Välipäivä menee rattoisasti. Käymme Berliinin keskustassa kyselemässä keikkaa legendaarisesta Köpistä, kaupungin vanhimmasta vallatusta talosta, mutta emme löydä sieltä ketään, joka tietäisi keikka-asioista. Olkoon. Palaamme motellille pitämään grillijuhlia Wilsonin toimiessa kokkina. Jonsson tepastelee kaupungilta ostamassaan merimiespaidassa. Hän näyttää Aku Ankalta ilman housuja.

Pari motellissa yötä motellissa tekee ihmeitä. Kunnon yöunet puhtaissa lakanoissa tulevat tarpeeseen, kun takana on muutama yö pakokaasulta haisevassa vanissa tai ahtaassa teltassa, naama kiinni kaverin perseessä.

Nyt on virtaa.

Lähtöpäivän aamuna isäntämme esittelee motellin remonttia ja suunnitelmiaan. Harmittelen, ettei emäntää pornotisseineen näy mailla, ei halmeilla.

Vani starttaa kohti Jüterbogia aamukymmeneltä. Jüterbog on Berliinin eteläpuolella sijaitseva pieni kaupunki, joka on aiemmin kesällä viettänyt tuhatvuotisjuhlaansa. Se kuulostaa jo etukäteen maailman mahtavimmalta paikalta.

Olen fiiliksissä ja minulla on päällä hirmuinen näyttämisenhalu. Missattu keikka ja eilinen välipäivä painavat mielessä niin, että tänään on homman noustava lentoon kunnolla. Tänään täräytetään niin, että keikkapaikasta lentää katto.

Jyryyttäessämme pitkin saksalaismetsiä halkovaa tietä joku löytää autosta sinne pari päivää aiemmin unohtuneen kermalikööripullon. Pistän piruillessani ajanoton päälle sillä hetkellä kun pullon korkki sanoo ”narsk” ja pullo lähtee kiertämään autossa. Tarkalleen kolme minuuttia myöhemmin kuuluu ”klang”, kun tyhjä pullo lentää isoon kukkaruukkuun, jonka Rane on virittänyt etupenkkien väliin roskikseksi.

Turnauskestävyys alkaa olla huipussaan.

Saavumme Jüterbogiin puoliltapäivin. Etsimme ensitöiksemme keikkapaikan, joka osoittautuu vanhaksi elokuvateatteriksi. Paikka on nimeltään Alte Schauburg. Rakennus on melko ränsistynyt, tuskinpa täällä on esitetty elokuvia enää vuosiin. Teatteri on varmasti ollut aikoinaan kaupungin ykköspaikkoja. Nyt paikka ei vaikuta päällisin puolin kuumalta rokkiklubiltakaan, mutta ovessa oleva keikkajuliste kertoo meidän olevan oikeassa paikassa. Julisteessa komeilee Veljekset Perseen logon ja HIMin Heartagrammin härskisti yhdistelevä Arsegrammi.

Pirautan keikkajärjestäjälle, joka on nuori nainen nimeltään Sandra. Hän kertoo olevansa töissä lähistöllä ja pääsevänsä parin tunnin päästä paikalle.

”Ei hätää, tulet kun ehdit. Me jätämme auton parkkiin ja lähdemme tutustumaan kaupunkiin.”

Kaupunkihan on kaunis kuin mikä. Siellä täällä näkyy vanhoja rakennuksia. Ihmekö tuo tuhatvuotisessa kaupungissa. Komeita linnan- ja kirkontorneja näkyy joka puolella. Kiipeämme korkeimpaan kirkontorniin katsomaan maisemia. Torneja on kaksi ja niiden välillä kulkee kapea silta. Se on liikaa korkeanpaikankammosta kärsivälle Ukkos-Jussille, joka nojaa seinään pysytellen kaukana sillasta ja kaiteista. Minä räpsin hänelle kuvia muistoksi. Hieno paikka, maisemat ovat hulppeat.

Pistäydymme kebab-paikassa. Lounastauolle tullut sähkömies kertoo tarjoilijattarelle, että hän tietää meidän olevan illalla Alte Schauburgissa soittava bändi. Kaupungissa ei ilmeisesti muita turisteja pahemmin käy.

Palaamme keikkapaikalle. Rokkiklubi sijaitsee elokuvateatterin eteisaulassa. Toisessa päässä on baaritiski, toisessa päässä esiintymispaikka bändeille. Saliin johtavat ovet ovat visusti kiinni.

”Voisinko käydä katsomassa salia?”, kysyn Sandralta.

”Ei. Sinne ei saa päästää ketään. Siellä on sortumavaara”, vaalea saksatar kertoo samalla kun tekee meille voileipiä.

Baari itsessään on hieno. Sen sisustukseen on laitettu Amerikkaa isolla kädellä. Lattiassa on shakkiruutukuvio ja seinillä amerikanrautojen kuvia. Stereoista raikaa viisikymmentäluvun rock.

Olemme kuulemma vasta toinen paikassa soittava ulkomaalainen bändi. Joku belgialaisyhtye on pysähtynyt paikassa viikkoa aiemmin. Belgialaisten keikalla ei ole juuri yleisöä ollut.

Saapa nähdä, että miten käy tänään.