Työharjoittelussa Newcastlessa

Seuraavana kesänä sekä minulle että Teijalle avautuu mahdollisuus lähteä työharjoitteluun ulkomaille. Teija lähtee ensin alkukesäksi Skotlantiin ja minä puolestani matkaan loppukesäksi Newcastleen, Englantiin. Välissä ehdimme olla pari viikkoa kotona molemmat. Teijan palatessa Glasgowsta kotiin vaatteet lähtevät päältä jo eteisessä.

Lähden Newcastleen opiskelukaverini Tonin kanssa. Toni soittaa myös kitaraa. Hän soittaa sitä hemmetin hyvin. Olemme ehtineet heittää kimpassa yhden akustisen keikankin. Soitimme erään vakuutusyhtiön pikkujouluissa, jotka olivat tilanneet juhlat koulultamme. Muodostimme Julienne-nimisen kvartetin, jossa minä ja Toni soitimme kitaroita, yksi luokkamme tytöistä lauloi ja toinen soitti koskettimia.

Kolme viikkoa ennen juhlia vakuutusyhtiöltä tuli toivomus, että esittäisimme hieman hillitympää ohjelmaa, koska yksi firman työntekijöistä oli juuri kuollut. Opettelimme kaikki herkimmät joululaulut, kuten ”Sydämeeni joulun teen” ja ”Varpunen jouluaamuna”. Räväkin kappale oli Katri Helenan ”Joulumaa”.

Aika ja alkoholi tekevät ihmeellisiä asioita. Ihmiset halusivat juhlia niin kuin pikkujouluissa kuuluukin. Viihdepuoli vain kusi pahasti. Olimme maailman ankein pikkujouluorkesteri.

”Voisitteko soittaa vaikka sen Katri Helenan kappaleen uudestaan?”, juhlakansa kyseli taas yhden ankean jollotuksen jälkeen.

Kun ”Joulumaa” lähti kolmannelle kierrokselle, teki mieleni vajota maan alle.

Englantiin emme ota kitaroita mukaan. Toni haluaa parantaa reissussa kielitaitoaan, minua kiinnostaa olut ja elämä. Pääsen vihdoinkin maistamaan Riivatun kehumia real aleja ja näkemään onko briteillä oikeasti kokolattiamatot kylppärissäkin.

On niillä.

Työskentelemme Northumbrian yliopiston Coach Lane -kampuksella. Opiskelijat ovat kesän ajan poissa, mutta majoitustilat toimivat kesähotellina. Yliopiston tiloissa pyöritetään kesäkoulua, jonne tulee opiskelijoita ympäri maailmaa. Majoitumme samoihin tiloihin kesäkoululaisten kanssa. Työskentelen Tonin kanssa vuoroviikoin keittiössä keittiöapulaisina ja asuntolassa siivoojina. Viikonloppuisin olemme pariin otteeseen virkailijoina kesähotellin vastaanotossa, mutta pääosin viikonloput ovat vapaita.

Pubit tulevat tutuiksi. Saamme paikallisilta lempinimen Finnish Drinkers.

Matkustelemme vapaa-aikoinamme paljon. Käymme retkillä Yorkissa ja Lake Districtillä kesäkoulun kanssa sekä pomoni vieraina Skotlannin rajalla Alnwickissa, jossa saan puhuttua itseni ja Tonin sisälle paikalliseen social clubiin pubien sulkeuduttua. Bileet kestävät aamuun saakka. Edinburghissa teen upean löydön pubikierroksen päätteeksi. Keskustassa on kirpputori, jossa on poistomyynti. Vaatteet ovat naurettavan halpoja ja valikoimaa riittää. Ostan Teijalle tuliaisiksi ison kasan vaatteita.

Kotiin palattuani saan vaimolta tiukan käskyn olla ostamatta hänelle enää jatkossa rievun riepua.

Pistäydyn kylässä äitini serkun luona Harrogatessa. Hän on rakentanut miehensä kanssa autotallin yhteyteen saunan. Sauna on pieni kuin mikä, mutta löylyt ovat mitä mahtavimmat. Saunominen tekee hyvää, etenkin kun meillä ei ole omassa asuntolassa kunnon suihkuakaan. Vain irrallinen suihkuletku, joka kiinnitetään kylpyammeen hanoihin.

Brittiläisen imperiumin insinööritaidot jaksavat hämmästyttää.

Koulussamme Joensuussa edelliskeväänä vieraillut englantilaisopettaja kutsuu minut ja Tonin tutustumaan Lontooseen. Rento opettaja on kotoisin Newcastlesta, mutta asuu nykyisin Surreyssä Lontoon kupeessa. Hän odottaa meitä Victoria Stationilla isänsä kanssa. Ilmeisesti Pasi on vaikea nimi lausua englantilaisille, koska vanhempi herrasmies kajauttaa kovaan ääneen kätellessään:

”It’s really nice to meet you, Pussy!”

Työskentely Englannissa poikkeaa kovasti siitä, mihin olemme tottuneet Suomessa. Henkilökuntaa on paljon, osa-aikaisia huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Pomot ovat pomoja ja duunarit duunareita, ero on suomalaiseen työkulttuuriin on huomattava. Viihdyn mainiosti siivoojina työskentelevien rouvien kanssa. Vietämme mukavia taukohetkiä teetä ja joskus myös sherryä maistellen. Loppupäivän patjojen rahtaamiset asuntolasta toiseen sujuvat käden käänteessä pienessä sievässä. Huomaavaiset tädit toimittavat jatkossa hotellivierailta jääneet oluttölkit minulle.

Asun rakennuksessa, jossa on majoittuneina kesähotellin asukkaita ja kesäkoululaisia. Huone on karu. Pöytä, tuoli, hylly, vaatekaappi ja nariseva heteka. Sänky pitää sellaista ääntä, että minulla on vaikeuksia saada unenpäästä kiinni. Joskus herään keskellä yötä hetekan narinaan kun käännän kylkeäni. Ihmettelen, miten joku voinut nukkua vuoteessa koko lukuvuoden.

Huoneeni oven yläpuolella on punainen hälytysvalo. Muutaman viikon asuttuani otan valon puheeksi siivoojien kanssa ja saan kuulla, että valo on asennettu varoittamaan tulipalosta, koska huoneessa on asunut edellislukukautena kuuro opiskelija. Ilmanko hetekan natina ei ole pahemmin haitannut. Saan vaihdettua sängyn hiljaisempaan.

Samassa rakennuksessa asuu korealaisia kesäkoululaisia. Ystävystyn kahden ikäiseni korealaisen kanssa. E-Jeong on toimittajanainen Soulista ja Wansik opettajamies Daejeonista. Molemmat ovat äärettömän mukavia ihmisiä. Meillä synkkaa heti. Suomalaisten ja korealaisten tapojen vertailussa riittää ihmeteltävää puolin ja toisin. Välillemme muodostuu nopeasti luja ystävyys.

Yhdeksän viikkoa kestäneen työharjoittelun jälkeen palaan kotiin. Englannissa oli mukavaa, mutta Teijaa on ollut valtava ikävä. Nyt vaatteet lentävät päältä jo ulko-ovella.

Pidän tiiviisti yhteyttä uusiin korealaisiin ystäviini. Sähköpostit ja postipaketit viuhuvat Etelä-Korean ja Suomen välillä. Uudet ystäväni kutsuvat minut ja Teijan luokseen kylään. Teijakin innostuu ajatuksesta. Seuraavana vuonna otamme opintolainaa ja ostamme lentoliput. Myyn osan kitarakamoistani ja suuren osan Marvelin ja DC Comicsin sarjakuvista, joita olen kerännyt muutaman vuoden.

Matkakassa on kasassa.

pubissa

Mainokset

Naimisiin

Ehdimme olla kihloissa melkein kaksi vuotta. Kosin Teijaa saksalaisella levähdysalueella, ja seuraavana yönä ajamme Alppien yli Venetsiaan ostamaan kihlat. Venetsialaispitserian tarjoilija ottaa tärähtäneen kihlajaiskuvan.

Kihlajaisriemun huipentaa salmonella. Joudumme palaamaan reissusta pari päivää suunniteltua aiemmin. Tukholman eteläpuolella teemme päätöksen koukata kotiin Haaparannan kautta, koska joutuisimme odottamaan lauttaa liian pitkään. Ajan Teijan suoraan Joensuun keskussairaalan ensiapuun, koska tauti on vienyt hänet niin heikkoon kuntoon. Itsellänikin on kuumetta, mutta painan kaasua hammasta purren. Loppumatkasta en pysähdy muuta kuin ripuloimaan.

Menemme naimisiin vuoden 1995 kesäkuussa. Kevät menee häämakeisia askarrellessa. Kutsukirjeisiin lainaamme Vexi Salmea:

”Kerran huntu hulmusi ja Mendelssonni soi.
Vihkikaava kyynelhelmen silmään inspiroi.”

Teija on päävastuussa hääjuhlan suunnittelusta, minä komppaan parhaani mukaan.

Eli hyväksyn kaiken.

Häiden alla sanomme vuokrakämppämme irti ja tungemme tavaramme vanhempieni autotalliin. Laskemme sen varaan, että häämatkan jälkeen meitä odottavat opiskelupaikat ja opiskelija-asunto. Säästyneet vuokrarahat käytämme häämatkaan.

Kaverit järjestävät minulle polttarit. He värjäävät minut kauttaaltaan punaisella ihomaalilla ja kuljettavat ympäri Joensuuta. Minulla on ylläni vain Paiholan mielisairaalasta lainatut potilaiden alushousut, joita kaverit kiskovat vähän väliä nilkkoihini. Joku mielensä pahoittanut ohikulkija kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon kirjoituksen, jossa avioliitolleni ei povata kovinkaan pitkää ikää.

Häät juhlitaan perinteisin menoin Lehmossa Hotelli Juliessa. Riivattu toimii bestmanina. Minulla ei ole juurikaan käryä hääjuhlien traditioista. Ihmettelen kakkua leikatessa, miksi tuore vaimoni polkee varpaani tohjoksi ja kaikki vain hurraavat. Asia kyllä selviää minulle myöhemmin, vaikka eipä tuossa marssijärjestyksessä ollut mitään epäselvyyttä muutenkaan.

Huomenlahjakin jää hommaamatta, mutta rakas vaimoni antaa sen anteeksi. Päätän skarpata jatkossa.

Viikko häiden jälkeen lähdemme häämatkalle. Jätämme vanhemmilleni Saabin ja lainaamme heiltä farmari-Volvoa, jolla kierrämme kuukauden ympäri Eurooppaa. Ajamme Via Balticaa Puolaan ja sieltä edelleen Slovakian kautta Unkariin. Jatkamme Itävaltaan, Italiaan ja Monacoon.

Monaco ei ole persaukisen paikka. Ostamme filmirullan kioskimyyjältä, jolla on päällään smokki ja käsissään valkoiset hansikkaat. Hän pakkaa rullan pieteetillä pikkuruiseen paperipussiin ja ojentaa sen meille kuin suuremmankin aarteen. Maksamme filmistä moninkertaisen hinnan Suomeen verrattuna.

Ranskassa vietämme viikonlopun formulakisoissa. Ranskalaiset kisaturistit kutsuvat meitä Barbieksi ja Häkkiseksi.

Oletan olevani jälkimmäinen.

Suomesta kuuluu hyviä uutisia. Olemme molemmat päässeet hakemiimme kouluihin. Lopultakin uutta potkua elämään, joka on kuin varkain alkanut polkea paikallaan.

Olemme innoissamme, joskin riemua varjostaa outo märkivä haava, joka on ilmestynyt kulliini Liettuan rajalla odottaessamme pääsyä Puolaan. Jonotus rajalla kesti yli 20 tuntia, jonka kärvistelin munat nahkapöksyissä hautuen eikä paikalla olleissa saniteettitiloissa ollut hygieniasta tietoakaan.

Nyt minulla on kipeä rakko munassa enkä kehtaa kesken reissua lähteä minnekään lääkäriin. Kävelen Ranskassa kauppaan ja ostan sieltä pullon rommia. Niinhän ne puhdistavat haavat sarjakuvissakin. Teija auttaa haavan puhdistamisessa sillä seurauksella, että saa samanlaisen haavan ensin käteensä ja sitten vielä reiteensä.

Mahtavaa. Ihan kuin kihlajaisreissun salmonellassa ei olisi ollut tarpeeksi.

Jatkamme tällä kertaa reissun loppuun suunnitelmien mukaan. Ajamme Belgian, Luxemburgin ja Saksan kautta Tanskaan, jossa Volvosta katkeaa pakoputki. Jyryytämme helvetillisellä mekkalalla lautalle ja Göteborgiin, jossa fiksaan pakoputken kuntoon kaljatölkeillä, jeesusteipillä ja klemmareilla.

Pääsemme sata kilometriä kohti Tukholmaa, kun viritelmäni pettävät. Päätän ajaa kotiin Joensuuhun mekkalasta piittaamatta. Pysähdymme Turussa juomaan kahvit Rogerin luona, mutta muuten paahdamme Joensuuhun ripeää vauhtia ja muna ruvella.

Kotiin päästyämme korvat soivat kuin isommankin keikan jälkeen.

Teija ennättää ensin lääkäriin ja saa kuulla, että hänen minulta saamansa haava on märkärupi. Se hoituu antibiooteilla. Saan samaa antibioottia itsekin, mutta samalla suosituksen käydä kaiken varalta sukupuolitautitesteissä. Testit tuntuvat ihan jännältä kokemukselta siihen saakka, kunnes hoitajatäti vetäisee käteensä lateksihanskat ja tunkee virkkuukoukkua muistuttavan esineen kulliini.

Arvelen, että lääkäri määräsi puikotuksen minulle vittuillessaan.

Testit ovat puhtaat ja rupi katoaa lääkityksellä. Pääsemme pois vanhempien nurkista, kun saamme opiskelija-asunnon Noljakasta. Aloitamme opiskelut innolla. Otamme perheeseemme koiran ja hetkeä myöhemmin toisenkin.

Elämä soljuu sujuvasti eteenpäin.

haakuva