Herään keikkapaikan vintiltä, jonne on tehty kymmenkunta makuusijaa. Alakerrasta leijailee kahvin tuoksu. Tänään on minun vuoroni ajaa. Onneksi meillä ei ole sen kummempaa kiirettä tien päälle, joten kahvittelemme kaikessa rauhassa. Käymme kävelemässä kaupungillakin. Eipä ole pahemmin nähtävää, vain muutama talo ja pieni kauppa, siinä kaikki. Käännyn kaupalta takaisin keikkapaikalle. Edellisiltainen väenpaljous ihmetyttää yhä enemmän.

Mistä ne oikein materialisoituivat?

Lähdemme ajamaan takaisin kohti Pärnua. En aio päätyä seikkailemaan Riian keskustaan, joten suuntaan kohti ohitustietä. Sen minkä ajassa menettää, säästää hermoissa moninkertaisesti.

On lämmintä ja aurinkoista. Moikkaamme parille liftarille. Samat tytöt olivat edellisiltana keikalla. Olemme kohtapuoliin kurvaamassa ohitustielle, joten tytöt joutuvat liftaamaan toiseen kyytiin. Auto on muutenkin täyteen lastattu. Pohdimme huolissamme Rebelin kohtaloa. Toivomme, että kaveri löytyy seuraavalta keikkapaikalta.

Matka sujuu vauhdikkaasti. Painan satanen lasissa. Ohitustie jää taakse ja näyttää, että ehdimme keikkapaikalle hyvissä ajoin.

Turha luulo.

Rengas räjähtää. Olen juuri ohittanut edessä madelleen Ladan kun kuuluu julmettu pamaus ja bussi alkaa kaartaa ojaan. Onneksi saan pidettyä pään kylmänä ja auton tiellä. Auto pysähtyy metsää halkovan tien pientareelle. Bassorumpu lentää ulos ovesta ja porukka vaeltaa hermosavuille.

Alamme tutkia vaurioita.

Auto näyttäisi olevan muuten kunnossa, vain rengas on riekaleina. Autosta löytyy vararengas, mutta tunkkia ja rengasrautaa ei sitten löydykään. Käyn viemässä varoituskolmion jonkin matkan päähän varoittamaan muita tiellä kulkijoita ja alamme miettiä seuraavaa siirtoa.

Apuahan tässä täytyy ryhtyä kyselemään.

”No, sitten kysellään!”

The L toikkaroi tielle boksereissaan. Toinen käsi huitoo pysähtymismerkkejä, toisessa kädessä on viinapullo, persvako hymyilee leveästi.

”Se siitä sitten, kukaan ei pysähdy”, ehdin todeta ääneen.

Samassa heti ensimmäinen auto pistää vilkun päälle ja parkkeeraa kohdallemme. Sisältä astuu jumalattoman kaunis nuori nainen minihameessa ja korkokengissä.

”Onko teillä hätä? Miten voin auttaa?”

Kaunotar on liikenteessä isänsä autolla, jossa on tunkki ja rengasrauta. Siistiä!

”Asiat täytyy hoitaa tyylillä”, The L myhäilee.

Alamme irrottaa renkaanpultteja, mutta ne ovat niin jumissa, etteivät hievahdakaan. Pultit ovat ruostuneet kiinni. Siinä äheltäessämme paikalle pysähtyy kilpa-autotiimin rekka. Heillä on mukana paineilmavehkeet, luulisi tehoavan.

Pultit pysyvät kiinni.

Ei auta mikään. Lopulta päätämme, että Basta Bastan kitaristi Aku lähtee etsimään ammattikorjaajaa paikalle pysähtyneen auttajan kyydillä. Muut jatkavat käkkimistä suoran varrella.

Emme ehdi odottaa tuntiakaan kun Aku palaa korjaajan kanssa. Korjaaja on riski mies ja ottanut mukaansa järeän rengasavaimen ja toista metriä pitkän rautaputken, jota käyttää vipuvartena. Johan alkavat pultit aueta. Vaihdamme renkaan ja lähdemme ajamaan kohti korjaamoa. Vararengas näyttää niin kulahtaneelta, että on parempi vaihtaa parempi rengas alle. Räjähtää vielä sekin.

Korjaamolta löytyvät rengasvehkeet ja sopiva rengas vararenkaan tilalle. Homma käy!

Korjaamo on perheyritys. Perheen isä on odottelemassa korjaamolla ja on kovasti huvittunut kun sekalainen seurakunta kaartaa pihaan. Mukava meininki. Äreän näköinen vahtikoira haukkuu ja murisee paksussa riimussaan. Tänne ei tulla ryppyilemään. Rengas vaihtuu vanteelle ja auton alle nopeasti.

Juuri kun olemme valmiita jatkamaan matkaa, saa Basta Bastan toinen kitaristi Teppis päähänsä käydä silittämässä koiraa hyvästiksi. Hän palaa muutamaa sekuntia myöhemmin käsi verillä. Koira on ammattilainen. Puri hönöpäistä tamperelaispunkkaria heti kun riimultaan yletti. Eipä sitä muuten korjaamon vahtikoiraksi pääsisikään.

Tekijäkoiria.

Mietimme lääkärireissua, mutta rokotukset ovat kuulemma kunnossa. Haavat tarkistetaan ja puhdistetaan. Ei ole tarvista tikeillekään. Maksamme korjaajille renkaasta ja työstä, annamme kaupanpäälle bändin levyt molemmille ja hyppäämme autoon valmiina jatkamaan matkaa. Ehdin juuri polkaista kaasua ja kaartaa auton kohti maantietä kun perästä kuuluu huuto. Nuorempi korjaaja juoksee peräämme mukanaan pihalle unohtunut bassorumpu. Perheen isää naurattaa.

”Punkrockers”, hän hekottelee samalla kun poikansa nostaa rummun kyytiin.