Rebelin paluu

Rajalla on ruuhkaa. Tallinnassa pidetään viikonloppuna jokin isompi tapahtuma ja latvialaiset ovat matkalla naapurimaahan sankoin joukoin. Jonotamme kiltisti rajalla katsellen pellolle pystytettyjä tuulivoimaloita.

Soitamme Sindiin ja saamme kuulla ilouutisia. Illan keikkajärjestäjä tietää kertoa, että kylillä on nähty pyörimässä pitkin päivää joku suomalainen tyyppi. Tuntomerkit sopivat kadonneeseen sankariimme.

Helpottaa. Fiilikset ovat taas vahvassa nousussa.

Saavumme perille Sindiin kun on alkanut jo hämärtää. Keikkapaikka löytyy helposti pienestä kylästä. Keikkapaikan pihalta löytyy Rebel istumasta jonkun paikallisen hanun seurasta. Ovat kaljahommissa. Kaveri kiteyttää ilonsa pariin sanaan meidät nähdessään:

”Mulkut. Tapan.”

Ajovuoroni on ohi ja auto parkissa. Napsautan olutpullon auki.

Rebel kertoo tarinansa.

Hän oli päättänyt lähteä jatkamaan uniaan metsään ja miettinyt, että menee tarpeeksi kauas, ettei kukaan vain häiritse. Herättyään hän oli lähtenyt etsimään meitä, mutta me olimme kai jo lähteneet kohti Latviaa. Rebel oli saanut päähänsä lähteä liftaamaan peräämme, mutta epäonnekseen hän oli langennut matkalla ojaan. Paikalliset poliisit olivat korjanneet Rebelin mukaansa ja vieneet putkaan. Samassa rytäkässä hän oli hukannut silmälasinsa ja rahansa. Kun Rebel oli aamulla kysellyt tavaroidensa perään, hänelle oli tarjottu toistakin yötä putkassa.

”Juu, ei sitten mitään.”

Poliisit olivat muistaneet vielä sakottaa epäsiveellisestä käyttäytymisestä. Syy jää epäselväksi, mutta reissussa nyt tunnetusti sattuu kaikenlaista. Pääasia, että Rebel on kunnossa.

Keikkapaikka on hieno. Se on joskus 30-luvulla rakennettu tanssisali. Täällä on tanssittu parkettia kuumaksi tuhansia kertoja vuosikymmenien saatossa.

Tänään tanssitaan festivaalilla nimeltään Against Police Terror vol 3. Rebel on nimestä mielissään. Siitä terrorista on hänellä itselläänkin taas tuoreita kokemuksia. Festivaalilla on esiintymässä toistakymmentä bändiä. Bulldoserille ja Basta Bastalle on hommattu oma backstage, jossa voimme myös yöpyä.

Varmasti voimmekin, mutta nukkuminen tulee olemaan mahdotonta. Bileet tulevat kestämään aamukuuteen ja meille varattu huone on heti lavan takana. Ei toivoakaan, että saisi kiinni unenpäästä.

Saamme onneksi neuvoteltua hieman aikaisemman soittoajankohdan meille ilmoitetun aamuneljän sijaan. Soitamme heti puolenyön jälkeen. Paikan päältä löytyy täysi backline, bassorumpukin jää autoon. Onhan tuota taas roudattu päivän mittaan useammankin henkilön toimesta.

Porukkaa on paikalla mukavasti. Eilisaamuna tapaamamme punkkarihörhö tiesi mistä puhui, bileet ovat isot. Punkkaria itseään ei näy paikalla, liekö juuttunut kiinni kaulapannastaan ja jäänyt Pärnuun. Pihamaa ja nurmikot ovat täyttyneet pussikaljoittelijoista, nuorisoa vaeltaa edestakaisin tanssisalin ja pihamaan väliä tasaisena virtana.

Puolenyön jälkeen kapuamme lavalle. Rebelillä on vauhti päällä.

”Mä oon kuullut, että tää keikka on poliiseja vastaan. Mä oon kanssa niitä vastaan!”

Mies mesoaa mikkiin vielä kun seuraava kappale on jo täydessä laukassa. Eipä tuo ole niin tarkkaa. Joku rikkoo lavalle pullon, josta joudumme huomauttamaan. Keikka sujuu mainiosti, porukka on mukavasti mukana. Yleisö joraa lavan edessä kun me panemme parastamme. Hikistä meininkiä. Keikan järjestäjät kertovat meille, että kaikki keikat äänitetään ja julkaistaan myöhemmin kokoelmalevynä.

Tämähän on hienoa!

Bileet jatkuvat koko yön. Rebelin löytymistä sietää juhlia. Tavallaan kiertue on startannut uudestaan. Takahuone on tupaten täynnä porukkaa. Yksi takahuoneeseen sammunut elämää nähnyt hampuusi muistuttaa niin paljon Oasis-veljeksiä, että ristimme tyypin Joel Gallagheriksi. Hauskaa riittää. Käyn välillä katsomassa bändejä, vaikka soitto kuuluu hyvin muutenkin.

Ulkona porukan välinpitämättömyys ihmetyttää. Juotuja lasipulloja heitellään olan yli ja lasinsirua on koko piha täynnä. En oikein tajua koko homman ideaa, mutta kai se on paikallista kapinaa ja anarkiaa.

Ehdimme näkemään myös rippeet tappelusta, kun virolaiset ja venäläiset ottavat yhteen. Venäläiset juoksevat lopulta karkuun. Leppoisaa nuorisomeininkiä. Olihan samankaltaisia tappeluita toki kotipuolessakin aikoinaan, kun naapurikylien nuoriso nahisteli keskenään. Idioottimaista touhua yhtä kaikki.

Herään housut kintussa vessanpöntöltä. Väsy lie yllättänyt kesken toimituksen. Salin puolelta kuuluu ääniä. Vetäisen housut jalkaan ja hoipertelen katsomaan. Kaverit ovat roudanneet jo lähes kaikki kamat kyytiin. Bassorumpua nostetaan juuri autoon. Nappiherätys.

Liettua, täältä tullaan!

sindi

Mainokset

Punkrockers

Herään keikkapaikan vintiltä, jonne on tehty kymmenkunta makuusijaa. Alakerrasta leijailee kahvin tuoksu. Tänään on minun vuoroni ajaa. Onneksi meillä ei ole sen kummempaa kiirettä tien päälle, joten kahvittelemme kaikessa rauhassa. Käymme kävelemässä kaupungillakin. Eipä ole pahemmin nähtävää, vain muutama talo ja pieni kauppa, siinä kaikki. Käännyn kaupalta takaisin keikkapaikalle. Edellisiltainen väenpaljous ihmetyttää yhä enemmän.

Mistä ne oikein materialisoituivat?

Lähdemme ajamaan takaisin kohti Pärnua. En aio päätyä seikkailemaan Riian keskustaan, joten suuntaan kohti ohitustietä. Sen minkä ajassa menettää, säästää hermoissa moninkertaisesti.

On lämmintä ja aurinkoista. Moikkaamme parille liftarille. Samat tytöt olivat edellisiltana keikalla. Olemme kohtapuoliin kurvaamassa ohitustielle, joten tytöt joutuvat liftaamaan toiseen kyytiin. Auto on muutenkin täyteen lastattu. Pohdimme huolissamme Rebelin kohtaloa. Toivomme, että kaveri löytyy seuraavalta keikkapaikalta.

Matka sujuu vauhdikkaasti. Painan satanen lasissa. Ohitustie jää taakse ja näyttää, että ehdimme keikkapaikalle hyvissä ajoin.

Turha luulo.

Rengas räjähtää. Olen juuri ohittanut edessä madelleen Ladan kun kuuluu julmettu pamaus ja bussi alkaa kaartaa ojaan. Onneksi saan pidettyä pään kylmänä ja auton tiellä. Auto pysähtyy metsää halkovan tien pientareelle. Bassorumpu lentää ulos ovesta ja porukka vaeltaa hermosavuille.

Alamme tutkia vaurioita.

Auto näyttäisi olevan muuten kunnossa, vain rengas on riekaleina. Autosta löytyy vararengas, mutta tunkkia ja rengasrautaa ei sitten löydykään. Käyn viemässä varoituskolmion jonkin matkan päähän varoittamaan muita tiellä kulkijoita ja alamme miettiä seuraavaa siirtoa.

Apuahan tässä täytyy ryhtyä kyselemään.

”No, sitten kysellään!”

The L toikkaroi tielle boksereissaan. Toinen käsi huitoo pysähtymismerkkejä, toisessa kädessä on viinapullo, persvako hymyilee leveästi.

”Se siitä sitten, kukaan ei pysähdy”, ehdin todeta ääneen.

Samassa heti ensimmäinen auto pistää vilkun päälle ja parkkeeraa kohdallemme. Sisältä astuu jumalattoman kaunis nuori nainen minihameessa ja korkokengissä.

”Onko teillä hätä? Miten voin auttaa?”

Kaunotar on liikenteessä isänsä autolla, jossa on tunkki ja rengasrauta. Siistiä!

”Asiat täytyy hoitaa tyylillä”, The L myhäilee.

Alamme irrottaa renkaanpultteja, mutta ne ovat niin jumissa, etteivät hievahdakaan. Pultit ovat ruostuneet kiinni. Siinä äheltäessämme paikalle pysähtyy kilpa-autotiimin rekka. Heillä on mukana paineilmavehkeet, luulisi tehoavan.

Pultit pysyvät kiinni.

Ei auta mikään. Lopulta päätämme, että Basta Bastan kitaristi Aku lähtee etsimään ammattikorjaajaa paikalle pysähtyneen auttajan kyydillä. Muut jatkavat käkkimistä suoran varrella.

Emme ehdi odottaa tuntiakaan kun Aku palaa korjaajan kanssa. Korjaaja on riski mies ja ottanut mukaansa järeän rengasavaimen ja toista metriä pitkän rautaputken, jota käyttää vipuvartena. Johan alkavat pultit aueta. Vaihdamme renkaan ja lähdemme ajamaan kohti korjaamoa. Vararengas näyttää niin kulahtaneelta, että on parempi vaihtaa parempi rengas alle. Räjähtää vielä sekin.

Korjaamolta löytyvät rengasvehkeet ja sopiva rengas vararenkaan tilalle. Homma käy!

Korjaamo on perheyritys. Perheen isä on odottelemassa korjaamolla ja on kovasti huvittunut kun sekalainen seurakunta kaartaa pihaan. Mukava meininki. Äreän näköinen vahtikoira haukkuu ja murisee paksussa riimussaan. Tänne ei tulla ryppyilemään. Rengas vaihtuu vanteelle ja auton alle nopeasti.

Juuri kun olemme valmiita jatkamaan matkaa, saa Basta Bastan toinen kitaristi Teppis päähänsä käydä silittämässä koiraa hyvästiksi. Hän palaa muutamaa sekuntia myöhemmin käsi verillä. Koira on ammattilainen. Puri hönöpäistä tamperelaispunkkaria heti kun riimultaan yletti. Eipä sitä muuten korjaamon vahtikoiraksi pääsisikään.

Tekijäkoiria.

Mietimme lääkärireissua, mutta rokotukset ovat kuulemma kunnossa. Haavat tarkistetaan ja puhdistetaan. Ei ole tarvista tikeillekään. Maksamme korjaajille renkaasta ja työstä, annamme kaupanpäälle bändin levyt molemmille ja hyppäämme autoon valmiina jatkamaan matkaa. Ehdin juuri polkaista kaasua ja kaartaa auton kohti maantietä kun perästä kuuluu huuto. Nuorempi korjaaja juoksee peräämme mukanaan pihalle unohtunut bassorumpu. Perheen isää naurattaa.

”Punkrockers”, hän hekottelee samalla kun poikansa nostaa rummun kyytiin.

border

Kuldiga

Pääsemme Latviaan ilman ongelmia. Rajamuodollisuudet sujuvat jouheasti. Ensimmäisen latvialaiskylän kohdalla on tutka, johon täräytämme ylinopeutta. Poliisit kertovat, että kyltti, joka kertoo kylän nimen, on samalla taajamamerkki ja taajamassa nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa.

Matkailu avartaa. Sakot on maksettava käteisellä. Kaivelemme kolikoita taskunpohjilta. Niitä livahtaa poliisisedän taskuun parikymmenen latin edestä.

Saavumme Riikaan. Tarkoituksemme on oikaista keskustan läpi Kuldigaan menevälle tielle. Säästämme näin matkassa kymmeniä kilometrejä sen sijaan, että käyttäisimme ohitustietä. Riian keskusta näyttää valtavalta ja liikenne kaoottiselta pienten kylien jälkeen.

Opasteiden ja tienviittojen seuraamisen suhteen homma vaikuttaa simppeliltä.

Niitä ei ole.

Kiittelen onneani, ettei ole vieläkään minun vuoroni ajaa. Lopulta kartta ja paikallisten neuvot opastavat meidät oikealle tielle. Jyryytämme kohti Kuldigaa halki latvialaisen maaseudun.

Saavumme kaupunkiin auringon laskiessa. Keikkapaikan vastaava tulee noutamaan meidät valtatien risteyksestä. Kerromme hänelle pienestä vastoinkäymisestämme. Vastaava kuuntelee tarinaa kadonneesta basistista hölmistyneenä. Ei huolta, keikka hoidetaan kyllä. Olemme lähes ammattilaisia.

Tekijämiehiä ja -nainen.

Kuldigan kaupunki näyttää pieneltä kylältä, joka muodostuu muutamasta viljapeltojen keskellä tönöttävästä talosta. Talojen joukossa on kylätalo, jonka nuoriso on kunnostanut talkoilla kulttuuri- ja kerhotilaksi. Paikan nimi on Zabadaks ja se vaikuttaa oikein kotoisalta. Tulee ihan Lehmon nuorisoseurantalo mieleen. Ihmetyttää vain, että mistähän ihmeestä illan keikalle saadaan ihmisiä?

Turha huoli. Porukkaa pelmahtaa tupa täyteen.

Pari paikalle saapunutta nuorukaista pistää pystyyn myyntipöydän, c-kasetit näyttävät olevan vielä kova sana Kuldigassa. Paikan vastaava kertoo yleisölle illan ohjelmasta. Ymmärrämme hänen selostuksestaan sen verran, että hän kertoo yhden soittajan kadonneen jo ennen kiertueen ensimmäistä keikkaa. Ihmisiä naurattaa. Jotkut tytöistä tulevat lohduttamaan meitä, sääliksi kuulemma käy. Tytöt toivovat parasta, samaa toivomme mekin.

Paikasta löytyy soittovehkeet backlinea myöten, joten omat kamat jäävät autoon. Myös bassorumpu. Mitäpä noita turhia roudaamaan. Sitä hiton bassorumpua saa roudata muutenkin monta kertaa päivässä.

Illan ensimmäinen bändi on B.I.N., joka koostuu paikallisista teineistä. Soitto on melko vaatimatonta, mutta paikalliset toki tykkäävät oman kylän pojista. Yksi bändin jäsenistä läpsyttelee lavan reunalla bongorumpuja. Kaiken kaikkiaan melko sympaattista touhua.

Sovimme, että minä ja The L soitamme vuorotellen bassoa ja kitaraa varsinaisen basistin puuttuessa. Jaamme tuskan tasan. Ensimmäinen rokkikeikka ulkomailla ja joudun soittamaan bassoa.

Alkaapa lupaavasti.

Olosuhteisiin nähden keikka sujuu kuitenkin mainiosti. Minulla ei ole juuri kokemusta bassonsoitosta. Olen soittanut sitä muutaman kerran keikalla kylmiltään, mutta siitä on ollut varsinainen bassottelu kaukana. Soitan bassolla samoja kuvioita mitä kitarallakin. Saa riittää nytkin.

Pääasia, että alapäässä tuntuu muhkealta.

Yleisössä on nuorisoa laidasta laitaan, genret sekoittuvat iloisesti. Kaikilla tuntuu olevan lystiä. Tuskinpa seudulla on hirveästi valinnanvaraa ajanviettopaikkojen suhteen. Hyvä meille.

Basta Bastan hardcore puree paikallisiin hieman paremmin kuin meidän punkrokkimme, mutta eipä ole hirveästi valittamista meilläkään. Tytöt tanssivat ja pojat takovat miehekkäästi nyrkkiä ilmaan. Soittokin sujuu hyvin. Saan selätettyä basismin tuskan. Kerrassaan kelpo avaus, vaikka kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa.

Kunhan vaan nyt saisimme Rebelin takaisin rivistöön, niin meillä ei olisi mitään hätää.

kuldiga

(Kuva: Zabadaks http://www.nekac.lv/)

Lopultakin ulkomaankiertueelle

Bulldoser jatkaa rokkaamista. Teemme uusia kappaleita, soitamme keikkoja ja olemme mukana Stay Free Underground Recordsin julkaisemalla Perkeleen Punkit – Finnhits vol 2 -kokoelmalevyllä. Homma toimii.

Käyn vielä kertaalleen Joensuussa toteamassa, ettei KaMu ry:n jäseniä kiinnosta soittohommat enää senkään vertaa mitä aiemmin. Ei ainakaan silloin kun minulle kävisi. KaMu ry ei hajoa, se vain hiipuu pois.

Se siitä.

Kesällä 2002 jysähtää. Basta Basta -yhtye pyytää Bulldoseria muutaman keikan yhteiselle Baltian-kiertueelle. Olen liekeissä. Rock’n’roll! Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttama Vilnan valloituksen peruuntuminen on enää kaukainen muisto.

Pidämme muutamia palavereita ja toteamme, että persnetolle menee. Eikä ihan vähääkään. Mutta sillä ei ole mitään väliä. Olen valmis lahjoittamaan vaikka toisen kivekseni reissun vuoksi. Pääsen lopultakin ensimmäisille ulkomaankeikoilleni ihan oikean rokkibändin kanssa.

Keikkapaikat alkavat selvitä: Kuldiga, Sindi, Šalčininkai, Jonava. Ne kuulostavat maailman eksoottisimmilta ja jännittävimmiltä paikkakunnilta.

Rock’n’rollin Mekoilta.

Elokuisena keskiviikkona kokoonnumme treenikämpälle ja alamme lastata vuokra-autoa. Auto on tamperelaiselta huoltoasemalta vuokrattu rähjäinen minibussi, jota saa ajaa henkilöautokortilla. Juuri nyt se on maailman siistein kärry. Auto, joka vie meidät pikatietä rokkitaivaaseen.

Heti alkuun huomaamme, että kaikki soittokamat eivät mahdu tavaratilaan. Ei sitten millään. Tavaratila ei ole juuri sen isompi mitä henkilöautossakaan.

Eipä hätää. Otetaan osa kamoista matkustamoon. Sinne mahtuu, kahden bändin soittajien seuraksi.

Pakkaamme autoon ensin sekalaista soittosälää, kitaroita, telineitä ja tomeja. Seuraavaksi kyytiin pakataan soittajat ja viimeisenä bassorumpu. Se ei mahdu minnekään muualle kuin keskelle käytävää kuskin viereen. Rummun joutuu nostamaan ensimmäiseksi pihalle jos mielii päästä autosta ulos.

Matkalla Helsinkiin jaetaan ajovuoroja. Minun ei tarvitse ajaa pariin päivään. Reissua voisi vaikka juhlistaa laivalla. Tunnelma on valmiiksi katossa. On niin siistiä, että pöksyt kostuvat.

Lautta on pikapaatti, jolla huitaistaan Suomenlahden yli puolessatoista tunnissa. Syöksymme pikavauhtia baariin. Tallinnaan saavuttaessa olen jo aika riehakkaissa fiiliksissä. Juttelen liettualaisten tyttöjen kanssa, jotka opettavat muutamia sanoja liettuaksi. Ties vaikka myöhemmin kiertueella niille tulisi käyttöä. Unohdan ne saman tien. Tullissa passintarkastusjono matelee ja tupakkaakin tekee mieli. Menen istumaan sivummalle ja pistän pikkusikarin palamaan.

Saan niskaani huutoryöpyn.

Yläpuolellani on metrin kokoinen tupakointikieltokyltti. Kappas. Se oli minuun nähden kuolleessa kulmassa. Osa ihmisistä paheksuu, osaa tuntui toilailu huvittavan. Onneksi pääsemme tullista läpi ongelmitta.

Maantie kutsuu.

Herään linnunlauluun, ihanaan auringonpaisteeseen ja siihen, kun vieressä nukkunut Rebel valuttaa pitkää sylkeä. Olemme Pärnussa. Kuski on ajanut sinne yöllä puolentoistasadan kilometrin matkan Tallinnasta ja löytänyt sopivan leiripaikan Pärnun uimarannan kupeesta. Jotkut porukasta ovat taistelleet yöllä teltan pystyyn, minä olen nukkunut autossa.

Päätän lähteä kävelemään kaupungille muutaman kaverin kanssa. Ties vaikka löytyisi paikka, josta saisi aamupalaa. Muut jäävät vielä leiriin.

Parin sadan metrin päästä löydämme grillikioskin. Pieni ruskea hökkeli, josta saa kahvia ja hampurilaisia kaikilla mausteilla. Kaupat tuli.

Annoksia odottaessamme paikalle ilmestyy pitkänhuiskea punkkari koiransa kanssa. Laiha hujoppi, jonka musta tukka sojottaa pystyssä ja silmät seisovat päässä. Koira on sekarotuinen, ilmeisesti geeneissä on saksanpaimenkoiraa.

Koiralla ei ole pantaa kaulassa.

Isännällään on.

Mietin, että punkkari on varmaan lainannut sen koiraltaan.

Kerromme, että olemme huomenna keikalla tässä lähistöllä Sindissä. Punkkari sanoo olevansa tulossa paikalle. Siellä on kuulemma isot kekkerit.

Kuulostaa hyvältä!

Katselen nälkäistä koiraa kun syön hampurilaista.

”Saanko antaa nämä jämät koiralle?”, kysyn.

”Anna mulle!”, vastaa punkkari kiihkeästi.

Jaan loput hampurilaisesta tasan kahteen osaan. Tuntuu maistuvan molemmille.

Jatkamme matkaa kaupungille ja löydämme mukavia terasseja. Aamupäivä kuluu rattoisasti. Hervannassa asuva The L löytää juttukumppanikseen toisen hervantalaisen, jonka kanssa alkaa tiivis väittely kotikaupunginosan rakennushankkeista. Pitääkö tuotakin varten matkustaa Pärnuun, eikö noista voisi vääntää kättä jossain muualla?

Vaikka Hervannassa?

Olemme sopineet, että illan keikkapaikalle Kuldigaan on lähdettävä puoliltapäivin. Matkaa kertyy kolmisensataa kilometriä. Valumme hiljalleen leiripaikalle, jossa saamme kuulla, että Rebel on kadonnut. Hän poistunut leiristä sanomatta sanaakaan kenellekään. Hajaannumme etsimään.

Päätämme yksimielisesti, että viimeistään kahdelta on lähdettävä jatkamaan matkaa, löytyi Rebeliä tai ei.

Kierrämme koko kaupungin sairaalaa ja poliisiasemaa myöten. Joka hemmetin paikan. Ei hajuakaan.

Kello on kaksi.

Lähdemme heittämään pistokeikan Kuldigaan. Toivomme hartaasti, että Rebel löytää tiensä huomiselle keikkapaikalle, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Pärnusta.

Baltian-valloitus on alkanut lupaavasti.

bulldoser2