Niin se vain pukkaa joulua tänäkin vuonna.

Tunnustettakoon heti alkuunsa, etten ole juurikaan jouluihminen. Sen huomasi taas viikonloppuna, kun vaimo raahasi jouluostoksille. Design-liikkeissä meinasi loppua happi eivätkä kierrätysmateriaaleista tehdyt perähiertimet saaneet hyppimään riemusta. Minulla ei vain ole silmää nähdä joulukrääsän kauneutta eikä hillitöntä tarvetta hypistellä jokaista vastaantulevaa esinettä.

”Aikukiva. Tykkäisköhän se tästä?”

Tuskin. Mutta kai se on pakko ainakin näytellä, jos lahjaksi saa. Muuten tuskin tulee olemaan käyttöä. Harvalla on. Mutta ostetaan nyt silti.

Myönnettäköön kuitenkin, että vaimon ostaessa minulle pari arvokasta Tex Willer -albumia etukäteisjoululahjaksi, alkoivat joulukellot raikaa minunkin korvissani.

Ja onhan jouluruoka hyvää. Ainakin karjalanpiirakat.

Meillä olisi tarkoitus hurauttaa tänäkin jouluna Pohjois-Karjalaan. Tiedossa on vauhdikasta rallia ruokapöydästä toiseen.

Sukulaisille tiedoksi, että niitä lahjojakin on ostettu.

Aina ei ole mennyt niin jouhevasti kuin on suunniteltu. Muutama vuosi sitten olimme ihan samalla lailla lähdössä joulunviettoon Itä-Suomeen. Vaimo oli töissä kaupassa vielä jouluaattona ja minun piti mennä hakemaan hänet kyytiin suoraan töistä. Olimme pitkin viikkoa syöneet kaapit tyhjäksi ruoista etteivät ne jää suotta pilaantumaan. Selvä suunnitelma.

Aattona pakkasin Chevy vaniin koirat, vaatekassit, lahjat sekä muut viemiset ja käänsin virta-avainta.

Rokkiauto ei inahtanutkaan.

Joulun henki alkoi loppua vauhdilla, kun yritin turhaan saada kärryä tulille. Ei toivoakaan.

Startti paskana.

Joulu tultaisiin viettämään siis kotona eikä meillä ollut muruakaan ruokaa. Ja kaupat menivät juuri kiinni. Soitin vaimolle ja kerroin uutiset. Teija syöksyi huoltoasemalle ostamaan sieltä mitä tarjolla oli ja hurautti taksilla kotiin. Olivathan toki einespiirakat ja rasia lanttulaatikkoa parempi kuin ei mitään.

Pettymys oli valtaisa. Ei oikein tiennyt miten päin olisi. Vaimo tokeni ensimmäisenä.

”Jos sitten ollaan joulu kotona, niin nyt kyllä käydään varastamassa joulukuusi”, hän ilmoitti päättäväisenä ja lähti hakemaan kirvestä.

Tunnelma kohosi välittömästi. Meni nauruksi.

Seuraavina päivinä koimme runsain määrin lähimmäisenrakkautta. Naapurit antoivat meille jouluruokaa, liikkeensä avannut kyläkauppias lahjoitti suklaarasian, siskoni perheineen tuli käymään ja toi tullessaan karjalanpiirakoita sekä sahtia. Ihmisten auttamisenhalu ja lämpö koskettivat.

Lopulta se oli yksi parhaista jouluista ikinä!

Tämän tarinan myötä haluan toivottaa kaikille hyvää joulua, kekriä tai mitä ikinä juhlittekin.

Rauhaa, iloa ja rakkautta!