Maahanmuuttajat Volgan mutkasta

Viime aikoina olen huomannut uutisvirtani täyttyneen taas mitä ihmeellisimmistä maahanmuuttokeskustelun virityksistä, joissa lietsotaan ulkomaalaisvihaa milloin milläkin verukkeella.

Ei voi ymmärtää.

Mikä ihme saa tolkun ihmiset näkemään mörköjä kaikkialla, leimaamaan kokonaisia kansanryhmiä ja jakamaan huuhaata faktatietona kerta toisensa perään? Miksi valita aina epäluulon ja vihan tie?

Tiedän kyllä, että jotkut maahanmuuttajat ovat tehneet hirveitä tekoja, mutta niin on tehnyt täällä asuva kantaväestökin. Ihan yhtä julmasti, ihan yhtä tuomittavasti ja monin verroin enemmän. Se sama kantaväestö, joka on itse tullut tänne joskus jostakin ja joka on yhtä lailla paennut vihaa, väkivaltaa ja nälkää. Ja muuttanut itsekin ihan vain etsiäkseen parempaa elintasoa naapurimaasta.

Kirjoitin seuraavan kirjoituksen Oulun kirvessurmien jälkimainingeissa tammikuussa 2015. Seison näiden sanojeni takana edelleenkin.

Satuinpa tuossa lukaisemaan blogi-kirjoituksen, jossa kerrottiin, että Oulun kirvessurmat olisi voitu estää jo 25 vuotta sitten käännyttämällä tänne pyrkineet ensimmäiset somalipakolaiset.

Seurasin aitiopaikalta noiden tänne päästettyjen somalien saapumista. Suuri osa heistä sijoitettiin omassa kotikylässäni Lehmossa sijaitsevaan Hotelli Julieen, josta tehtiin vastaanottokeskus. Muistan, miten kylänraitti sai lisäväriä kun sinne ilmestyi yhtäkkiä aivan erinäköisiä ihmisiä istuskelemaan pyörätien pientareelle. Aiemmin siellä ei oltu nähty istuskelevan kuin kylän omia kaljaveikkoja.

Hotelli Julie sijaitsi lähellä Lehmon nuorisoseurantaloa, jossa meillä oli treenikämppä. Ohi kulkevat maahanmuuttajat pysähtyivät ihmettelemään sisältä kuuluvaa mekkalaa. Sisällä soitti Black Mammoth -yhtyeemme versioiden Black Sabbathia turkit päällä, keskellä kauneinta kesää. En tiedä kumpaa osapuolta hymyilytti enemmän.

Joskus treeneihin mennessäni löysin treenikämpän portailta jonkun somalialaisen lompakon ja henkilöllisyyspaperit. Kävin viemässä ne Julieen, jossa löytynyt omaisuus otettiin vastaan ilolla. Käteiset oli lompakosta jo putsattu, mutta papereiden saaminen takaisin huojensi mieltä.

Hieman myöhemmin tapasin Teijan ja muutimme Joensuuhun Kirkkokadulle. Asuimme katutasossa, yläkerran naapureiksi muutti somaleita. He olivat iloisia ja hyväntuulisia kavereita, jotka tervehtivät aina tavatessamme. Hyväntuulisuus väheni, kun heidän kadunvarteen parkkeerattua autoaan töhrittiin maalilla. Töhrijät olivat jättäneet puumerkkinsä myös talon seinään.

Fiksu kantaväestön edustaja oli kiteyttänyt oppivelvollisuutensa hedelmät kristallinkirkkaasti lauseeseen ”You fuckin pie!”

Väkivalta kaupungissa alkoi lisääntyä huolestuttavasti. Istuin Kerubissa kaljalla, kun samaan pöytään tuli tyyppi kertomaan epäonnistuneesta polttopulloiskusta. Oli kuulemma pistänyt niin vihaksi, kun kadulla oli kävellyt somalimies päällään talvitakki jollaisen tämän tyypin äiti olisi aina halunnut. Ja nyt vitutti vielä enemmän, kun huolella väsätyt molotovin cocktailit eivät olleet toimineetkaan. Pyysin hämmentyneenä kaveria vaihtamaan paikkaansa toiseen pöytään tai vaikkapa helvettiin.

Myöhemmin tyyppi olikin vaihtanut baaria ja ylleen jotakin mukavampaa, kuten monet kaverinsakin. Pilottitakkeihin pukeutuvilla ja ihmisiä hakkaavilla tyypeillä oli varmasti paha olla. He olivat kovasti suomalaisia. Missään vaiheessa en ole kokenut, että he jotenkin edustaisivat suomalaisia. Minua.

Se mitä Oulussa tapahtui, oli karmeaa. Sitä ei kuitenkaan tehnyt kokonainen kansanryhmä vaan yksi ihminen. Pahalla tavalla häiriintynyt ihminen. Surua tuottava sekopää.

Tälläkin hetkellä joku saa jossain pahasti pataansa. Joku saattaa saada puukostakin, kirveelläkin saatetaan uhata. Huomisen lehdestä saamme lukea taas känniläisten väkivallanteoista.

Olisiko ne voitu estää jo vuosisatoja sitten, jos olisimme suosiolla jääneet sinne Volgan mutkaan?

— Julkaistu Facebookissa 17.1.2015

Mainokset