Veljesten ensimmäinen keikka

Raivokas promoaminen tuottaa tulosta. Vajaa kuukausi menestyksekkään promoreissun jälkeen tietokoneelle kilahtaa viesti. Vilnalaiset punkkarit haluavat meidät klubiinsa keikalle! Juhlaa!

Sovimme keikkapäivän elokuun loppupuolelle lauantai-illaksi. Saatuani lyötyä päivämäärän lukkoon alan miettiä, josko matkalla voisi pysähtyä muuallakin ja otan yhteyttä Riian Depoon. Siellä onkin sopivasti isot kekkerit Vilnan keikkaa edeltävänä torstaina. Bändejä on tulossa soittamaan Moskovasta saakka ja myös meidät toivotetaan tervetulleiksi.

Messevästä viikonloppukiertueesta puuttuu enää vain yksi keikka. Alan tutkia Depossa soittavien bändien keikkakalenteria. Käy ilmi, että useampikin illan yhtyeistä soittaa seuraavana päivänä Zaljumballe-festivaalilla muutaman kymmenen kilometrin päässä Riiasta.

Otan yhteyttä sekä Depossa että festivaaleilla soittavaan latvialaiseen bändiin ja saan festivaalijärjestäjän yhteystiedot. Laitan festivaalijärjestäjälle sähköpostia ja paluuviesti tulee muutaman tunnin sisällä. Jos suostumme soittamaan yöllä viimeisenä yhtyeenä, niin keikkamme on heille ok.

Mehän suostumme mihin vaan. Lyön keikan lukkoon saman tien.

Ihmettelen kuinka helposti kaikki kävi. Sain buukattua kolmen keikan ulkomaankiertueen muutamalla sähköpostiviestillä. Vieläpä bändille, joka ei ole soittanut ensimmäistäkään keikkaansa, julkaissut tekeleitään ainoastaan internetissä ja treenannutkin huimat kolme kertaa. Olen aivan innoissani, vaikka reissusta saatavat keikkapalkkiot ovat sitä suuruusluokkaa, että reissu tulee menemään takuuvarmasti persnetolle.

Sivuseikka. Nyt rokataan!

Elokuussa treenaamme Pyynikillä koko reissua edeltävän keskiviikkoillan. Juomme olutta soittamisen lomassa ja treenien päätteeksi syöksymme Tampereen keskustassa sijaitsevaan Sputnikiin fiilistelemään reissuunlähdöllä.

Rane on saapunut Joensuusta kuskiksemme. Luottokuski on osa bändiä. Erittäin tärkeä osa. Istumme baarissa pilkkuun saakka ja lähdemme ajamaan kohti aamulauttaa.

Matka kohti Riikaa on yhtä juhlaa. Pistämme auton parkkiin merenrantaan ja käymme uimassa. Uimisen ohessa otamme bändikuvia, joissa poseeraamme munasillamme hiekkarannalla. Matka-autona meillä on Rogerin Chevy Van, jonka kyyti tuntuu maailman siisteimmältä. Oikea rokkiauto. Kaljaa kuluu litratolkulla, tupakat käryävät suupielissä taukoamatta ja musiikki soi täysillä.

Tämä se on elämää!

Ennen Depoon menoa käymme kirjautumassa majapaikkaan, joka sijaitsee sopivasti kaupunkiin johtavan tien kupeessa, viitisen kilometriä keskustasta. Majapaikka on hieno uusi studiokompleksi, joka koostuu kahdesta äänitysstudiosta ja hotellista. Hotellitoiminta on liitetty mukaan studioissa äänityksiä tekevien muusikoiden majoittamiseksi. Depo on tehnyt sopimuksen omien esiintyjiensä majoittamisesta paikassa.

Heitämme tavaramme sisälle kahteen meille varattuun huoneeseen ja fiilistelemme meininkiä. Kuulemme miten studioissa tehdään äänityksiä. Lähettelemme rehvakkaita tekstiviestejä kavereille, tutuille ja kylänmiehille koti-Suomeen suoraan siisteyden ytimestä.

Depo sijaitsee Riian vanhan kaupungin laidalla. Katutasossa on baari, kellarikerroksesta löytyy disko sekä sali, jossa bändit soittavat. Vanhaan kaupunkiin ei saa ajaa ilman lupaa. Käymme Deposta elektronisen kulkukortin, jolla ajamisen estävät portit saa avattua. Rane ajaa auton baarin eteen ja alamme roudata.

Olen juuri asettelemassa kitarakamojani kuntoon, kun Rane huikkaa ovelta.

”Täällä on joku tyttö, joka tahtoo tavata sinut.”

Menen ihmeissäni katsomaan.

Ulkona on nuori tyttö, joka näyttää jotenkin tutulta, mutta jota en mielestäni ole tavannut koskaan aikaisemmin.

”Kiitos kutsusta, laitoit sen Myspacen kautta. Haluaisin tulla keikalle, mutta joudun menemään illaksi sukujuhlille viidenkymmenen kilometrin päähän Riiasta”, tyttö pahoittelee.

”Niin joo! Harmi homma, ettet pääse.”

”Halusin kuitenkin käydä edes moikkaamassa bändiä. Pidän kovasti teidän musiikistanne!”

Annan tytölle yhden reissua varten poltetuista cd-r-levyistä. Niitä on tarkoitus myydä, että saisimme persnettoa edes hiukan pienemmäksi. Tyttö saa levyn seuraksi myös bändin rintanapin ja joitain promolappusia, joita olen taas printannut mukaani. Nuori ihailijamme lähtee kotiinsa iloisena. Minä jatkan roudausta vähintään yhtä iloisena.

Hitto, meillä on fanikin!

Paikalle saapuu myös suomalaisia, jotka ovat huomanneet ilmoituksen paikallisesta lehdestä.

”Mikä ihmeen Veljekset Perse keikalla Riiassa? Pakkohan tuo on käydä katsomassa!”

Puoliltaöin kapuamme lavalle ja täräytämme bändin ensimmäiset keikkasoinnut. Ensimmäinen kappale on introksi suunniteltu puolitoistaminuuttinen instrumentaali, joka menee sinne päin tai vähän ohi eikä tunnu loppuvan koskaan. Rämmimme kappaletta läpi tuskastuneina. Porukkaa on paikalla mukavasti ja kaikki tuntuvat olevan vähän hämmennyksissä.

Voi itku. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Ikuisuuden jälkeen saamme taisteltua intron loppuun ja pääsemme jyräyttämään ensimmäisen varsinaisen kappaleen ilmoille.

”Hampuri” toimiikin aivan eri tavalla. Se potkii ja jytisee ensimmäisestä tahdista saakka.

Hymyilyttää. Yleisökin innostuu. Paikalla ei ole yhtään rokkipoliisia, kaikki hyppivät ja poukkoilevat kuin viimeistä päivää niin lavalla kuin yleisössäkin. Tunnelma vapautuu ja soitto toimii aivan eri tavalla kuin keikan alku antoi ymmärtää.

Hymy kestää naamalla koko loppukeikan. Porukan pogoamista on hienoa katsoa. Tuuletan spontaanisti kappaleiden välissä ja läpsin käsiä yleisön kanssa.

Viimeisen kappaleen jälkeen haukomme henkeä ja nikotiinia yltä päältä hikisinä. On ihan hemmetin siistiä. Ihmiset kehuvat keikkaamme. Paikallinen valokuvaaja lupaa lähettää ottamiansa kuvia sähköpostiini. Keikan nähnyt radiotoimittaja pyytää mukaansa cd-r:n, koska haluaa soittaa sitä ohjelmassaan.

Peli on avattu ja se on ihanaa.

tien_paalla

Depo

Depo2

Mainokset