Naimisiin

Ehdimme olla kihloissa melkein kaksi vuotta. Kosin Teijaa saksalaisella levähdysalueella, ja seuraavana yönä ajamme Alppien yli Venetsiaan ostamaan kihlat. Venetsialaispitserian tarjoilija ottaa tärähtäneen kihlajaiskuvan.

Kihlajaisriemun huipentaa salmonella. Joudumme palaamaan reissusta pari päivää suunniteltua aiemmin. Tukholman eteläpuolella teemme päätöksen koukata kotiin Haaparannan kautta, koska joutuisimme odottamaan lauttaa liian pitkään. Ajan Teijan suoraan Joensuun keskussairaalan ensiapuun, koska tauti on vienyt hänet niin heikkoon kuntoon. Itsellänikin on kuumetta, mutta painan kaasua hammasta purren. Loppumatkasta en pysähdy muuta kuin ripuloimaan.

Menemme naimisiin vuoden 1995 kesäkuussa. Kevät menee häämakeisia askarrellessa. Kutsukirjeisiin lainaamme Vexi Salmea:

”Kerran huntu hulmusi ja Mendelssonni soi.
Vihkikaava kyynelhelmen silmään inspiroi.”

Teija on päävastuussa hääjuhlan suunnittelusta, minä komppaan parhaani mukaan.

Eli hyväksyn kaiken.

Häiden alla sanomme vuokrakämppämme irti ja tungemme tavaramme vanhempieni autotalliin. Laskemme sen varaan, että häämatkan jälkeen meitä odottavat opiskelupaikat ja opiskelija-asunto. Säästyneet vuokrarahat käytämme häämatkaan.

Kaverit järjestävät minulle polttarit. He värjäävät minut kauttaaltaan punaisella ihomaalilla ja kuljettavat ympäri Joensuuta. Minulla on ylläni vain Paiholan mielisairaalasta lainatut potilaiden alushousut, joita kaverit kiskovat vähän väliä nilkkoihini. Joku mielensä pahoittanut ohikulkija kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon kirjoituksen, jossa avioliitolleni ei povata kovinkaan pitkää ikää.

Häät juhlitaan perinteisin menoin Lehmossa Hotelli Juliessa. Riivattu toimii bestmanina. Minulla ei ole juurikaan käryä hääjuhlien traditioista. Ihmettelen kakkua leikatessa, miksi tuore vaimoni polkee varpaani tohjoksi ja kaikki vain hurraavat. Asia kyllä selviää minulle myöhemmin, vaikka eipä tuossa marssijärjestyksessä ollut mitään epäselvyyttä muutenkaan.

Huomenlahjakin jää hommaamatta, mutta rakas vaimoni antaa sen anteeksi. Päätän skarpata jatkossa.

Viikko häiden jälkeen lähdemme häämatkalle. Jätämme vanhemmilleni Saabin ja lainaamme heiltä farmari-Volvoa, jolla kierrämme kuukauden ympäri Eurooppaa. Ajamme Via Balticaa Puolaan ja sieltä edelleen Slovakian kautta Unkariin. Jatkamme Itävaltaan, Italiaan ja Monacoon.

Monaco ei ole persaukisen paikka. Ostamme filmirullan kioskimyyjältä, jolla on päällään smokki ja käsissään valkoiset hansikkaat. Hän pakkaa rullan pieteetillä pikkuruiseen paperipussiin ja ojentaa sen meille kuin suuremmankin aarteen. Maksamme filmistä moninkertaisen hinnan Suomeen verrattuna.

Ranskassa vietämme viikonlopun formulakisoissa. Ranskalaiset kisaturistit kutsuvat meitä Barbieksi ja Häkkiseksi.

Oletan olevani jälkimmäinen.

Suomesta kuuluu hyviä uutisia. Olemme molemmat päässeet hakemiimme kouluihin. Lopultakin uutta potkua elämään, joka on kuin varkain alkanut polkea paikallaan.

Olemme innoissamme, joskin riemua varjostaa outo märkivä haava, joka on ilmestynyt kulliini Liettuan rajalla odottaessamme pääsyä Puolaan. Jonotus rajalla kesti yli 20 tuntia, jonka kärvistelin munat nahkapöksyissä hautuen eikä paikalla olleissa saniteettitiloissa ollut hygieniasta tietoakaan.

Nyt minulla on kipeä rakko munassa enkä kehtaa kesken reissua lähteä minnekään lääkäriin. Kävelen Ranskassa kauppaan ja ostan sieltä pullon rommia. Niinhän ne puhdistavat haavat sarjakuvissakin. Teija auttaa haavan puhdistamisessa sillä seurauksella, että saa samanlaisen haavan ensin käteensä ja sitten vielä reiteensä.

Mahtavaa. Ihan kuin kihlajaisreissun salmonellassa ei olisi ollut tarpeeksi.

Jatkamme tällä kertaa reissun loppuun suunnitelmien mukaan. Ajamme Belgian, Luxemburgin ja Saksan kautta Tanskaan, jossa Volvosta katkeaa pakoputki. Jyryytämme helvetillisellä mekkalalla lautalle ja Göteborgiin, jossa fiksaan pakoputken kuntoon kaljatölkeillä, jeesusteipillä ja klemmareilla.

Pääsemme sata kilometriä kohti Tukholmaa, kun viritelmäni pettävät. Päätän ajaa kotiin Joensuuhun mekkalasta piittaamatta. Pysähdymme Turussa juomaan kahvit Rogerin luona, mutta muuten paahdamme Joensuuhun ripeää vauhtia ja muna ruvella.

Kotiin päästyämme korvat soivat kuin isommankin keikan jälkeen.

Teija ennättää ensin lääkäriin ja saa kuulla, että hänen minulta saamansa haava on märkärupi. Se hoituu antibiooteilla. Saan samaa antibioottia itsekin, mutta samalla suosituksen käydä kaiken varalta sukupuolitautitesteissä. Testit tuntuvat ihan jännältä kokemukselta siihen saakka, kunnes hoitajatäti vetäisee käteensä lateksihanskat ja tunkee virkkuukoukkua muistuttavan esineen kulliini.

Arvelen, että lääkäri määräsi puikotuksen minulle vittuillessaan.

Testit ovat puhtaat ja rupi katoaa lääkityksellä. Pääsemme pois vanhempien nurkista, kun saamme opiskelija-asunnon Noljakasta. Aloitamme opiskelut innolla. Otamme perheeseemme koiran ja hetkeä myöhemmin toisenkin.

Elämä soljuu sujuvasti eteenpäin.

haakuva

Mainokset