Baarinpitäjä on tykästynyt rentoon juopotteluumme ja haluaa osallistua talkoisiin. Emme oikein uskalla mennä enää sisälle baariin ennen keikkojen alkua, koska omistaja raahaa meidät välittömästi baaritiskille juomaan kirkkaita. Karkkipussit ovat päässeet jo loppumaan, mutta se ei tunnu haittaavan menoa.

”Nyt juodaan minttuviinaa!”, amerikanautomies hihkuu, kun kaataa meille snapseja litran minttuviinapullosta.

Ukkos-Jussi saa tiskiltä metrin mittaisen kaljalippuliuskan.

”Mitäs jos nämä loppuvat?”

”Sitten tulet hakemaan lisää.”

Asia selvä. Liput riittävät hyvin, koska baarin henkilökunta ei jaksa kysellä niiden perään muutenkaan kaljapulloja tiskin yli ojennellessaan. Saksalaisilla on homma hallussa.

Seven Circles aloittaa pääasiassa covereista koostuvan settinsä. Pojilla on hyvä meininki. Kavereiden mukana saapuneet fanit kannustavat omiaan. Näyttää hienolta, kun tytöt heiluttavat hiuksiaan musiikin tahdissa. Minä ja Ukkos-Jussi intoudumme metallin vietäviksi ja käymme tanssimassa eturivissä. Wilsonin painostuksesta käymme vierailevina solisteina Metallican ”Seek and Destroyn” aikana. Bändillä ei tunnu olevan mitään vierailuamme vastaan. Tosin eivät kai he uskaltaisi mitään sanoakaan.

Eikä heiltä kysytä.

Syntymäpäiviään juhliva rumpali on selkeästi tekijämiehiä. Päivänsankari kestää komeasti rumpupallilla humalatilastaan huolimatta. Ainoastaan naaman punoitus paljastaa kaverin käyvän pientä taistelua kestääkseen mukana kompeissa. Povaamme kaverille pitkää ja menestyksekästä uraa.

Seven Circles saa settinsä soitettua ja on meidän vuoromme. Suurin osa porukasta on vielä pihalla fiilistelemässä edellistä keikkaa.

”Alkakaas valua pikkuhiljaa sisätiloihin. Kohta jyrähtää!”, spiikkaan mikkiin.

Tupa pamahtaa täyteen.

Ensimmäisestä kappaleesta saakka käy ilmi, että olemme soittamassa erästä bändin parhaimmista keikoista. Yleisö on pähkinöinä. Ketään ei tunnu häiritsevän, että kaikki kappaleet ovat suomeksi. Ennen keikkaa olemme miettineet, että pitäisikö kappale ”Natsisikaäpärä” muuttaa muotoon ”Jatsisikaäpärä”, mutta eipä tuo tunnu saksalaisyleisöä häiritsevän.

Välispiikit hoituvat totutusti englannilla ja korkeajännityssaksalla. ”Are you still alive there?” -huuto saa tällä kertaa vastaukseksi asiaankuuluvaa mölinää.

Ihanaa!

Jossain vaiheessa katson miksauspöydän suuntaan varmistaakseni, että kaikki on kunnossa myös siellä. Miksaajaa ei näy pöytänsä takana. Se sama särmä jätkä, joka hoiti soundcheckin ammattimaisella rutiinilla, heiluu nyt yleisön joukossa ilman housuja. Bokserit ovat sentään vielä pysyneet jalassa.

Baarin omistaja saapuu lavalle minttuviinapullonsa kanssa ja sen kummemmin kyselemättä alkaa kaataa viinaa soittajien suihin. Berliiniläiset metallimiehet istuvat lavan vieressä kuin halolla päähän lyötynä. Ilmeisesti he alkavat käsittää, että keikat voi hoitaa meidänkin tavallamme. Loppukeikasta he heiluvat mukana siinä missä muutkin.

Soitamme keikan päätteeksi pari encorea ja painumme ulos haukkaamaan happea. Sisällä ilma on muuttunut liian tunkkaiseksi väenpaljoudesta johtuen. Vaatteet ovat likomärkinä hiestä. Porukkaa kertyy ympärillemme kehumaan keikkaa. Kirjoitamme nimikirjoituksia ja poseeraamme valokuvissa.

Välillä käyn hakemassa uuden kaljan baaritiskiltä. Sitä ei tarvitse enää edes pyytää.

Älyän, että tätä lähemmäksi rokkitähteyttä ei meikäläinen tule pääsemään koskaan. Onneksi olen vetänyt pään niin täyteen, ettei sinne mahdu nousemaan kusta.

Kuvat: Jüterbog Entertainment http://www.jueterbog-entertainment.de