Neropatit roudaavat

Tunnelma takahuoneessa on kaoottinen. Koko porukka on ympäripäissään. Käymme tapahtunutta läpi. Puolet bändistä konttailee pitkin lattioita, Wilson karjuu suoraa huutoa.

”Vittu, mitä paskaa. Pitäkää bändinne!”

Wilsonin parempi puolisko on tullut juuri keikkapaikalle ja saapuu takahuoneeseen.

”Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?”, hän kysyy katsellessaan takahuoneen sekavaa menoa.

”Soitettiin keikka”, Roger vastaa lattianrajasta.

Yöllä hortoilemme keikkapaikan pihalla taksia odotellen. Kumikameli pakkautuu omaan autoonsa. Minä menen juttelemaan. Kamelit eivät jaksa kuunnella selostustani vaan pyytävät Rogeria hakemaan minut pois autostaan. Roger tulee paikalle ja kiskaisee minut ulos niin, että pääni kolahtaa auton ovenkarmiin. Matkani jatkuu samalla rykäisyllä paikalle tulleen taksin takapenkille. Taksi lähtee kiitämään kohti Siuroa.

Seuraavana päivänä palaamme Vastavirralle hakemaan kamojamme. Myös Kumikameli saapuu roudaamaan. Roger käy läpi edellisiltaista keikkaa.

”Meidän on vissiin pestattava bändiin vähän lisää kitaristeja. Nyt oli kolme, mutta ei ne vaan riittäneet keikan loppuun saakka.”

Ihmettelen, kun kitara- ja peltilaukut ovat odottamassa noutajaansa nätisti lavan kupeessa. Melko outoa, yleensä noihin eivät muut koske.

Lähden kantamaan kitaralaukkuja autoon ja ihmettelen, miten ne tuntuvat kumman kevyiltä. Avaan laukut. Eihän niissä ole kitaroita ollenkaan, tyhjää täynnä.

Minulle iskee paniikki. Säntään takahuoneeseen. Kitarat nojaavat seinään samassa paikassa, jonne muistan ne keikan jälkeen jättäneeni.

Tämä muuttuu yhä oudommaksi. Miksi kukaan on kanniskellut tyhjiä kitaralaukkuja?

Maanantaiaamuna saan puhelun Ukkos-Jussilta. Hän kertoo kuulleensa Väärien vieraiden Peteltä eriskummallisen tarinan. Pete oli ollut matkalla aamuyöstä kotiinsa, kun hän oli yllätyksekseen nähnyt Vastavirta-klubin ja Vaakon nakin välissä sijaitsevan lyhtypylvään kupeessa jotain outoa. Siihen oli hylätty läjä kitaralaukkuja ja peltilaukku, joiden päälle sateli hiljalleen lunta.

Pete oli mennyt Vastavirta-klubille, jossa henkilökunta oli vielä siivoamassa.

”Tuolla ulkona on jotain kitaroita. Onko teillä jotain hajua niistä? Etteivät olisi unohtuneet Kumikamelilta?”

”Ne kuuluvat niille helvetin Perseille. Nehän hortoilivat yöllä edestakaisin pitkin baaria ja pihamaata niiden kamojensa kanssa.”

Tyhjät laukut olivat jääneet lyhtypylvästä vasten, kun hyppäsimme taksiin. Kukaan ei muistanut niiden olemassaoloa. Sinne jäivät napottamaan.

Onneksi kamat löysi tuttu mies eikä kukaan pitkäkyntinen. Toisaalta menetys ei olisi ollut niin musertava, koska kitarat olivat joka tapauksessa takahuoneessa turvassa. Taidokas suoritus.

Roudaaminen erottaa pojasta miehen.

Mainokset

Kitaristikato

Muutaman viikon hengenhaukkomisen jälkeen Veljekset Perse aktivoituu taas. Alamme työstää kuutta uutta kappaletta Wilsonin studiossa. Osa niistä on jo osoittautunut toimiviksi keikoilla ja loputkin jyräävät komeasti.

Sävellykset ovat pääasiassa edelleen minun tekemiäni, mutta Jonssonkin on tehnyt pari kappaletta. Häneltä tulee sanoituksiakin yhä enenevissä määrin. Myös Roger tuo ensimmäiset rivinsä bändiin, kun edelliskeväinen Pietarin-reissu dokumentoidaan kappaleeksi.

Sanoituksien yleissävy on satiirinen. Tuskinpa kukaan sitä ymmärtää, mutta emme anna sen häiritä. Kaikkia ei voi miellyttää, tärkeintä on miellyttää edes itseään.

Ehdimme äänittää kaikki pohjat ja seuraavaksi olisi tarkoitus maustaa kappaleita Wilsonin kitarasooloilla, mutta sinne saakka emme tule koskaan pääsemään. Kesken äänitysten meitä nimittäin pyydetään soittamaan Vastavirta-klubille Pispalaan. Keikasta kehkeytyy katastrofi, jolla on vaikutuksensa myös bändin kokoonpanoon.

Olemme olevinamme viisastuneet edelliskerrasta, jolloin homma meni saunomiseksi ja sekoiluksi. Soitimme Veljekset Perseen ensimmäisen Suomen-keikan The Sörsselssönsin isännöimissä Sekobileissä, joissa soitti meidän ja isäntäbändin lisäksi myös Ristisaatto ja Osasto 11. Keikkaa odotellessa teki mieli saunoa. Saimme houkuteltua illan muutkin bändit ja suuren osan yleisöstä mukaan Rajaportin saunalle. Vastavirta-klubin ja saunan välillä laahusti enemmän ja vähemmän päihtynyt punkkarilauma. Ristisaaton rumpali oli pelimiehiä ja tarjosi saunajuomaksi väkevää Valdemar-viiniä.

Keikalla räimimme biisejä vähän sinne päin. Enempi tarkkuus ja into olivat jääneet saunan lauteille. Jonsson häipyi kesken keikan vaihtamaan kieltä muutaman kappaleen ajaksi. Kun kitaristi oli saanut kielen vaihdettua ja palasi lavalle, onnistui Ukkos-Jussi kaatamaan rumpupallin perseensä alta. Rytmi-ihme yritti rouhia rumpuja seisaltaan, mutta eihän siitä tullut mitään. Hyvä kun mies kesti pystyssä. Lopulta poistuimme takahuoneeseen. Myöhemmin kuulin, että Vastavirta-klubilla olisi tehty sinä iltana baarin kaljanmyyntiennätys. Eipä ihme.

Tällä kertaa jätämme saunomiset väliin, mutta se ei paljoa pelasta. Homma lipsahtaa juopottelun puolelle jo päivällä pidettävissä kenraaliharjoituksissa. Alkoholille persouden lisäksi ongelmana on se, että asumme eri kaupungeissa. Näemme toisiamme harvoin ja siksi jokainen tapaaminen on juhlan paikka.

Ensimmäinen satanen hupenee baaritiskille jo toisiamme tervehtiessä.

Siirrymme keikkapaikalle taksilla, teemme pikaisen soundcheckin ja lähdemme odotellessa kiertämään keskustan baareja. Ei järin fiksu liike, mutta minkäs teet. Peruskuvio. Turnauskestävyys ei kuitenkaan ole samalla tasolla mitä se oli kesällä. Treenaamisen puutetta. Nyt heilahtaa hutikan puolelle ja reilusti.

Palaamme keikkapaikalle, jossa tapaamme illan muut bändit. Mukana ovat Kumikameli Joensuusta sekä kanssamme Pietarissa ollut Tuho. Tuttuja kavereita kaikki. Tuho aloittaa ja me soitamme toisena.

Ennen keikkaa käyn ostamassa lavalle ison tuopillisen olutta. Asetan sen hönöpäissäni vahvistimeni päälle ja lähden sopimaan henkilökunnan kanssa alkunauhan soittamisesta. Keikka aloitetaan edelliskertaista saunateemaa muistellen Allan Tuppuraisen ”Tytöt puhtaista miehistä tykkää” -kappaleella.

Palatessani lavalle huomaan tuopin kadonneen. Sitä ei näy missään vaikka olen varma, että jätin sen vahvistimeni päälle. Käyn ostamassa uuden kaljan alkunauhan jo soidessa. Palaan lavalle, otan kitaran kaulaani ja napsautan Marshallin stand by -nappulaa.

Vahvistimesta kuuluu tussahdus ja lava pimenee.

Kadonneen tuopin mysteeri on selvinnyt. Se on kaatunut vahvistimen päälle ja kaljat ovat valuneet vahvistimen kuumille putkille, jotka ovat sen seurauksena haljenneet. Oikosulku on polttanut lavalta sulakkeet.

Paikan miksaaja vaihtaa sulakkeita ja tarkastaa vaurioita. Kaikki muut vehkeet ovat kunnossa, mutta minun vahvistimellani ei enää soiteta.

Onneksi meillä riittää kitaristeja. Näytän Ukkos-Jussille, että antaa mennä vaan. Keskityn tällä keikalla vain laulamiseen.

Ensimmäisen kappaleen puolivälissä päätän vähän elävöittää lavameininkiä ja hyppään lavalta tanssilattialle laulamaan. Suurempaa elävöitymistä ei tapahdu, etenkin kun takaisin lavalle kavutessa kompastun kulmamonitoriin. Matelen sen yli kuin laiskanpulskea käärme ja könyän ylös. En anna pienen vastoinkäymisen haitata vaan jatkan hymyssä suin.

Keikka jatkuu vaihtelevasti hapuillen. Vähäisestä treenaamisesta johtuen minun kitaraani tarvittaisiin johtamaan bändin komppausta. Nyt soitto on melkoista hakemista eikä oma esiintymiseni solistinakaan ole sieltä karismaattisimmasta päästä.

Veljekset Perseen rivit alkavat rakoilla. Wilson saa sekoilusta tarpeekseen ja eroaa bändistä kesken keikan. Kitaristi kypsähtää totaalisesti ja poistuu takahuoneeseen. Keikka jatkuu enää yhden kitaran voimin.

Pari kappaletta myöhemmin Roger puolestaan päättää elävöittää lavameininkiä ja taklaa Jonssonia. Jonsson ei ole moiseen töytäisyyn varautunut vaan kaatuu päin vahvistinta. Horjahdus on niin raju, että kitaristi jatkaa matkaansa vahvistimen yli ja tipahtaa lavalta.

Tennarit vain vilahtavat.

Stagelta taklattu Jonsson kömpii ylös lavan sivustaa koristavien verhojen seasta ja poistuu Wilsonin esimerkkiä seuraten takahuoneeseen. Kitaristien poistuttua näyttämöltä me jatkamme kappaleen loppuun rummuilla, bassolla ja laululla. Kappaleen hiipuessa poistumme lavalta hiljaisina poikina.

Yleisökin on ymmärtäväinen. Kukaan ei vaadi lisää.

vastavirta2