Ollessani työharjoittelussa Newcastlessa tutustuin ihmisiin ympäri maailmaa. Asuntolassa naapureinani majaili korealaisia, italialaisia, espanjalaisia, venäläisiä, puolalaisia, saksalaisia, taiwanilaisia, palestiinalaisia ja vaikka ketä. Yksi heistä oli omanilainen Abdul, joka oli tullut kesäkouluun oppimaan englantia.

Abdul oli kotoisin pienestä kylästä aavikolta. Hän kertoi kotikylästään olevan lähimpään kaupunkiin sata kilometriä ja kauppareissullekin tuli matkaa kolmekymmentä kilometriä per sivu. Julkisia liikennevälineitä ei seudulla kuulemma liikkunut, joten jos ei ollut käytössä autoa, niin patikkamatkaan sai varata useamman päivän. Nuori kaveri oli kuitenkin päässyt kaupunkiin opiskelemaan, ja nyt peräti Englantiin saakka.

Abdulin oli selkeästi luontainen tarinankertoja, jolla oli mielenkiintoa kuunnella myös muiden tarinoita. Hänen kanssaan pääsi nopeasti juttuun. Abdulin hymy paistoi juttelun lomassa leveänä komeiden viiksien alta.

Kesäkoululaiset tekivät lähialueille monia tutustumisretkiä, joille pääsin mukaan itsekin, jos työvuoroni vain suinkin sallivat. Lake Districtille suuntautuneella retkellä saksalaisnuoret alkoivat udella Abdulin räkäjarruista.

”Miksi sinulla on tuollaiset viikset? Sinähän näytät ihan homolta!”, saksalaiset ilkkuivat.

”Jos minä ajaisin ne pois, niin kaikki Omanissa sanoisivat, että näytän homolta”, vastasi Abdul hymyillen.

”Jos se noin häiritsee, niin entä jos ajat viiksesi pois vain toiselta puolelta?”, ehdotin kompromissia.

”Hyvä idea! Mutta ensin meidän on tehtävä diili. Minä tulen Suomeen ja sinä näytät minulle metsän. Sitten sinä tulet Omaniin ja minä näytän sinulle aavikon!”

Löimme kättä päälle.

Abdul oli mukana baarissakin kaverini Tonin ja tuoreen korealaisen ystäväni E-Jeongin kanssa, mutta ei muslimina juonut alkoholia. Viimeisenä iltana ennen kotiinpaluutaan hän päätti kuitenkin tehdä loikan pimeälle puolelle. Ja kun kyseessä oli ainutkertainen juttu, niin sitä ei parannut hoitaa vain lageria lipittämällä.

Nuori omanilainen päätti hoitaa synnin pois alta yön pimeinä tunteina vodkalla ja appelsiinimehulla.

Alkoholiin tottumattomalle viina kihahti nuppiin ennätysnopeasti. Jälki oli niin jäätävää, että on helppo kuvitella sen jääneen siihen ainoaan kertaan. Väsähtänyt kaveri autettiin nukkumaan reilusti ennen auringonnousua.

Eipä silti, olin aika riehakkaassa kunnossa itsekin. Seurani tuskin lisäsi alkoholinkäytön hohdokkuutta musliminuorukaisen silmissä.

Tuon illan jälkeen en Abdulia enää nähnyt. Sopimuksemme metsästä ja aavikosta on edelleen täyttämättä.