Bulldoser jatkaa rokkaamista. Teemme uusia kappaleita, soitamme keikkoja ja olemme mukana Stay Free Underground Recordsin julkaisemalla Perkeleen Punkit – Finnhits vol 2 -kokoelmalevyllä. Homma toimii.

Käyn vielä kertaalleen Joensuussa toteamassa, ettei KaMu ry:n jäseniä kiinnosta soittohommat enää senkään vertaa mitä aiemmin. Ei ainakaan silloin kun minulle kävisi. KaMu ry ei hajoa, se vain hiipuu pois.

Se siitä.

Kesällä 2002 jysähtää. Basta Basta -yhtye pyytää Bulldoseria muutaman keikan yhteiselle Baltian-kiertueelle. Olen liekeissä. Rock’n’roll! Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttama Vilnan valloituksen peruuntuminen on enää kaukainen muisto.

Pidämme muutamia palavereita ja toteamme, että persnetolle menee. Eikä ihan vähääkään. Mutta sillä ei ole mitään väliä. Olen valmis lahjoittamaan vaikka toisen kivekseni reissun vuoksi. Pääsen lopultakin ensimmäisille ulkomaankeikoilleni ihan oikean rokkibändin kanssa.

Keikkapaikat alkavat selvitä: Kuldiga, Sindi, Šalčininkai, Jonava. Ne kuulostavat maailman eksoottisimmilta ja jännittävimmiltä paikkakunnilta.

Rock’n’rollin Mekoilta.

Elokuisena keskiviikkona kokoonnumme treenikämpälle ja alamme lastata vuokra-autoa. Auto on tamperelaiselta huoltoasemalta vuokrattu rähjäinen minibussi, jota saa ajaa henkilöautokortilla. Juuri nyt se on maailman siistein kärry. Auto, joka vie meidät pikatietä rokkitaivaaseen.

Heti alkuun huomaamme, että kaikki soittokamat eivät mahdu tavaratilaan. Ei sitten millään. Tavaratila ei ole juuri sen isompi mitä henkilöautossakaan.

Eipä hätää. Otetaan osa kamoista matkustamoon. Sinne mahtuu, kahden bändin soittajien seuraksi.

Pakkaamme autoon ensin sekalaista soittosälää, kitaroita, telineitä ja tomeja. Seuraavaksi kyytiin pakataan soittajat ja viimeisenä bassorumpu. Se ei mahdu minnekään muualle kuin keskelle käytävää kuskin viereen. Rummun joutuu nostamaan ensimmäiseksi pihalle jos mielii päästä autosta ulos.

Matkalla Helsinkiin jaetaan ajovuoroja. Minun ei tarvitse ajaa pariin päivään. Reissua voisi vaikka juhlistaa laivalla. Tunnelma on valmiiksi katossa. On niin siistiä, että pöksyt kostuvat.

Lautta on pikapaatti, jolla huitaistaan Suomenlahden yli puolessatoista tunnissa. Syöksymme pikavauhtia baariin. Tallinnaan saavuttaessa olen jo aika riehakkaissa fiiliksissä. Juttelen liettualaisten tyttöjen kanssa, jotka opettavat muutamia sanoja liettuaksi. Ties vaikka myöhemmin kiertueella niille tulisi käyttöä. Unohdan ne saman tien. Tullissa passintarkastusjono matelee ja tupakkaakin tekee mieli. Menen istumaan sivummalle ja pistän pikkusikarin palamaan.

Saan niskaani huutoryöpyn.

Yläpuolellani on metrin kokoinen tupakointikieltokyltti. Kappas. Se oli minuun nähden kuolleessa kulmassa. Osa ihmisistä paheksuu, osaa tuntui toilailu huvittavan. Onneksi pääsemme tullista läpi ongelmitta.

Maantie kutsuu.

Herään linnunlauluun, ihanaan auringonpaisteeseen ja siihen, kun vieressä nukkunut Rebel valuttaa pitkää sylkeä. Olemme Pärnussa. Kuski on ajanut sinne yöllä puolentoistasadan kilometrin matkan Tallinnasta ja löytänyt sopivan leiripaikan Pärnun uimarannan kupeesta. Jotkut porukasta ovat taistelleet yöllä teltan pystyyn, minä olen nukkunut autossa.

Päätän lähteä kävelemään kaupungille muutaman kaverin kanssa. Ties vaikka löytyisi paikka, josta saisi aamupalaa. Muut jäävät vielä leiriin.

Parin sadan metrin päästä löydämme grillikioskin. Pieni ruskea hökkeli, josta saa kahvia ja hampurilaisia kaikilla mausteilla. Kaupat tuli.

Annoksia odottaessamme paikalle ilmestyy pitkänhuiskea punkkari koiransa kanssa. Laiha hujoppi, jonka musta tukka sojottaa pystyssä ja silmät seisovat päässä. Koira on sekarotuinen, ilmeisesti geeneissä on saksanpaimenkoiraa.

Koiralla ei ole pantaa kaulassa.

Isännällään on.

Mietin, että punkkari on varmaan lainannut sen koiraltaan.

Kerromme, että olemme huomenna keikalla tässä lähistöllä Sindissä. Punkkari sanoo olevansa tulossa paikalle. Siellä on kuulemma isot kekkerit.

Kuulostaa hyvältä!

Katselen nälkäistä koiraa kun syön hampurilaista.

”Saanko antaa nämä jämät koiralle?”, kysyn.

”Anna mulle!”, vastaa punkkari kiihkeästi.

Jaan loput hampurilaisesta tasan kahteen osaan. Tuntuu maistuvan molemmille.

Jatkamme matkaa kaupungille ja löydämme mukavia terasseja. Aamupäivä kuluu rattoisasti. Hervannassa asuva The L löytää juttukumppanikseen toisen hervantalaisen, jonka kanssa alkaa tiivis väittely kotikaupunginosan rakennushankkeista. Pitääkö tuotakin varten matkustaa Pärnuun, eikö noista voisi vääntää kättä jossain muualla?

Vaikka Hervannassa?

Olemme sopineet, että illan keikkapaikalle Kuldigaan on lähdettävä puoliltapäivin. Matkaa kertyy kolmisensataa kilometriä. Valumme hiljalleen leiripaikalle, jossa saamme kuulla, että Rebel on kadonnut. Hän poistunut leiristä sanomatta sanaakaan kenellekään. Hajaannumme etsimään.

Päätämme yksimielisesti, että viimeistään kahdelta on lähdettävä jatkamaan matkaa, löytyi Rebeliä tai ei.

Kierrämme koko kaupungin sairaalaa ja poliisiasemaa myöten. Joka hemmetin paikan. Ei hajuakaan.

Kello on kaksi.

Lähdemme heittämään pistokeikan Kuldigaan. Toivomme hartaasti, että Rebel löytää tiensä huomiselle keikkapaikalle, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Pärnusta.

Baltian-valloitus on alkanut lupaavasti.