Aamupesu onnistuu rekkaparkin huoltoasemalla. Yritän samalla nostaa rahaa pankkiautomaatista, mutta sepä ei sitten onnistukaan. Kone ilmoittaa, ettei kortilla ole katetta. Visan luottoraja on mennyt tappiin. Olen katsonut saldon väärin reissuun lähtiessä. Olen ajatellut, että nostan loppumatkan käyttörahat luottotililtä, etteivät ne vain katoa matkalla. Mukaani varaamat käteiset on tuhlattu jo Baltiassa.

Tämähän jatkuu mahtavasti.

Kävelen takaisin vanille, jonka viereen on aamupesuni aikana ilmestynyt poliisiauto. Kaksi uteliasta poliisia hyörii vanin ympärillä kurkkien sisälle ikkunoista.

”No, mikäs teillä on hukassa?”, kysyn konstaapeleilta.

”Onko tämä teidän autonne?”

”Joo. Tai itse asiassa vaimon auto, mutta paperit ovat kyllä kunnossa.”

”Mitä porukkaa olette, mistä tulette ja millä asioilla liikutte?”

”Turistihommissa tässä enempi ollaan, mutta meinattiin tuota rokkiakin soitella.”

Poliisit pyytävät avaamaan takakontin ja katselevat meidän soittovehkeitämme.

”Jaaha, jaaha. Onkos teillä rahaa miten paljon mukana? Jos on yli kymmenentuhatta euroa, niin siitä pitää tehdä ilmoitus.”

Alkaa naurattaa. Kaivelen taskustani viimeiset kolikot. Eurojen ja senttien lisäksi mukana on muutama latvialainen ja liettualainen kolikko. Kansainvälinen valuuttakeisari.

”Ei näistä taida ihan niin paljoa kertyä.”

Poliisit naurahtavat ja jättävät ratsaamiset siihen. He jatkavat matkaansa päitään pyöritellen.

Muutkin alkavat heräillä. Saan lainattua rahaa Rogerilta, joka joutuu itsekin turvautumaan luottotiliinsä. Lupaan maksaa takaisin heti Suomeen palattuamme.

Illan keikan piti alun perin olla Berliinin keskustassa, mutta keikkajärjestäjä perui sen surutta hetkeä ennen kuin lähdimme kiertueelle. Siitäkin huolimatta, että sitä oli ehditty mainostaa sekä bändin että järjestäjän itsensä toimesta. Ihmettelinkin koko keikkaa, koska se olisi ollut suurehkossa keskustan yökerhossa. Keikkajärjestäjä lie tullut viime hetkillä järkiinsä. Sain hommattua pikaisesti korvaavan keikan Hohenschönhausenissa sijaitsevalta nuorisoklubilta.

Hohenschönhausen on paikallinen lähiö, puolen tunnin metromatkan päässä Berliinin keskustasta. Ajamme paikalle ja pienen etsimisen jälkeen löydämme keikkapaikan. Se on kerrostalorivistöjen puristuksessa oleva matala rakennus. Yhdessä rakennuksen ovista komeilee mainos illan keikasta. Bändin nimikin on kirjoitettu oikein. Alkaa näyttää taas vähän paremmalta.

Seuraavaksi pitäisi saada auto korjaamolle, rengas korjattavaksi ja pakoputki paikalleen. Ihmettelemme juuri, että mistä ihmeestä löydämme sopuhintaisen korjaamon tähän hätään, kun paikalle ilmestyy nuori naisihminen.

”Moi, ketäs te olette? Kenties illan bändi?”

”Joo, niin ollaan. Oletko sinä joku keikan järjestäjistä?”

”En sentään, olen vain töissä tuossa läheisessä päiväkodissa ja tulin uteliaisuuttani katsomaan, kun työvuorokin päättyi juuri.”

”No, mikä ettei! Hei, sattuisitko tietämään onko lähellä jotain autokorjaamoa?”

”Joo, tiedän. Voin lähteä teille oppaaksi!”

Otamme tarjouksen mielihyvin vastaan. Pakkaudumme vanin kyytiin ja lähdemme etsimään korjaamoa, joka löytyykin parin kilometrin päästä huoltoaseman yhteydestä.

Maleksimme huoltoaseman pihalla sillä aikaa kun korjaaja tekee työtään. Vaikka asiat alkoivat järjestyä paremmin kuin kukaan osasi kuvitellakaan, tuntuu olo levottomalta.

Huoltoaseman sisälle menneet Roger ja Wilson nauravat katketakseen seuratessaan porukan käyttäytymistä. Kukaan ei malta pysyä paikallaan paria sekuntia pidempään vaan tyypit haahuilevat päämäärättömästi ympäri tankkauspihaa. Pysähdys, huokaus, täyskäännös ja laahustaen toiseen suuntaan.

Auto saadaan kuntoon nopeasti eikä se maksakaan paljoa. Korjaaja osaa hommansa. Seuraavaksi pitäisi löytää majapaikka. Illalla on keikka, mutta sitten on taas välipäivä. Fiksuinta olisi löytää jostain tukikohta pariksi päivää. Oppaamme tarjoutuu auttamaan senkin etsimisessä. Hän soittaa työpaikalleen ja kysyy iltapäivän vapaaksi. Hänellä on illalla tapaaminen poikaystävänsä kanssa, mutta siihen asti hänellä on aikaa auttaa meitä. Hän soittaa pari puhelua lisää ja lähdemme ajamaan parin kilometrin päässä sijaitsevaan motelliin.

Motellissa on menossa laajennustyöt. Ei haittaa. Otamme kaksi kohtuuhintaista huonetta uima-altaan vierestä. Lähdemme kaupungille syömään heti kun olemme testanneet uima-altaan. Vesi on ihan hemmetin kylmää, mutta se ei saa häiritä hetken glamouria. Muutaman uimahypyn ja olutpulloja mallaavan uimapatjan testaamisen jälkeen lähdemme kaupungille syömään. Oppaamme täytyy lähteä omille teilleen. Tarjoamme hänelle ensin ruoat, annamme bändipaidan ja toivotamme tervetulleeksi keikalle.

Pienen motellikuoleman jälkeen lähdemme ajamaan keikkapaikalle. Pari korttelia ennen paikkaa meitä odottaa kadunkulmassa nuori kaveri polkupyörineen. Meidät huomatessaan hän viittoo seuraamaan perässään ja lähtee polkemaan vimmatusti kohti klubia.

Reitti on meille entuudestaan tuttu, mutta vaihteeksi tuntuu kivalta olla odotettu.