Kaunisniemen kahvila

Riivattu saa hommattua KaMu ry:lle ulkoilmakeikan Outokumpuun. Keikkapaikkana on Kaunisniemen kahvila, josta emme ole koskaan kuulleetkaan.

Ei haittaa. Nyt se edustaa rokkiskenen kuuminta huippua.

”Ajatelkaa. Soitetaan auringonpaisteessa ja tuuli hulmuttaa hiuksia. Porukkaakin sinne tulee varmasti paljon!”

Riivatun hehkuttaminen tarttuu. Olemme fiiliksissä.

Pakkaamme tuplabassarirummut ja Marshall-pinot peräkärryihin ja käymme lähtökaljoilla lähikuppilassa. Siellä on kaljalla myös vanha kaverimme Hemu, jota pyydämme saman tien mukaan rokkireissulle.

”Pitääkös mun maksaa pääsylippu sinne?”, Hemu kysyy.

”Ei tietenkään. Olet bändin mukana hommissa.”

”Ai oon vai?”

”Oot valomestari.”

”Mikä mestari?”

”Valomestari. Kuka tahansa kysyy sulta mitään, niin sanot vain pokkana olevasi valomestari.”

Ulkoilmakeikan suhteen näyttää pahalta. Sataa vettä. Järjestäjän kanssa on kuitenkin sovittu, että keikka järjestetään säästä riippumatta. Jos ulkona sataa, niin soitamme sisällä kahvilassa.

Keikkapaikka löytyy mäntymetsikön keskeltä. Kattamaton lava seisoo tyhjillään vesisateessa.

Tänään ei tuuli hulmuttele hiuksia.

Riivattu lampsii sisälle kahvilaan. Seuraan perästä muiden purkaessa Marshalleja peräkärryistä. En kuitenkaan ehdi edes avata ulko-ovea, kun Riivattu paukaisee pihalle.

”Mitä nyt?”, kysyn kun Riivattu nauraa portailla kippurassa.

”Käypä katsomassa miltä näyttää. On vähän pienempi paikka mitä kuviteltiin.”

Pari pirttikalustoa ja tiski, jossa myydään kahvia ja pullaa. Penkkejä seinänvierustoilla.

Ei tämä nyt ihan Hammersmith Odeonilta näytä. Hyvä jos rummut mahtuvat sisälle.

Paikalle on saapunut jo illan toinen bändi The Falcons, joka virittelee kamojaan kahvilan nurkkaan. He soittavat kuulemma rockabillyä. Pidämme pikaisen palaverin. Suotta tänne on kaikkea roudata. Tuomme sisälle yhdet kitarakamat, muuten lainaamme The Falconsin vehkeitä. Siirrymme autoon juomaan kaljaa ja punnitsemaan tilannetta. Meille on varattu ruokaa, kori kaljaa ja kaksi mökkiä läheiseltä leirintäalueelta. Ei tämä nyt niin huonolta näytä. Ja illalla on varmasti tupa täynnä.

Kahvilan keittiössä on tarjolla janssoninkiusausta. Keikkapalkkioksi saamastamme kaljakorista saamme ottaa yhdet ruokajuomat. Keikkapaikan politiikan mukaan kaljat annetaan bändille vasta keikan jälkeen, ettei soitto kärsi.

Kahvilan työntekijä on nuori nainen, joka myös asuu kesän ajan kahvilassa. Hänellä on oma huone keittiön vieressä. Hän antaa meille ehdottoman kiellon, ettei kukaan saa astua jalallaan huoneeseen, koska se on hänen kotinsa. Viisi minuuttia myöhemmin kahvilatyöntekijä menee käymään huoneessaan. Keittiöön kuuluu parahdus:

”Ja kukas vittu sie oot?”

Hemu rötköttää sängyssä kengät jalassa, toisessa kädessä kaljapullo, toisessa tupakka.

”Mä oon valomestari!”

”Oot vaikka sitten mikä mestari hyvänsä, niin nyt lähdet täältä helvettiin.”

Neiti käy sen verran kuumana, että on parempi siirtyä leirintäalueelle. Saamme kinuttua kaljakorin mukaamme ja käymme saunomassa.

Palaamme keikkapaikalle juuri ennen keikan alkua. Spekuloimme matkalla mahdollista väenpaljoutta.

”Ovatkohan kaikki mahtuneet edes sisälle?”

Paikalla ei ole ketään. Päätämme odottaa vielä hetken. Ties vaikka yleisömassat ovat vasta matkalla.

Se kannattaa. Paikalle saapuu yksi naisihminen ja The Falcons.

Paahdamme kaljametallipunkkia täysillä. Pirttipöydän ääressä istuva illan ainoa maksanut asiakas on aivan liekeissä. Hän tuulettaa villisti kappaleiden välissä. Rockabillybändin pojat istuvat seinävierustan penkeillä takaraivot kiinni seinässä ja suut auki.

Keikka on perhanan hyvä ja tiukka. Meillä on hauskaa ja yleisökin viihtyy. Sen edustaja taputtaa meille encoret.

Keikan jälkeen kävelemme ulos haukkaamaan happea. Ulkona on puoli Outokumpua. Ruojat nauravat paskaista kun tulemme hikisinä ulos kahvilasta. Siirrymme leirintäalueen kautta Outokummun yöhön.

Paluumatka on yhtä helvettiä. Makaan Saabin takapenkillä karmeassa krapulassa. Päätä särkee julmetusti eikä radiosta tuleva Alivaltiosihteerikään nosta tunnelmaa. Asetan otsani auton sivuikkunaa vasten, jos se vaikka viilentäisi. Ikkunasta näen miten meitä lähtee ohittamaan henkilöauto. Sen etupenkillä istuu krapulaiselta näyttävä Matti Nykänen.

Elämä voittaa välittömästi. Olo on kuin olisi messiaan nähnyt.

En ole yksin tässä pahassa maailmassa!

Yritän sopia meille keikkaa seuraavaksi kesäksi samaan paikkaan, mutta asiat etenevät nihkeästi. Paikallisilla on kuulemma sanonta:

”Ota KaMu ry keikalle, niin kukkaan ei tule kahtommaan.”

Kaunisniemi on valloitettu kertalaakista.

Mainokset