KaMu ry treenaa tiiviisti ja se tuottaa tulosta. Emme ole saaneet vieläkään uutta rumpalia Kiliffin tilalle, mutta kaikki kolme kitaristia osaavat soittaa rumpujakin. Setti on jaettu kolmeen osaan, välillä vaihdetaan rumpalia. Homma toimii. Meitä suitsutetaan rocklehti Rumban demopalstalla. Keikkareissut alkavat ulottua myös maakunnan ulkopuolelle.

Pieksämäen Läsnärockissa käymme soittamassa kiljupalkalla. Meidät mainitaan pieksämäkeläisen paikallislehden keikka-arvostelussa. Arvion perusteella osoitimme, ettei Joensuusta tule pelkästään hyviä bändejä. Lainaamme arvostelupätkää Joensuun Popmuusikoiden julkaiseman Maakuntasarjan mutapainia -levyn bändiesittelyosuuteen. Meiltä on levyllä kappale nimeltään ”Rasvakalja”.

Maakuntalehti Karjalaisessa julkaistussa levyarvostelussa KaMu ry:n todetaan olevan esimerkki siitä, miten heppoisilla eväillä nykyään pääsee uralla eteenpäin:

”Osta Landola ja levytä.”

Rumban arvostelussa ”Rasvakalja” nostetaan vuoden merkittävimmäksi raivokkeeksi ja saamme hieman radiosoittoakin. Kappale soi ihan Yleisradiossa, kun Miettinen pyöräyttää kappaletta Räkärodeo-ohjelmassaan.

Hommat etenevät niin mukavasti, että pääsemme avaajiksi Ilosaarirockin Töminäklubille. Edellisvuoden Ilosaarirockin yhteydessä soitimme keikan Kerubin klubilla, joka järjestettiin Joensuun raviradan katsomorakennuksessa. Se ei mennyt ihan putkeen. Lauantai-illan soittokunnossa oli hieman toivomisen varaa. Arvoimme ennen keikkaa humalaisimman kaverin rumpaliksi. Emme olleet niinkään huolissamme kompista vaan siitä ettei kukaan kaadu kamojen päälle ja hajota niitä. Kahden kappaleen jälkeen pyysin päästä rumpaliksi itse.

Huojutti.

Viiden kappaleen jälkeen keikka oli ohi. Tuttu miksaaja ei jaksanut katsella touhuamme.

”Tulkaa jätkät pois sieltä, oikeesti”, hän huikkasi samalla kun pisti kanavat kiinni.

Mutta nyt on meininki ihan eri mallilla. Päätämme näyttää. Ja näytöstä piisaakin siihen saakka kunnes keikan puolessa välissä lavalta katoavat sähköt.

Emme jää lavalle hölmistelemään, vaan vetelemme Hurriganesin ”My Sweet Lilyä” a cappellana siihen asti kunnes sähköt saadaan takaisin.

Keikka on menestys! Tuntemattomien kehut hivelevät korvia ja itsetuntoa.

Syksyllä kokoonpano elää. Sekä solisti Swein että vuosia bändissä soittanut basisti Mikko muuttavat pois kaupungista. Minusta tulee bändin kitaristi-laulaja. Tampereelta Joensuuhun paluumuuttanut Kusela ostaa basson ja tulee bändiin Mikon paikalle.

Talvella käymme pistokeikalla Lappeenrannan Totemissa. Arki-illasta huolimatta paikalle saapuu yleisöä enemmän kuin Kaunisniemen kahvilaan. Nuppiluvun laskemiseen tarvitaan jo varpaatkin avuksi.

Keikka menee mielestämme muutenkin hienosti. Pari punkkaria käy jopa tanssimassa, kun soitamme ”Rasvakaljan”. Suvereeni esitys, kerta kaikkiaan!

Baarin pitäjä tuo meille keikkapalkkiokaljakorin, kun roudaamme kamoja autoon. Päätän kokeilla onneani ja kysyä meille uutta keikkaa.

”Mitäs jos sovittais seuraava keikka saman tien?”

”Jospa ei sovittais”, mies vastaa ja kävelee tiehensä. Ilmeisesti hän ei ollut yhtä vakuuttunut kuin me itse.

”Se vaalea mimmi, mikä oli lavan edessä, sanoi äsken, että tuo teidän laulaja näyttää ihan James Hetfieldiltä”, Kusela kertoo naureskellen.

Kun kannan viimeisiä rumputelineitä autoon, nainen tulee luokseni.

”Mie asun tässä ihan lähellä”, nainen avaa keskustelun katsoen samalla silmiin.

”No, sehän on kiva. Talvi ja kaikkea, ei kerkee paleltamaan kotimatkalla”, vastaan harmitellen vieläkin uusintakeikan kusemista jo alkumetreillä.

”Asun tuossa ihan lähellä, kulman takana.”

”Minä asun Joensuussa kanssa ihan keskustassa. Onhan siinä puolensa”, vastaan samalla kun ihmettelen toisten tarvista tehdä tikusta asiaa.

”Asun tuossa talossa mikä näkyy tuolla.”

”Varmasti näppärää käydä keikoilla ja silleen. Paikat lähellä.”

Nainen jatkaa vielä hetken vinkkailuaan läheisen kerrostalon suuntaan, mutta pojat starttaavat jo autoa. Heilautan naiselle hyvät yöt ja hyppään kyytiin.

Valtatielle päästyämme älyän naisen vonganneen.

Siistiä! Keikkareissuhan kääntyi hetkessä plussan puolelle. Mietin tyytyväisenä, että onpahan kotona kertomista, vaikka hämmästelen pitkiä piuhojani.

Jos olisin poikamies ja vähän nopeaälyisempi, niin olisin jo panemassa!

Koskaan ei tiedä missä bändäri väijyy, vaikka sitten lappeenrantalaisbaarin takapihalla.