Mollamaija palkaksi

Suunnitelmat nukkumisemme suhteen ovat muuttuneet. Meidän piti yöpyä keikkapaikalla, mutta nyt paikalliset haluavatkin järjestää keikan kunniaksi bileet, jotka tulevat kestämään läpi yön. Väki kaivaa jo kiljupönttöjä esille.

Ilmoitan, että kuskimme pitäisi saada nukkua. Huomenna on pitkä ajomatka eikä hän ole saanut nukutuksi edellisyönäkään kuin pari hassua tuntia. Paikalliset pitävät palaveria ja kertovat, että kuskimme voi mennä keikkapaikan miksaajan luokse nukkumaan.

Rane sanoo nukkuvansa autossa. Miksaajan mukaan lähteminen ei kiinnosta. Päätämme antaa Ranelle unirauhan, jahka olemme saaneet roudattua kamamme autoon. Samalla nappaamme autosta pari levyä kuunneltavaksi bileisiin, koska paikallisten soittama musiikki ei oikein vakuuta. Levyiksi valikoituvat AC/DC:n Let There Be Rock ja Kumikamelin Simsalabim.

Roger ottaa levyt mukaansa ja menee sisälle. Minä jään vielä ulos tupakoimaan ja kieltäytymään paikallisten tarjoamista kiihotussuihkeista. Pojat ovat kuulemma käyneet pornokaupassa varustautumassa illan keikkaan. Kuulostaa epäilyttävältä. Jätän suhauttelut väliin.

Sisällä on hurja meininki. Roger on iskenyt Kumikamelin levyn soittimeen ja paikallisilla on lähtenyt mopo täysin lapasesta. He törmäilevät ”Papukaija”-kappaleen tahdissa päin seiniä ja toisiaan. Liettualaiset selvästikin oppivat suomea nopeasti. Viisi vuotta aiemmin autotallillinen jonavalaisteinejä huusi komeasti ”runkatkaa”, kun he toivottivat kehotuksestani Basta Bastaa lavalle. Juuri lopettamallamme keikalla vilnalaiset möykkäsivät ”persettä” sydämensä kyllyydestä. Nyt he jatkavat laulamalla Kumikamelin mukana.

”Kusipää! Kusipää!”

Ihmettelemme, miksi Laurucia kavereineen roudaa patjoja ulko-oven eteen. Meille kerrotaan, että patjat vaimentavat meteliä ja estävät poliisia pääsemästä sisälle. Metelin ymmärrän. Poliiseja ne tuskin pidättelevät. Ennemminkin meitä, jos vaikka haluaisimme paikasta ulos.

Eipä silti, ulko-oven lukkokin on mennyt epäkuntoon. En saa avattua sitä vaikka miten yritän. Ei täältä pääsisi ulos muutenkaan. Parempi olla sytyttämättä tulipaloa.

Laurucia tulee juttelemaan minun ja Rogerin kanssa. Käy ilmi, että hän ei ole fiiliksissään ollut muistanut periä keneltäkään sisäänpääsymaksua. Hajamielinen keikkajärjestäjä lupautuu maksamaan meille 50 euroa omistaan.

Tuumaan Rogerin kanssa, että 50 euroa ei tässä konkurssissa paljoa tunnu, mutta opiskelijatytölle se on iso raha. Emme ota keikkapalkkiota vastaan vaan sovimme, että seuraavalla kerralla otamme tuplaliksan. Silloin olisi parempi laittaa lipputiski pystyyn. Tulemme pelaamaan silloin jo kolminumeroisilla keikkapalkkioilla. Eli satasella.

Paikan seiniä koristavat suuret hienot mollamaijat. Jossain vaiheessa huomaan Rogerin tanssivan sellaisen kanssa. Hetkeä myöhemmin mollamaija on minun sylissäni, kun juon pöydässä yksinäni olutta. Eroamme, jolloin mollamaija päätyy Jurskiksen syliin. Lopulta Ukkos-Jussi korjaa potin. Rumpali nukkuu lavalla mollamaijan kainalossa.

Vosu on kiertänyt koko bändin.

Parin tunnin juhlimisen jälkeen minun on päästävä ulos paikasta. Täytyy käydä tarkistamassa, että Rane on kunnossa. Seksisuihketta tarjonneet kaverit ovat varoitelleet, että ulkona on liian vaarallista nukkua. Saan taisteltua itselleni tien patjojen läpi ja pitkällisen taistelun jälkeen ulko-oven lukkokin avautuu.

Rane nukkuu autossa, kaikki on hyvin.

Palaan huojentuneena sisälle. Istun juttelemaan Laurucian kanssa. Hän on kiinnostunut verillä olevista polvistani. Kerron seikkailustani Riian yössä. Laurucia vilkuilee olkani yli. Kun kerron lopuksi siitä, miten juoksin polveni ruvelle paetessani minua lähennellyttä miestä, Laurucia katsoo minua huolestuneena.

Vilkaisen olkani yli ja seksisuihkekaksikon suutelevan toisiaan intohimoisesti. Kiirehdin selittämään Laurucialle, että en minä mikään homokammoinen ole. Ei ollenkaan. Kukin tyylillään. Minulle Riian yö vain oli liian kuuma.

Jatkamme seurustelua ja musiikin kuuntelua. Juomme olutta, kiljua ja viinaa, joka on merkiltään ”999”. Pullon suulta juodessa etiketti kääntyy nurinpäin, jolloin suoraan silmien edessä lukee isolla ”666”. Paholaisen hommia. Kiskomme viinaa jo samalla tahdilla kuin kaljaa. Ei mitään järkeä. Turnauskestävyys on taas huipussaan.

Piipahdan ulkona ja löydän tutun seksikaksikon ulko-oven edestä. Pojat nukkuvat kadulla lusikka-asennossa. Ilmeisesti ulkona nukkumisen vaarat ovat päässeet heiltä itseltään unohtumaan yön kiihkeinä tunteina. Herättelen kaverit ja kehotan palaamaan sisälle.

Rane herää ja toteaa, että voisimme lähteä ajelemaan kohti kohti Tallinnaa. Laurucia antaa Rogerille keikkapalkkioksi jo kertaalleen bändin läpi käyneen mollamaijan. Hän levittää nuken jalkoja ja näyttää, että siellä haarovälissä on sopivasti reikäkin.

”Siinä teille on tekemistä kotimatkalle”, Laurucia nauraa.

Roger on liekeissä. Hän pitää parinkymmenen minuutin monologin kiertueesta maaten selällään vanin lattialla. Juttua tulee niin, että naurattaa. Saan kehuja kiertueen logistiikasta.

”Seuraavaksi voitaisiin tehdä vastaavanlainen reissu Suomessa. Voisit Sorjonen vaikka buukata keikan Joensuuhun ekaksi päiväksi, ajettais siitä Ouluun ja sieltä mentäis soittamaan Kotkaan. Ja sitten seuraavaksi päiväksi voisit buukata keikan Kajaaniin! Mitäs tässä kun on reissuun lähdetty, niin se nyt on tämmöistä kiertämistä!”

Mollis

Mainokset

Kermaperse pukeutuu nahkalippikseen

Aamulla heitämme Jonssonin Riian lentokentälle. Hänellä on omia kiireitään eikä ehdi mukaan viimeiselle keikalle. Matkalla vanin vaihdelaatikko alkaa oikutella. Vaihteet luistavat eivätkä pysy päällä. Matkavauhti hidastuu ja kuskin hermot ovat koetuksella. Jyryytämme hiljalleen kohti Vilnaa Ranen kiroillessa ratin takana.

Vilnassa kurvaamme Rautakoukun takana olevalle kadulle. Green Clubia ei enää ole, mutta punkkarit ovat perustaneet uuden klubin rakennuksen toiselle puolelle.

Onpa mukava nähdä tuttuja!

Keikan buukannut Laurucia syöksyy halaamaan heti ovella. Riemukkaan jälleennäkemisen jälkeen kannamme soittovehkeet kellarissa sijaitsevaan klubiin. Väsymyksestä huolimatta ilmassa on rokkijuhlan tuntua.

Käyn vilkaisemassa vessoja. Ensimmäisessä pöntön virkaa toimittaa mehukanisteri. Toisessa vessassa on oikea pönttö, mutta se ei vedä. Se tulvii komeasti yli äyräidensä, keskellä kelluu isoin paskajööti minkä olen koskaan nähnyt.

Alan hienostella. Täällä en aio paskalla käydä. Kermaperse.

Ennen keikkaa pitäisi käydä ostoksillakin. Juomiset alkavat huveta. Ehdotan, että etsisimme samalla huoltoaseman, jolla käydä vessassa. Pari paikallista punkkaria lähtee oppaiksi. Kaverit ovat ihmeissään huoltoaseman etsimisestä.

”Miksi? Vessan takia? Onhan meillä vessat klubillakin”, he hämmästelevät kuorossa.

”Joo, huomasin kyllä. Etsitäänpä nyt se huoltoasema.”

Sunnuntai-illasta johtuen avoinna olevan huoltoaseman löytäminen osoittautuu yllättävän hankalaksi. Lopulta löytyy asema, jossa työntekijä rahastaa tankkaajia kioskimaisesta luukusta. Muuten paikka on suljettu. Vessaan olisi kuitenkin päästävä. Vakuutan kassaneidille vilpittömästi, ettei meillä ole pahat mielessä.

Charmini puree viime hetkillä. Ryntään vessaan ja paskon antaumuksella.

Palaamme keikkapaikalle, jossa ensimmäinen bändi on jo lopettanut oman keikkansa. Harmi homma. Olisihan tuon voinut katsoa, kyseessä oli sentään Laurucian bändi.

Seuraavana soittava bändi Brosided loksauttaa leuan auki. Bändi kuulostaa pirun hyvältä, tiukalta ja energiseltä. Käyn pihalla sanomassa kavereille, että nyt tuli haastetta.

”Äh, ei teillä ole mitään hätää!”, Jurskis tsemppaa.

Itse en menisi vannomaan. Soitamme vielä triona. Nyt on pakko panna parastamme.

Ukkos-Jussi säätää rumpuja kohdalleen, minä ja Roger odottelemme kaikessa rauhassa. Fiilis on ihan perhanan kutkuttava. Olo on yhtä aikaa jännittynyt ja leppoisa. Hetken aikaa kadoksissa ollut itsevarmuuteni on taas löytynyt. Meillä ei tosiaankaan ole mitään hätää, sen näkee kavereiden ilmeistä.

Polkaisemme ensimmäisen kappaleen käyntiin.

Jumaliste kun lävähtää!

Vyörytämme kappaleita toinen toisensa jälkeen. Katson ja kuuntelen mukana laulavaa yleisöä. Kertosäkeiden voimahuudot irtoavat vilnalaisilta komeasti, vaikka he eivät taatusti muuten suomea osaa. Ilmeisesti ainakin osa yleisöstä on käynyt kuuntelemassa biisejämme netistä. Suomen kieli sopii hyvin liettualaiseen suuhun.

Laurucia käy iskemässä minulle päähän nahkalippiksen. Olo on kuin Klaus Meinellä. Vilkaisen Rogeria ja huomaan tämän olevan aivan märkänä hiestä. Hän näyttää siltä kuin olisi mennyt vaatteet päällä saunaan. Minä annan rokkiunelman kiertää ja heitän nahkakotsan Ukkos-Jussille.

Yleisö hyppii musiikin tahdissa villisti. Jotkut tanssivat keskenään. Eräs tanssijoista on ottanut partnerikseen tuolin. Hän pumppaa sitä ylös alas musiikin tahdissa. Uskaliaimmat käyvät stagedaivaamassa lavalta. Soitamme setin läpi, mutta meitä ei päästetä pois lavalta. Yleisö haluaa lisää.

Soitamme lopulta kaiken minkä osaamme.

”Tässäkö tämä reissu nyt oli? Nyt alkaa vasta kulkea. Vielä pari viikkoa tähän perään, niin kylläpä toimis”, Ukkos-Jussi fiilistelee viimeisen kappaleen jälkeen.

Olemme yltä päältä hiessä. Rogerin paita on niin märkä, että se valuu hikeä puristamattakin. Rane kehuu nähneensä juuri uramme parhaan triokeikan. Se on paljon sanottu ja vielä tutulta mieheltä.

Tosin ei niitä triokeikkoja ole takana kuin yksi ennestään.

Ulkona patsastellessamme luoksemme saapuu nuori mustatukkainen tyttö, joka itkee.

”Mikä sinulla on hätänä?”, kysyn.

”Ei mikään. Teidän keikka vaan oli niin hyvä. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Minun pitää lähteä kotiin, mutta saanko halata ensin teitä kaikkia?”

”Öö, tottahan toki. Olen kyllä vähän hikinen.”

”Ei haittaa. Ei haittaa yhtään!”

Itkun seasta löytyy hymyäkin. Oma oloni on hieman hämmentynyt.

Kaikkea sitä.