Kaljanhuuruista paahtoa

Pari viikkoa Joensuun keikan jälkeen pakkaan soittokamani vaniin ja hurautan treenikiertueelle Baltian-reissua varten. Suunnitelmissa on treenata ensin Jurskiksen luona Kaarinassa Veljekset Perseen kanssa ja siirtyä sieltä Otalammelle pistämään Terveyskeskuksen setti kuntoon ennen kuin pyyhällämme aamulautalla Suomenlahden yli.

Sekalaisilla kokoonpanoilla tehtävän varsinaisen rokkiturneen ensimmäinen takaisku on tapahtunut jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kiertueemme on typistynyt kahteen keikkaan tuplabuukkauksen takia. Peruutus tulee Jelgavasta, jossa en ole käynyt aiemmin soittamassa.

Enkä käy nytkään. Olen toki käynyt kaupungissa turistina Teijan kanssa ja tykästynyt siihen kovasti.

Treenit Kaarinassa muodostuvat melko kosteiksi, mutta saamme kasaan tanakan setin. Treenaamme Jurskiksen olohuoneessa keskiviikkoillan ja torstaiaamun. Setti sujuu niin hyvin, että ne pienet huolet, joita minulla on keikkojen suhteen ollut, hälvenevät saman tien. Nautituilla oluillakaan tuskin lienee liiemmin totuutta vääristävää vaikutusta.

Torstaiaamun treenien päätteeksi pakkaamme kamat autoon ja lähdemme ajelemaan kohti Otalampea. Pakkaamatta jäävät vahvistimeni kanavanvaihtopedaali ja auton vara-avaimet.

Kaikki tarpeellinen sentään on mukana. Napsautan seuraavan tölkin auki.

Otalammella saamme myös Terveyskeskuksen setin iskuun. Soitamme vain vanhoja kappaleita. Ei tässä ole hätäpäivää tämänkään bändin kanssa. Kunhan vain selviämme laivaan niin kaikki on hyvin.

Loppuillasta alan olla jo aika pierussa. Pari päivää on mennyt kaljan voimalla.

Onneksi muut ovat olleet skarpimpina kuin minä. Ehdimme laivaan komeasti. Olemme varanneet paikan henkilöautolle, vaikka vanin mitat menevät joka suhteessa yli henkilöautolle määrätyistä rajoista. Kukaan ei kiinnitä ylimääräisiin sentteihin huomiota, vaan ajamme auton parkkiin autokannelle ilman ongelmia.

Käyn syömässä aamiaisen ja juon pubissa pari olutta. Väsymys hieman painaa, mutta en anna sen haitata. Baarissa raikuva karaokekaan ei häiritse rokkireissufiiliksissä. Puhelimeni akku on päässyt lähes tyhjenemään, joten vien puhelimeni lataukseen laivan infotiskille.

Kun menen noutamaan sitä tuntia myöhemmin, on paikalla kuvausryhmä, joka kuvaa televisioon Laiva-nimistä tosi-tv-sarjaa. Saan puhelimeni latauksesta ja vaihdan muutaman sanan purserin kanssa päätyen samalla muutaman sekunnin ajaksi tv-sarjaan.

En osaa aavistaakaan sitä, että kun ohjelma tulee lopulta ulos, on puhelin jo aikapäiviä sitten kadonnut. Se tulee olemaan menneen talven lumia jo seuraavana yönä.

Ajamme kohti Liepajaa kovaa vauhtia. Matkaa kertyy Tallinnastakin vielä lähes 600 kilometriä. Onneksi keli on hyvä eikä minulla ole ajovuoroa. Keskityn juomaan kaljaa. Se lämmittää niin, että tauolla uskaltaudun käymään uimassakin. Kylmä vesi virkistää kummasti muun pulahtelun keskellä.

Jos minä alan olla kaljoissani, niin samaa voi sanoa myös Otrasta. Kitaristi hortoilee kusitaukoa pitäessämme keskellä maantietä vaarallisen näköisesti. Hänen peräänsä on parempi vähän katsoa, koska miehellä itsellään on vauhti päällä.

Enpähän ole yksin.

Tiedän, että minun on siirryttävä jossain vaiheessa vesilinjalle. Taktiikka on toiminut Liepajassa ennenkin. Pääasia, että keikat hoituvat kunnialla.

Perillä on odottamassa tuttu miksaaja. Hän tervehtii meitä leveästi virnistäen. Paikan backline on vaihtunut astetta huonompaan, mutta muuten laitteisto on asiallista. Kuulemme myöhemmin, että koko klubi on jouduttu rakentamaan uusiksi pari vuotta aiemmin riehuneen tulipalon takia.

Väännämme soundcheckiä miksaajan johdolla. Terveyskeskuksen osuus menee minun osaltani turhaksi kiukutteluksi, koska mielestäni soundcheckissä soittamamme biisit eivät vain nyt kulje niin kuin pitäisi. Syyllinen löytyisi helposti peiliin katsomalla, vaikka en sitä itse myönnä enkä älyäkään. Pitkä kaljanhuuruinen automatka on syönyt parhaimman terän. Kinastelusta huolimatta saamme väänneltyä äänet kohdilleen ja lähdemme syömään keikkapalkkiopitsoja.

Itse keikat menevät vaihtelevasti. Terveyskeskuksen keikka jättää toivomisen varaa, vaikka huonompiakin on tullut soitettua. En ole sisäistänyt bändin vanhoja kappaleita ja soitan välillä mitä sattuu.

Veljekset Perseellä raikaa hieman paremmin vaikka triona soittaminen tuokin haastetta lavankäytölle. Saamme kuitenkin aikaiseksi kohtuullisen show’n.

Yleisöä valuu paikalle jonkin verran, vaikka hetkeä ennen aloittamistamme on vaikuttanut todella heikolta. Väkeä on hieman vähemmän kuin edellisellä visiitillämme, mutta meidän ei sentään tarvitse soittaa tälläkään kertaa aivan tyhjälle salille.

Takahuoneessa muutaman tunnin kestänyt vesilinja saa tylyn lopun paikalle tuotujen vodkapullojen muodossa. Lähdemme viettämään iltaa ihmisten pariin.

Sitten kaikki alkaa mennä vahvasti päin persettä.

VPTreenit

VPTreenit2

Kuvat Tytti Juhola.

Mainokset