Yö kadulla

Keikan jälkeen menee tovi selvitellessä henkilökohtaisia välejä. Roger on tehnyt päätöksensä bändistä eroamisesta enkä yritäkään saada häntä sitä pyörtämään. Olen huolissani siitä, että kaveruutemmekin on mennyttä. Juttelu menee taas volinaksi. Jos touhu ei ole ollut jo aiemmin naurettavaa, niin viimeistään nyt reissu alkaa saada säälittäviä piirteitä.

Onneksi käy ilmi, että pysymme kavereina.

Aamun jo sarastaessa huomaan osan seurueestamme lähteneen hostelliin nukkumaan. He ovat ottaneet huoneet keikkapaikkaa vastapäätä olevasta hostellista. Keikkajärjestäjä on varannut meille majoituksen, mutta sinne on liian pitkä matka.

Ainakin tälle porukalle.

Pähkäilen hetken yöpaikkaa Tumpin kanssa, ja päätämme lähteä autoon nukkumaan. Kävelemme sunnuntaiaamuun heräilevän vanhan kaupungin läpi. Vasta autolla älyämme, että eihän meillä ole edes avaimia mukana. Ne ovat Jurskiksella, joka koisaa parhaillaan hostellissa. Meidän pitäisi kävellä äsken taivaltamamme matka edestakaisin, että saisimme vanin ovet auki.

Laiskottaa.

Jäämme makailemaan kadulle auton viereen. Tuttua puuhaa, samaa tuli harrastettua Riivatun kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta aiemmin.

Jalkakäytävällä on rokkarien mukava lepuuttaa jäseniään. Alkaa hymyilyttää. Melko vahvaa esitystä on ollut taas kautta linjan. Makailemme kaikessa rauhassa tunnin verran, kunnes lähdemme kahville kulman takana olevaan pikaruokapaikkaan. Ovella huomaamme paikan menneen kiinni tunniksi juuri minuuttia aikaisemmin. Muuten paikka on tietysti auki ympäri vuorokauden.

Hyvin menee.

Emme jaksa lähteä seikkailemaan minnekään, vaan jäämme odottamaan paikan avautumista terassille. Ihmisiä alkaa liikkua kaduilla yhä enemmän ja aurinkokin paistaa. Katselemme ohi kulkevia naisia, viheltelemme perään ja nauraa kätkätämme keskenämme. Hölmöillä on nastat huvit. Emme saa vastakaikua, mutta se on ihan hyvä. Suurimmalla osalla naisista on puolisot mukana. Elämme vaarallista rock’n roll -elämää.

Viisi minuuttia ennen paikan aukeamista saamme tarpeeksemme odottamisesta ja lähdemme takaisin keikkapaikalle. Kuinkas muuten. Olemme vahvassa vireessä.

Uhmaamme logiikan lakeja.

Kävelemme taas halki vanhan kaupungin ja toivomme, että keikkapaikalla olisi vielä joku. Depon ovi on auki. Henkilökunta on ottamassa aamun viimeisiä oluita. Yhdessä pöydässä kuorsaa Roger nenä lytyssä ja silmä mustana.

”Huomenta! Ootko nukkunut pitkäänkin?”, kysyn häneltä varovasti herätellen.

”Ihan äskettäin torkahdin. Muuten tässä ollaan oltu hereillä koko yö”, vastaa Roger haukotellen.

”Onko sinulla mitään hajua keikkapalkkioista? Ootko käynyt kysymässä?”

”Ei oo kyllä mitään käryä.”

Olemme keikalla lippuriskillä. Ties vaikka lippukassaan olisi kertynyt pari latia. Käyn juttelemassa henkilökunnan kanssa.

Keikkajärjestäjä kertoo, että keikalle myytiin lippuja huimat kahdeksan kappaletta. Tulot eivät ole kattaneet edes miksaajan palkkiota.

voikiesus

Mainokset