Meno jonavalaisessa autotallissa säilyy kuuman kiihkeänä loppuun saakka. Ennen viimeistä kappaletta spiikkaan Basta Bastan lavalle Sleepy Sleepersiä lainaten.

”Let’s invite our friends to join us on stage by using the Finnish word for the ultimate anarchy: Runkatkaa!”

Liettualaiset osaavat suomea hienosti. Basta Bastan jäsenet saapuvat seuraksemme rytmikkään huutomyrskyn saattelemana.

”Runkatkaa! Runkatkaa! Runkatkaa!”

Luovun kitarasta ja siirryn vokalistiksi. Kiertueen viimeisenä kappaleena pärähtää ilmoille sekakokoonpanon soittama Anarkiaa Karjalassa. On ihan hemmetin hauskaa, kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti.

Ja harvemmin otetaankaan.

Loppurutistus kelpaa yleisöllekin. Nuoriso huojuu, horjuu ja riehuu viimeisetkin hienrippeensä autotallin lattialle.

Keikan jälkeen ihmettelemme porukalla, että mitäs sitten tehtäisiin. Luokseni saapuu nuori tyttö, joka katsoo minua lasittunein silmin ja kysyy:

”Why are you doing this?”

”Why Mick Jagger is doing this?”, esitän vastakysymyksen tajuten samassa sen älyttömyyden. Tuskinpa Jaggeria näissä kekkereissä näkyisi. Basta Bastan basisti Kukka saapuu paikalle.

”Jumalauta! Arvaas mitä yksi teinityttö tuli äsken sanomaan mulle?”, Kukka kysyy epäuskoisena naureskellen.

”No?”

”What is your name? I want to remember it in the morning. Ei helvetti!”

Teinit kyselevät moisia kolmikymppisiltä hikisiltä ukoilta. Kontrasti nykyhetken ja normaalielämän välillä on raju. Reilun vuorokauden kuluttua hörppään aamukahvit kotona vaimon kanssa ja hurautan toimistolle koodaamaan älyverkkoja insinöörikollegoiden kanssa.

Ja sitä ennen pitäisi heilua kansainvälisenä seksisymbolina liettualaisteinien autotallibileissä ja ties missä.

Ei saatana.

Seuraava siirto hahmottuu kristallinkirkkaana ja nopeasti. Lähdemme saman tien kohti Tallinnaa.

Paikalliset ovat harmissaan. He olisivat halunneet viedä meidät kaupungille. Epäselväksi jää, että minne siellä. Tuskin nämä pääsisivät edes baariin.

Matka taittuu halki öisen Baltian. On pimeää ja kaikkialla leijuu pistävä savunhaju. Näemme matkalla kaskipeltoja kytemässä, mutta haju on niin vahva, että jossain varmasti palaa metsää enemmänkin. Aistiärsykkeet luovat kotimatkalle liki aavemaisen tunnelman.

Aamulla pysähdymme ostoksille pärnulaiseen hypermarkettiin. Totean juopottelut juopotelluiksi ja pitäydyn pelkissä tuliaiskarkeissa. Saahan tuota kaljaa kaupasta Suomessakin sitten kun taas janottaa. Rebel puolestaan pähkäilee ostaisiko lopuilla hiluillaan itselleen vodkapullon vai ruokaa.

”Hetkinen. Minullahan on kotona kastikeainekset kaapissa!”

Rebel sijoittaa rahansa vodkapulloon. Tyytyväisen shoppailijan naama loistaa hymyä kilometrin päähän.

Tallinnan satamassa talutan näkökykynsä menettäneitä soittajakavereita terminaalin lipputiskille. Silmälasien lisäksi kavereilta ovat menneet myös rahat. Vingutan luottokorttiani lauttalippujen verran lainaksi. Baltia on korkattu.