Takahuoneessa kuohuu

Olisi minun ajovuoroni, mutta eipä minusta ole kuskiksi. Jurskis lukee tilannetta tarkasti ja toteaa voivansa ajaa. Jonkun on otettava ohjat. Minä helpotan oloani ottamalla tuikkua murheeseen, joka taas saa Rogerin nyreäksi.

Eipä ihme. Liepajan tapahtumat ja sairaalaan jääneen kaverin kohtalo painavat jokaista. Rogerin nenä on murtunut ja on varmasti kipeä. Ilmapiiri on huomattavasti aiempaa kireämpi. Lisäksi minua vituttaa puhelimeni katoaminen. Työsuhdepuhelimen hukkaaminen tietää taas visiittiä pomon luokse. Mieluummin kadottaisin omiani.

Hävettää.

Pääsemme Riikaan, jossa jätämme auton kilometrin päähän keikkapaikasta ja kävelemme kitaroinemme paikalle. Päätämme hakea auton myöhemmin lähemmäksi tarpeen vaatiessa. Enimmät hifistelyhalut soundien ja soittokamojen suhteen ovat kummasti kaikonneet mielistä, vaikka olenkin ottanut mukaani omat kitarakamani. Nyt välttävät huonommatkin.

Menemme keikkapaikalle ja toteamme, että paikalla oleva backline saa välttää. Ehdotan Tumpille, että lähtisimme käymään kaupungilla syömässä ja katsomassa samalla nähtävyyksiä.

Kierrämme torit ja vanhat zeppeliinihallit, jotka toimivat nykyisin kauppahalleina. Niitä on yhteensä viisi ja jokaisessa myydään erilaisia tuotteita. Kahdessa halleista myydään sekalaista krääsää vaatteineen ja saippuoineen, kolmannessa juustoja, neljännessä lihaa ja viidennessä kalaa. Viimeistä paikkaa olen pyrkinyt välttämään etenkin krapuloissani. Nyt tuollakaan ei ole suurempaa merkitystä. Olo on tarpeeksi huono muutenkin.

Tapaudumme lähistöllä olevaan rokkibaariin, mutta se on pannut lapun luukulle. Koukkaamme vanhaan kaupunkiin ja käymme syömässä terassilla. Syöminen saa olon paremmaksi. On vaihteeksi ihan mukavaa. Istumme auringonpaisteisella terassilla ja elämä on leppoisaa. Ihmisiä on mukava katsella, naisetkin näyttävät taas kauniilta.

Palaamme keikkapaikalle, jossa auringonpaisteiseksi muuttunut mieliala synkkenee. Muut ovat kyrpiintyneitä. Poissa ollessamme on paikalle saapunut äänimies. Kaverit ovat joutuneet tekemään soundcheckin hänen kanssaan ilman, että paikalla on ollut kokonaista bändiä. Se ei tunnu minusta kovinkaan isolta jutulta tässä konkurssissa, mutta Rogeria se tuntuu rassaavan.

Kyllähän nuo asiat toki pitäisi hoitaa. Olisimme voineet ainakin ilmoittaa kaupungille lähdöstämme. Kaverit ovat kuitenkin saaneet soundit tsekattua ja mekin olemme nyt paikalla. Kyllä tämä tästä vielä rokkijuhlaksi muuttuu.

Ainoana ongelmana on vain se, että kuuden hengen porukkamme on kutistunut viisihenkiseksi ja paikalla pitäisi kuitenkin esiintyä kahden yhtyeen voimin.

Jalostamme varamiespalvelua entisestään. Roger siirtyy tuuraamaan sairaalaan jäänyttä Otraa kitaraan ja Jurskis ottaa hoitaakseen myös Terveyskeskuksen basistin tehtävät. Pojat ottavat kitarat mukaansa ja lähtevät treenaamaan Terveyskeskuksen settiä ulos kadulle. Puolisen tuntia myöhemmin he palaavat takaisin sisälle treenattuaan lyhyen, mutta sitäkin napakamman kymmenen kappaleen setin.

Ensin Depon lauteet lämmittää Terveyskeskuksen entistäkin erikoisempi erityiskokoonpano. Sehän toimii kuin tauti. Paikalle ei ole saapunut yleisöä muutamaa henkeä enempää, mutta heille tuntuu kelpaavan senkin edestä. Pari kaveria joraa lavan edessä läpi keikan.

Minulla on ongelmia virvelitelineen kanssa. Koko hökötys ei meinaa kestää pystyssä, vaan joudun tukemaan virveliä jaloillani koko setin ajan samalla kun yritän itse pysyä rumpupallilla. Taistelusta huolimatta saan pidettyä kompit jotenkin kasassa.

Roger kurittaa keppiä antaumuksella ja tuuraajabasisti on liekeissä. Jurskis soittaa bassoa leveässä haara-asennossa ja välillä jopa niskansa takana. Mahtavan näköistä touhua. Laulusolistikaksikko on myös iskussa. Hommassa on taas tekemisen meininkiä.

Viimeisen kappaleen jälkeen kourallisesta muodostuva yleisö meluaa niin, että on aivan pakko soittaa encoret. Koska olemme soittaneet jo kaikki kappaleet, jotka tuuraajat ovat ehtineet opetella, soitamme setin ensimmäisen biisin uudestaan. ”Köyhät kyykkyyn” kajahtaa illan aikana toistamiseen. Menee täydestä kuin väärä raha.

Olosuhteisiin nähden mahtava keikka.

Seuraavaksi bändin solistit siirtyvät yleisön puolelle, kitaristi vaihtaa bassoon, basisti rumpuihin ja rumpali kitaraan. On Veljekset Perseen vuoro.

Yleisö ei käy ihan yhtä villinä kuin edellisen keikan aikana, mutta samat pari kaveria jaksavat heilua koko keikan lavan edessä. Soitto ei ole terävintä mahdollista, ei sinne päinkään, mutta toimii jotenkuten. Ainakin minun mielestäni.

Rogerin mielestä ei.

Viimeisessä biisissä humalaisen ote herpaantuu ja soitan riffin vituralleen. Se saa Rogerin käämit palamaan totaalisesti. Takahuoneessa hän huutaa suoraa huutoa saaneensa tarpeekseen minun ryyppäämisistäni. Hän ilmoittaa lähtevänsä Veljekset Perseestä, koska koko touhussa ei ole enää mitään järkeä.

”Kaikki on turhaa!”

Kuuntelen nöyrästi, koska eipä minulla ole heittää mitään vasta-argumenttejakaan. Rogerilla on pointti.

Tumppi on toista mieltä. Hän on nähnyt keikan eikä ole huomannut siinä mitään ihmeellistä. Tumppi alkaa puolustaa minua voimakkain sanankääntein.

Lopulta sanailu menee suorastaan ilkeäksi. Jopa niin ilkeäksi, että Roger napsauttaa Tumppia turpaan.

Roger saa välittömästi kenkää Terveyskeskuksesta.

Tuumaan, että tuohon en ole vielä pystynyt minäkään. Roger kerkesi minuutin sisällä erota yhdestä bändistä ja saada kenkää toisesta.

Tekijämiehiä.

DjaT

Mainokset