Rajarokki

Borderrock-festivaalin aikataulu elää. Soittoaikamme siirtyy tunnilla eteenpäin. Katselen meitä ennen esiintyvää bändiä hapankaalia syöden. Ei tunnu loppuvan koskaan, sen enempää keikka kuin kaalikaan.

Lopulta pääsemme lavalle. Plektra ei tahdo pysyä kädessäni, vaan otteeni siitä lipsahtelee parin ensimmäisen kappaleen aikana toistuvasti. Auton oven väliin jääneiden sormien tunto ei ole oikein palautunut. Muutenkin saunominen ja myöhäinen soittoaika hidastavat hurmokseen pääsyä, mutta alkaahan se sieltä löytyä. Rajakaupungin nuorilla riittää virtaa. Nuorison riehuminen tarttuu saunomisen laiskistamiin ukkoihinkin.

Lopulta meininki on niin kova, että Jurskis pääsee juomaan bändin lavakaljat kenenkään huomaamatta.

Keikka on hieno ja hikinen. Videolle tallentuu hyvää materiaalia. Yleisön pari etummaista riviä pitää koko keikan ajan yllä menoa, joka näyttää komealta. Veljekset Persekin näyttää ihan oikealta rokkibändiltä.

”Aivan luokatonta kitaransoittoa, mutta hyvältä näyttää!”, itselleen komeat viikset kasvattanut Jonsson toteaa kameralle.

Spontaanit tuuletukseni kappaleiden välissä huvittavat. Kavereiden mielestä ne näyttävät ääliömäisiltä. Totta, mutta jos hommasta tykkää, niin miksei sitä näyttäisi? Tuulettavathan urheilijatkin, kun onnistuvat rämpimään metsästä maaliin.

Keikan jälkeen kuuntelemme, miten lavan takana olevassa teknoteltassa dj soittaa tutunkuuloista kappaletta. Riffi on yksi yhteen sama kuin kappaleessamme, jonka soitimme varttituntia aiemmin.

Hitto, nämä baltialaiset ovat todella nopeita piratisminsa kanssa.

Alamme tehdä lähtöä majapaikkaan. Oppaaksi lähtee keikkajärjestäjän edustaja, nuori nainen nimeltään Ance. Hänellä on mukanaan bändillinen nuoria virolaisia punkkareita, jotka alkavat vaatia meiltä kyytiä majapaikkaansa. Punkkarit selittävät, että heidän oma autonsa on kyllä parkissa ihan meidän automme vieressä, mutta kuski ei ole enää ajokunnossa.

Sanon, että emme me kaikki mahdu mitenkään kyytiin. Meillä on auto täynnä romua, hyvä kun mahdumme sinne itse. Olen ostanut Jurskiksen kanssa matkustamoon vielä kolme korillista olutta, kun saimme halvalla.

Virolaispunkkarit eivät usko sitten millään vaan jatkavat inttämistään. Ance sanoo opastavansa heidät majapaikkaansa kävellen. Olen juuri ehdottamassa, että jos Rane kuitenkin kävisi heittämässä heidät ensin nukkumaan, kun veljeskansan vellihousut alkavat haistatella ja heilutella keskisormea.

Sorry, pojat. Kyyti meni justiinsa.

Odottelemme festivaalialueen sisäänkäynnin tuntumassa toista tuntia. Eihän tästä tule helvettiäkään. Tätä menoa emme pääse nukkumaan ikinä. Lopulta lähdemme ajamaan Ancea vastaan. Löydämme hänet kävelemästä yksinäisenä pitkin festivaalialueelle johtavaa pimeää tietä. Väsynyttä festivaalijärjestäjää käy sääliksi. Tarjoan lohdutukseksi lämmintä olutta.

”Harmi, että teillä meni näin myöhäiseksi”, Ance pahoittelee.

”Eipä mitään. Ehditäänhän tässä kuitenkin nukkua neljä tuntia ennen kuin pitää lähteä ajamaan seuraavalle keikalle Vilnaan”, vastaan sarkastisesti.

Ance katsoo minua järkyttyneenä.

”Minä luulin, että olette palaamassa takaisin Suomeen ja vasta iltapäivästä! Sitten olisin kyllä tuonut teidät nukkumaan ensin.”

Kiva kuulla. Kyllähän minä mainitsin siitä pariin kertaan jo keikkaa sopiessa ja vielä keikkapaikallakin, mutta ilmeisesti liian pienellä äänellä.

Virolaiset räkänokkapunkkarit olivat äänekkäämpiä.

jonsson

Mainokset

Sukkahousuja ja lehmäjuoksua

Kiertueen seuraava keikka on Latvian ja Viron rajalla sijaitsevassa kaksoiskaupungissa, jonka Viron puoleinen osa on nimeltään Valga ja Latvian puolella oleva osa Valka. Meidät on buukattu soittamaan Borderrock-festivaalille Valkaan. Matkalla päätän kokeilla mehulinjaa ja ottaa kaljaa vähän varovaisemmin. Balanssi alkaa löytyä.

Ukkos-Jussi huomaa pakanneensa vahingossa matkalle puolisonsa sukat omiensa sijaan. Mies mustissa naisten polvisukissa näyttää niin syntiseltä, että Jonsson ja Jurskis vaativat saada ostaa hänelle myös sukkahousut. Ukkos-Jussi muuttuu entistä rivomman näköiseksi.

Jurskis kuvaa matkalla materiaalia kiertuedokumenttia varten, mitä nyt omalta sekoilultaan ehtii. Hän kiipeilee istuinten päällä munasillaan ja yrittää kusta kattoluukusta. Kun se ei ota onnistuakseen, hän haluaa käydä juoksemassa lehmien seassa laitumella. Alastomana tietysti.

Näin tehdään. Rane parkkeeraa auton lähelle laiduntavia lehmiä. Roger kuvaa, kun Jurskis ryntää juoksentelemaan lehmien sekaan.

”Ei helvetti. Täällä on paskaa joka puolella!”, Jurskis kiroilee poukkoillessaan lehmien välissä.

Pysähdymme huoltoasemalle. Ukkos-Jussi on jo lampsimassa sisälle pelkissä sukkahousuissaan, kun Rane nappaa hänet kiinni. Ranen mielestä näky on liian rivo. Etenkään kun sukkahousujen alla ei ole edes alushousuja.

”Joko pistät housut jalkaan tai pysyt autossa”, rumpaliroudari ohjeistaa painokkaasti.

Ukkos-Jussi tottelee pakon edessä ja kiskoo housut jalkaansa.

Festivaalialue näyttää komealta. Kyllä nyt kelpaa. Pitää vain ensin selvittää soittoaika ja miettiä vasta sitten seuraavaa siirtoa. Hyppään ulos autosta ottaen tukea etuoven karmista. Roger sytyttää tupakan ja paiskaa oven kiinni. Kipu vihlaisee sormiani. Katson käpälääni, sormet ovat nätisti etuoven välissä.

”Ei jumalauta!”, Roger parkaisee säikähtäneenä.

Sormissa ei tunnu olevan murtumia, tunto vain on sopivasti kateissa. Ei koskekaan ihan niin paljon kuin luulisi. Käsissä oli jo ennestään ruhjeita Riian katukivetyksestä ja pieniä palovammoja tupakasta, joten tuskinpa nuo viimeisimmätkään paljoa haittaavat.

Keikkaankin on vielä monta tuntia.

Ennen kiertueelle lähtöä olemme saaneet Myspacen kautta viestin suomalaiselta matkailuyrittäjältä, joka on laittanut pystyyn lomakylän Viron puolelle rajaa. Hän on kutsunut meidät saunomaan ja juomaan suomalaista kahvia, majoituskin järjestyisi. Koska soittoaikamme on vasta kahden maissa yöllä, päätämme ottaa tarjouksen vastaan. Yöpaikalle meillä ei ole tarvista, koska keikkajärjestäjä on hoitanut majoituksen festivaalialueen läheisyydestä, mutta sauna kiinnostaa. Soitan, että olemme tulossa ja saan ajo-ohjeet.

Yrittäjä odottaa meitä lomakylän pihassa. Menemme kahvilaan, jossa emäntä keittää meille kahvia samalla kun isäntä kertoo tarinoita yrittäjän elämästä Virossa. Lomakylän pyörittämisessä on riittänyt byrokratiaa, samoin väkivaltaa. Hänet on jopa hakattu omalle työpaikalleen hänen mentyään hillitsemään asiakkaidensa käsistä lähtenyttä juhlimista.

Tutustumme paikkoihin. Pihamaalla on hieno auto, 70 vuotta vanha kylpyammetta muistuttava Buick. Vanhasta suulista on tehty juhlapaikka lavoineen kaikkineen. Siellä on järjestetty keikkojakin, etupäässä 50-luvun rokkia. Toteamme, että kohdallamme ei taitaisi kysyntä ja tarjonta kohdata.

Sauna on pienen lammen rannassa. Laiturilta pääsee uimaan. Saunan ulkopuolella on penkki, jonka luona riisuunnumme. Ukkos-Jussi juttelee isännän kanssa mahdollisesta keikasta. Hänen toinen bändinsä sopisi paikkaan hyvin.

Olen juuri astumassa saunaan kun Ukkos-Jussi heittää housunsa. Hän ällistyy itsekin huomatessaan niiden alla olevat sukkahousut. Rumpalin ilme kertoo, ettei hän muista pukeutuneensa niihin lainkaan. Isäntä katsoo juttukaverinsa alusasuvalintaa hiljaisuuden vallitessa. Keskustelu keikasta tyrehtyy kuin seinään.

Painun lauteille nauramaan.

missaonkattolukku

sukkosjussi

Ukkos-Jussi sukeltaa

Liepajassa on toisena bändinä latvialainen hardcore-yhtye SideMind, jolla on ainakin nettisivujensa perusteella isompi vaihe silmässä. He tuntuvat tekevän hommia oikein tosissaan. Annamme heidän elää rock-unelmaansa ja avaamme illan.

Railakkaan alun jälkeen olen siirtynyt hetkeksi vesilinjalle. Selvistely, keikkapalkkiopitsa ja keikkapaikan yhteydessä sijaitsevassa hotellissa nukutut päiväunet ovat tehneet hyvää. Olen iskussa! Nyt vedetään hieman heikommin menneiden alkukeikkojenkin edestä. Soitamme keikan järjettömällä fiiliksellä sekä kovalla energialla ja se tarttuu myös yleisöön.

Nyt on kivaa!

Runsaslukuinen yleisö joraa innoissaan eikä kielimuurikaan haittaa. Yleisö möykkää parhaansa mukaan mukana. Siistiä! Välispiikit hoituvat englanniksi. On aivan perhanan mukavaa turista yleisön kanssa ja läpsiä käsiä kappaleiden välissä.

Keikan loppupuolella Ukkos-Jussi poistuu rumpujensa takaa ja kävelee lavan etuosaan. Hän nostaa rehvakkaasti jalkansa kulmamonitorin päälle ja kumartuu heittämään ylävitosia yleisön kanssa. Riemua ei kestä kauaa.

Ukkos-Jussin jalka lipeää monitorin päältä ja rumputaiteilija tipahtaa lavalta pää edellä tanssilattiaan. Ryntäämme katsomaan miten hänen kävi. Ukkos-Jussi makailee pöllämystyneen näköisenä lattialla. Hän ei taida itsekään tajuta mitä juuri tapahtui, mutta sanoo olevansa kunnossa.

Yleisö nostaa rumpalin ylös ja takaisin lavalle. Ukkos-Jussi lähtee taivaltamaan rumpujensa taakse. Jurskis hykertelee saatuaan taltioitua sukelluksen videolle. Se on näyttänyt yhtä aikaa sekä pelottavalta että helvetin hauskalta. Spiikkaan yleisölle, että kaveri on kunnossa ja ilmoitan seuraavan kappaleen.

Vilkaisen rumpujen taakse. Rumpupalli on tyhjillään. Ukkos-Jussi on kadonnut jonnekin. Löydän hänet makaamasta kitaravahvistimeni takaa, virne naamallaan.

”Kaikki hyvin?”, kysäisen varovasti.

”Joo, ei tässä mitään”, Ukkos-Jussi vastaa kättään heilauttaen.

”Pitäisikö sinun mennä tuonne rumpujen taakse?”

”Totta kai!”, Ukkos-Jussi ilmoittaa pirteästi, mutta ei kuitenkaan tee elettäkään noustakseen.

”Vaikka ihan kohta puoliin. Meillä kun ois tässä tämä keikkakin menossa.”

”Huilaan tässä vielä pienen hetken. Jatketaan sitten.”

Homma selvä. Juttelen hetken aikaa mukavia yleisön kanssa. On se ilmoja pidellyt. Rogerkin on onneksi juttutuulella. Saamme höpötettyä rumpalille toipumisaikaa tunnelman sen kummemmin kärsimättä.

Lopulta Ukkos-Jussi pääsee takaisin rumpujensa taakse ja keikka jatkuu normaalisti. Paremminkin. Olemme huikeita. Yleisökin on liekeissä. Lavan edusta täyttyy tanssijoista.

Mahtava keikka!

Keikan jälkeen totean, että olen juonut vettä jo ihan tarpeeksi. Takahuoneeseen on tuotu vodkaa ja kaljalippujakin olemme saaneet niin että riittää.

SideMind valmistautuu omaan keikkaansa. He ovat kyrpiintyneen oloisia. Heidän rumpalinsa käy kuumana ja kiukkuaa Ukkos-Jussille. Meillä ei ole hajuakaan, että miksi. Latvialaisbändi aloittaa oman keikkansa, joka ei lähde lentoon missään vaiheessa. Yleisö ei jaksa innostua ollenkaan. Bändin soitto on tarkkaa ja teknistä mätkintää, mutta siinä kaikki. He eivät saa minkäänlaista kontaktia yleisöön.

Keikan jälkeen yksi bändin jätkistä avautuu Rogerille.

”Miksi meistä ei pitänyt kukaan, mutta kaikki rakastivat teitä?”

”Teiltä puuttui meininki. Ei se oo sen kummempaa”, Roger vastaa.

Minulla taas on omat murjotuksen aiheeni. Minulle ei ole annettu kaljalippuja, vaan ostan olutta omilla rahoillani. Ajattelen, että kaverit kostavat alkureissun juopotteluni näin tylyllä tavalla. Eihän tuo nyt kovin kalliiksi tule, mutta periaatteellisella tasolla tällainen kyykytys on perseestä.

Muistan mainita asiasta tuon tuostakin koko loppureissun ajan. Bändikaverini eivät myönnä mitään. Totuus valkenee vasta kotona pyykkiä pestessä.

Shortsieni taskut ovat pullollaan minulta olevinaan pimitettyjä kaljalippuja.

baltia2008

Riian kuuma yö

”Hei, ette kai te vielä ole lähdössä minnekään? Alakerran diskossa juhlat ovat vasta alkamassa! Kaikki haluavat bilettää teidän kanssanne aamuun asti!”, ihmettelee paikalle kipittänyt nuori tyttö, kun olemme jo pakkautuneet autoon Depossa soittamamme keikan jälkeen.

Vaadin tilanteen uudelleenarviointia ja äänestystä.

”Kaikki, jotka haluavat jäädä paikalle bailaamaan, nostavat käden ylös. Nyt!”

Lasken äänet. Yksi. Ainoastaan minun käteni on pystyssä.

”Heittäkää se ulos, että päästään nukkumaan!”, Roger huikkaa etupenkiltä.

Katselen, kuinka auton takavalot katoavat kulman taakse ja lähden takaisin baariin.

Nelimiehinen Veljekset Perse on palannut Baltiaan elokuussa 2008. Yrityksistä huolimatta en ole saanut hommattua keikkoja Suomeen. Olen lähettänyt keväällä kymmeniä sähköposteja keikkapaikkoihin, mutta en ole saanut niihin kuin pari kieltävää vastausta. Loput eivät ole vaivautuneet edes vastaamaan.

Mutta Baltia on hyvä meille. Viiden keikan buukkaaminen Viroon, Latviaan ja Liettuaan on vaatinut kuusi sähköpostiviestiä. Olen saanut lyötyä kiertueen lukkoon kahdessa päivässä.

Turkulainen kaverimme Jurskis on lähtenyt mukaamme taltioimaan kiertueesta dokumenttielokuvaa. Hän on Rogerin vanha bändikaveri ja moniosaaja. Multi-instrumentalisti, joka osaa tehdä videoitakin. Kaiken lisäksi hän on mukava ja hauska seuramies, joka ei pienistä hätkähdä. Olemme antaneet hänelle täyden vapauden kuvata koko ajan ja dokumentoida kaiken mitä reissussa tapahtuu. Tosin tuskinpa hän lupia edes kyselisi.

Olemme avanneet kiertueen keskiviikkona klubikeikalla Pärnussa ja jatkaneet Riikaan. Meno on ollut melkoisen huuruista jo Tampereelta saakka. Alkumatkat ovat aina vähän tällaisia.

Aamuyöstä hortoilen Depon ulkopuolella. Paikka on menossa kiinni, mutta olemme kuulemma lähdössä jatkoille jonnekin. Harmikseni olen vain hukannut jatkoista maininneen ihmisen. Paikalle tulee toinen porukka, joka kysyy minua mukaansa. Hetkeä myöhemmin hukkaan heidätkin.

Eihän tästä tule mitään.

Baarin henkilökunta tulee ulos ja pistää ovet lukkoon.

”Nyt pysyt hetken paikallasi etkä lähde mihinkään.”

Tässähän nämä kaikki hukkaamani tyypit ovat. Pitipäs sattua. Pieni maailma.

Lähdemme baariin, joka on auki aamuun saakka. Baarissa minua alkaa väsyttää. Olisi syytä suunnistaa muun bändin perässä nukkumaan. Minulla vain ei ole hajuakaan siitä, missä hostellimme on. Onnekseni mukanamme on meille majoituksen varannut keikkavastaava. Saan häneltä kartan, johon hän merkitsee kynällä hostellin sijainnin sekä paikan missä olemme nyt. Hyvästelen seurueen ja lähden suunnistamaan kohti yöpaikkaa.

Sitten menee muisti. Illan viimeinen kalja on ollut liikaa, kuten aina. Havahdun kadun varressa olevalta penkiltä siihen, kun joku koskettelee minua. Viereeni on liimautunut nuori mies, joka kuljettaa kättään rintakehäni päällä kohti niskaani. Minulla ei ole hajuakaan siitä, että missä ja miten ole tyypin seuraan lyöttäytynyt. Tässä sitä kuitenkin yhdessä istutaan, kaksi laivaa on kohdannut toisensa Riian yössä.

Ei saatana. Nyt eivät kysyntä ja tarjonta kohtaa. Vaikka olenkin rajulla rokkireissulla, niin seksuaalisten rajojen venyttäminen ei kuulu kiertueohjelmaan. Tokkopa vaimokaan siitä tykkäisi.

Mietin, miten tässä pitäisi toimia. Älyän, että olen niin humalassa, etten juuri nyt osaa puhua mitään kieltä. Edes suomea. Toisaalta en kehtaa töniä kaveria kauemmaksikaan. Ihailijani saattaa tulkita sen väkivallaksi ja ties vaikka olen itse antanut vahingossa vääriä signaaleja.

Jää vain yksi vaihtoehto.

Päätän juosta karkuun.

Keskityn ja ponnistan itseni spurttiin. Pistän kaikki voimani rajuun alkukiihdytykseen, jota kestää kolmen askeleen verran. Sitten ristiaskeleet menevät solmuun.

Vedän turvalleni mukulakivitykseen komeassa kaaressa. Rytäkässä menevät molemmat polvet verille, kyynärpää ruhjeille ja oikea poskipääkin saa lisäväriä.

Yöllisen kohtaamisen toinen osapuoli nousee penkiltä ja tulee hämmästyneenä luokseni. Osaan nyt jo puhuakin sen verran, että kerron olevani menossa nukkumaan. Spurtti piristi. Kaveri opastaa minut taksitolpalle.

Eroamme vain ystävinä.

Otan itselleni taksin, istun etupenkille nähdäkseni paremmin ja osoitan karttaan merkattua osoitetta. Lähdemme liikkeelle. Muutaman minuutin kuluttua huomaan tutun auton hostellia vastapäätä olevalla parkkipaikalla.

”Nyt olemme perillä”, sanon taksikuskille.

”Ei varmasti olla. Olet erehtynyt. Eihän täällä ole mitään”, kuski vastaa.

”Trust me, I know what I am doing.”

Kuski vilkaisee naamaani, sitten polviani eikä ala kiistellä enempää. Maksan kyydin tasarahalla ja kömmin vaniin nukkumaan siksi aikaa kunnes hostellin ovet avautuvat.

riga