Hurjaa kyytiä

Matkalla Jurmalaan saan idean, että kävisimme katsomassa vesiputouksia Kuldigassa. Kaupungista löytyy sekä Euroopan levein että Latvian korkein vesiputous. Ei olisi iso koukkaus. Ja ties vaikka saisimme hommattua illaksi keikankin tuttuun paikkaan. Esitys menee läpi.

Kuldigassa huomaamme, että keskustan katuja on suljettu liikenteeltä. Siellä täällä näkyy järjestysmiehiä keltaisissa liiveissään vartioimassa, ettei kukaan änkeä kadulle esteistä ja nauhoista huolimatta. Ilmeisesti kyseessä on katujuoksutapahtuma. Saamme ohjeet kiertää keskusta reilusti. Meidän kuitenkin pitäisi päästä keskustan halki kaupungin toiselle laidalle. Emme löydä reittiä millään, vaan matkantekomme tyssää toistuvasti tiesulkuihin.

Rane alkaa kypsyä jatkuviin umpikujiin ja on kurvaamassa pois koko kaupungista. Tyynnyttelemme miestä. Suorin tie Jurmalaan on kuitenkin samalla suunnalla kuin ne putoukset, joita olemme tulleet katsomaan.

Lopulta löydämme reitin, joka johtaa lähelle putouksia, mutta kadun loppupää on suljettu. Vastassa on poliiseja. Menen kysymään tietä pilsneritölkki kädessäni.

Olen ostanut matkalle halpaa ykkösolutta hillitsemään päihtymistä. Sattumoisin pidän oluesta suunnattomasti. Liikaakin. Olen rakastanut sitä teinivuosista saakka. Parhaimmillaan sitä kaatuu kurkustani alas kymenä. Pidän sen ensipuraisusta. Pidän toisesta, pidän kolmannesta. Lopulta ei ole hajuakaan monesko puraisu on menossa.

Yleensä ei ole hajua enää mistään muustakaan.

Nyt kokeilen, josko juomalla välillä ykkösolutta välttäisi pahimmat koomat ilman että tarvitsisi olla kokonaan kuivin suin. Olen rahdannut laatikollisen ykköstä mukanani Suomenlahden eteläpuolelle.

Käy se kaljaralli näinkin päin.

Poliisit kertovat, että putoukset ovat vain muutaman sadan metrin päässä. Rane pistää auton parkkiin ja valmistaudumme kävelemään perille.

Samassa lähistölle parkkeeratusta poliisiautosta minua käsketään tulemaan lähemmäksi. Autossa istuu noin nelikymppinen poliisimies. Hämmästelen, että onko tässä tulossa nyt sapiskaa kadulla juopottelusta vai mistä on kyse.

Varaudun selittämään, että kyseessä on vain ”first class beer”.

Poliisi ei ole kaljastani kiinnostunut, vaan käskee minua sanomaan kuskillemme, että tämän olisi seurattava meitä. Minun itseni pitäisi istua poliisiauton etupenkille. Jonsson ja Roger ovat ehtineet lähteä jo kävelemään putouksille, mutta Ukkos-Jussi haahuilee vielä lähistöllä. Hänet opastetaan auton takapenkille.

Kiidämme halki suljetun kaupungin Ranen seuratessa meitä keikka-autolla. Poliisi survoo kaasupoljinta lattiaan ja Rane vääntää keikka-auton rattia pysytellen tiukasti poliisiauton peesissä.

Vauhti on hurjaa. Järjestysmiehet ja yleisö vilkuttavat kun kiidämme ohi. Moikkailen takaisin ja ihmettelen, miten hemmetissä tähän tuli päädyttyä. Ukkos-Jussi näyttää yhtä pöllämystyneeltä.

Ohitamme Rogerin ja Jonssonin. Pojat ovat ihmeissään.

”Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu? Miksi Rane ajaa poliiseja takaa?”

Kaupunkirallin päätteeksi poliisi jättää hämmästyneet hönöveikot vesiputouksen vieressä olevalle parkkipaikalle. Kiitämme häntä kädestä pitäen.

”Thank you very much! We are a rock band from Finland!”

Poliisin hymy on leveä.

Hieno mies.

Mainokset