Public Lavatory

Soitan ensimmäisen keikkani Kontiolahden yläasteen pikkujouluissa joulukuussa 1983. Bändin nimi on Public Lavatory. Olen bändin solisti. Soitamme kolme kappaletta: ”Jäähyväiset aseille”, ”Tahdon rakastella sinua” ja ”Smoke on the Water”.

Meillä on enemmän intoa kuin taitoa. Kitaristi Kusela soittaa keikan istualtaan lavan sivussa. Hän väittää meille, että jalkansa ovat niin kipeät edellisiltaisesta potkupallopelistä.

Paskapuhetta. Jätkää jännittää niin, etteivät jalat kanna.

Minä eläydyn parhaani mukaan paikatakseni sen, etten oikeasti osaa. Pokalla pärjää aina. Keikan jälkeen tytöt tulevat kehumaan:

”Olihan tuo muuten tosi hyvä, mutta millä kielellä sie oikein lauloit?”

Olen liekeissä.

Kehuvat!

Olemme pistäneet bändin pystyyn paria kuukautta aiemmin. Kusela kysyi minua mukaansa perustamaan bändiä, koska omistan kitarakamat. Minulla on halpa sähkökitara ja 20-wattinen FBT Jumbo -vahvistin, jotka sain kinuttua vanhemmiltani kun olin ensin päässyt kokeilemaan sähkökitaraa yläasteen musiikintunnilla.

Olen kuitenkin niin paska kitaristi, etten uskaltanut lähteä edes kokeilemaan. Luonnollisesti tarjouduin solistiksi. Siinä kun ei tarvitse osata mitään. Riittää, että on komea ja uskaltaa mölytä. Homma on kuin tehty isokokoiselle vaalealle miehenalulle, jolla on suulas luonne ja hyvä pokka.

Kaikkien leikkiyhtyeiden jälkeen minulla on lopultakin ihan oikea bändi, jossa on oikeita soittimia ja porukalla hirmuinen into opetella. Ohjelmistoon alkaa tulla yhä enemmän heviä, joka on 80-luvun puolivälissä kova sana yläasteikäisten keskuudessa. Kusela ja bändin toinen kitaristi Randy opettelevat riffejä ja sooloja sormet verillä.

Rumpali ei jaksa innostua hevistä. Omituinen tyyppi. Pistämme rumpalin vaihtoon. Suorastaan tyrkytän itseäni tilalle. Olen huomannut, että kestän rytmissä ja rummuista saa helposti mekkalaa aikaiseksi. Elukoiden c-kasetille päätyneiden pöytärummutusten lisäksi olen opetellut rummunsoittoa jo pikkupoikana hakkaamalla pesäpallomailalla parinsadan litran öljytynnyriä ja huutamalla päälle Hurriganesia.

Kun tynnyrinkannelle vielä kaatoi vettä, se näyttikin makealta.

Saan vakuutettua kaverit innollani ja siirryn solistista rumpaliksi. Lauluhommat siirtyvät Makelle, joka soittaa bändissä bassoa.

Treenaamme kaikki vapaa-ajat. Jatkan omien sanoitusten tekoa ja kokeilen säveltääkin. Tuon bändille oman kappaleeni, joka alkaa sanoilla:

”Mies tappoi vaimonsa kirveellä,
jossain täällä koti-Suomessa.
Kun ei tuonut miehelleen ruokaa kiireellä,
vaan jäi hoitamaan lastansa.”

Kaverit tyrmäävät kappaleen yksimielisesti ja ehdottomasti. Biisi on kuulemma köyhän miehen ”Murheellisten laulujen maa”.

Haistan kappaleessani hitin, ja mieli tekisi haistattaa kavereilla jotain muuta, mutta tyydyn enemmistön päätökseen.

Pääasia, että rokataan!

Mainokset