Käyn Jonssonin kanssa soittamassa akustisena duona Kassan baarin hautajaisissa. Meillä on ollut suunnitelmissa perustaa uusi bändi, jonka kappaleiden sanoitukset perustuvat Emmerdale-tv-sarjaan. Kassan baarissa soitamme vielä Veljekset Perseen ohjelmistoa, mutta keikka toimii hyvänä harjoituksena Trio Emmer & Dalelle.
Baarin hautajaisissa on rempseä tunnelma ja juhlat jatkuvat totutusti Hongiston saunalla pitkälle seuraavaan päivään saakka. Joraamme munasillamme saunan terassilla Jarno Sarjasen tahdissa. Paikallinen kylänmies kurvaa paikalle mopedilla ja tarjoaa huikat hihastaan löytyvästä putelista. Maalla on tunnetusti mukavaa.
”Ota sitten varovasti näitä kaljoja. Nää on tuotu Venäjältä ja ovat aika vahvoja”, Janne varoittelee, kun tarjoaa minulle saunajuomaa.
Kaveri tietää mistä puhuu. Herään Jämsässä auton takapenkiltä ilman paitaa.
Luulen, että jupakka identiteettivarkauden osalta on ohi. Saan kuulla, että jutun pääepäiltykin on tavoitettu. Ketku on saanut raastuvassa tuomion rötöksistä, joissa minun osuuteni on vain jäävuoren huippu.
Esiinnyn talvella Kuningaskuluttaja-ohjelman identiteettivarkauksia käsittelevässä jaksossa. Haastattelu kuvataan Pispalan Pulterissa. Ukkos-Jussi on mukana ja näyttelee lavastatetussa tilanteessa pitkäkyntistä, joka pöllii lompakon takkini taskusta.
Haastatteluosuuden purkittamisen jälkeen siirrymme treenikämpälle, jossa kuvataan Veljekset Persettä harjoittelemassa. Roger ja Jonsson eivät ehdi paikalle, joten turvaudumme tuuraajaan. Kaverimme Aku soittaa kanssamme ”Hampuria” televisio-ohjelmaa varten.
Ajattelen, että koko identiteettivarkausjupakka on taputeltu lopullisesti unholaan. Mieli on hyvä ja riemua lisää se, että tupakoimattomuus on saanut kullinikin taas jämäkämmäksi.
Olen tammi.
Obeliski.
Näsinneula.
Kollaan Vasama valmiina vastaanottamaan sankariseppeleen.
Identiteettivarkaus iskee kuitenkin takaisin äkkiväärällä kierteellä. Minulle iskee jumalaton selkäkipu keväällä, melkein vuosi Kuopion-keikkareissun jälkeen. Olen lähdössä Teijan kanssa lomalle Egyptiin ja tiedän, että vaikka lennosta hengissä selviäisinkin, perillä ei odota pelkkää uima-altaalla makoilua. Teija raahaa minut taatusti harhailemaan ties minne aavikoille, hautakammioihin, korallisukelluksille ja kamelikyyteihin. On parempi hoitaa itselleni kunnon mömmöt, joilla turruttaa kivut.
Soitan työterveyteen varatakseni lääkäriajan. Ajanvarauksessa työskentelevä virkailija haluaa tarkistaa, että yhteystietoni ovat ajan tasalla.
”Olikos sinulla tämä kotikunta edelleen Kuopio?”
Kysymys iskee vasten kasvoja kuin märkä rätti. Ei helvetti. Puhelinnumeronikin on vaihdettu yhteystietoihin. Se kuuluu yhdelle minun nimissäni avatuista liittymistä.
Menen vastaanotolle Tampereella ja pyydän virkailijalta, että vaikka kysymys voikin kuulostaa hieman oudolta, niin voisiko hän tarkistaa milloin olen käynyt työterveydessä aiemmin.
”Täällä ois päivämäärä viime lokakuulta”, virkailija katsoo koneelta.
”Joo, se on ihan ok”, vastaan pienen miettimisen jälkeen.
Silloin sain sähkölamauttimesta.
Seuraavaksi vastaanottovirkailija kertoo, että olen käynyt työterveydessä sitä edellisen kerran kesäkuussa.
”Ai, mutta tää onkin Kuopiossa.”
Bingo.
Pyydän kertomaan lisää. Vastaanoton päätteeltä ei löydy kuin tieto, että olen varannut ajan vastaanotolle Kuopion toimipisteeseen. Lääkäri pääsee näkemään enemmän mahdollisista toimenpiteistä. Pyydän tulosteen ajanvaraustiedoista ja menen lääkärin vastaanotolle.
Lääkäri tutkii ensin selän ja sitten Kuopion vaivat. Koneelta ei löydy mitään merkintöjä hoitotoimenpiteistä.
Päättelemme, että ajan varanneella hämäräveikolla on mennyt pupu pöksyyn eikä hän ole koskaan ilmestynyt vastaanotolle. Lääkäri itse on kokenut vastaavan identiteettivarkauden muutamaan vuotta aiemmin. Vertailemme hetken kokemuksiamme, kunnes poistun vastaanotolta sairauslomalapun ja kipulääkereseptin kanssa.
Seuraavan keikkani soitan Kuopiossa, samaisessa baarissa kuin vuotta aiemmin. Hobon toimesta minulla on baarissa piikki auki.
Kuopio on sittenkin hieno kaupunki.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/02/02/identiteettivarkaus-sekoittaa-elaman