Lakkiaiset

Näinä päivinä taas monet päättävät koulunsa ja jotkut heistä saavat valkolakin. Elämme juhlavia aikoja.

Omat lakkiaiseni viime vuosituhannella jäivät mieleen erikoisesta tapahtumasta. Vetäisin aamusta puvun päälleni ja lähdin ajamaan Saabilla kohti Kontiolahden kirkonkylää. En ehtinyt ajaa kuin vajaat pari kilometriä, kun paikallisen mielenterveyspotilaiden avohoitoyksikön kohdalla seisoi joku vanhempi ukko keskellä tietä raajat X-asennossa.

Minähän tietysti pysähdyin kysymään, että mikä on hätänä. Ukko hyppäsi kyytiin etupenkille ja sanoi:
”Kontiolahden Essolle!”

Siinä samassa huomasin, että tällä ukolla oli mukana muija, joka oli odottamassa vähän sivummalla tien varressa. Kun kerta olin menossa samaan suuntaan, niin ehdotin ukolle, että jos nyt otettais kuitenkin tuo eukkosikin mukaan. Näin tehtiin, ukko laski muijansa takapenkille ja lähdimme pyyhältämään kohti kirkonkylää.

Matkaseura oli vähintäänkin mielenkiintoista. Nainen takapenkillä ei puhunut sanaakaan, mutta vieressäni istuva ukko höpisi senkin edestä. Välillä tuli hetkiä ihan järkevääkin juttua, kun mies muisteli uittoaikojaan Ristisaaressa, mutta jo seuraavassa lauseessa saattoi tulla jotain ihan huuhaata. Lakkiaisiin ostamiani kenkiä kaveri muisti kehua kovasti. Hänellä itselläänkin oli kuulemma ollut joskus komeat kengät.

Kontiolahden Essolla parkkeerasin Kajaanintien varteen, että matkaseuralaiset pääsisivät kyydistä. Ukkohan pomppasi pihalle kuin vieteri ja muijansa könysi ulos verkkaisempaan. Yllätyksekseni ulos päästyään nainen avasi suunsa ensimmäistä kertaa, kun hän kumartui kiittämään kyydistä. Hänen ukkonsa ei sitä joko huomannut tai ei välittänyt vaan paiskasi oven kiinni. Eukon pää jäi oven väliin niin että pamahti.

Tuumasin siinä, että minun lie parempi poistua. Myöhästyn vielä lakkiaisistani. Eukkokin näytti olevan tajuissaan ja nyökytteli, kun kysyin, että onko hän kunnossa. Kun kaasutin eteenpäin, näin taustapeilistä, miten ukko lampsi Kajaanintietä takaisin tulosuuntaan ja muija seisoi tien varressa päätään pidellen. Vielä koululle päästyäni oli hieman epätodellinen olo. Lakkiaiset menivät hymyillessä.

Mitäpäs sitten. Lakki tuli, todistus myös, paikallislehti nappasi lehteen kuvan. Kahvittelujen jälkeen vaihdoin puvun nahkarotsiin, lakin aurkinkolaseihin, tupeerasin tukan pystyyn ja menin treenikämpille Lehmon nuorisoseurantalolle, jossa kaverit jo odottivat kaljakorin kanssa. Aamuyöstä muistan huilanneeni Joensuussa Postipankin konttorin tuulikaapissa, jossa oli pankkiautomaatti.

Kyllä kelpasi.

Tämän tarinan myötä onnea kaikille valmistuneille ja hyvää kesää!

lakkiaiset

Mainokset