Pimeä yllättää matkalla Kuldigaan. Tiet kapenevat ja kaikkialle nousee sakea sumu. Renault kiitää läpi peltojen ja kylien, kaahaan kuin parempikin rallikuski. Nyt kiinnostaa vain pääseminen keikkapaikalle. Takapenkillä on hiljaista. Reiska tunnustaa, että häntä pelottaa ihan helvetisti. Kieltämättä vauhti on kovaa, nyt keskitytään ajamiseen. Onneksi muuta liikennettä ei juuri ole. Kello lähenee jo iltayhdeksää.

Bulldoser ja Basta Basta ovat lähteneet viikonloppureissulle Baltiaan. Tällä kertaa bassorumpu on jätetty suosiolla treenikämpälle ja matkustamme henkilöautoilla. Bulldoser on ahtautunut minun Renaultiini, Basta Basta on saanut lainaksi Saabin Kohu-63:n Lätältä, joka on juuri ostanut auton itselleen satasella. Riian ruuhkissa autokunnat ovat eksyneet toisistaan, kiidämme Kuldigaan eri reittejä.

”Paljonkos me saammekaan tästä keikasta?”, apukuskin paikalla oleva Kata kysäisee minulta.

”Kuulemma on sovittu, että saadaan 20 latia.”

”Siis per nenä?”

”Ei, kun yhteensä, kymppi per bändi.”

”Siis kaksi latia per nenä? Kaksi latia! Mitä se on euroissa? Kolme euroa?!”

”Miinus matkakulut, ne sisältyvät keikkapalkkioon.”

Kyllä kelpaa kiitää halki öisen Latvian näillä liksoilla. Höllään kaasua. Naurattaa ihan helvetisti!

Kata suunnittelee pistävänsä pystyyn oman klubin, jonne palkkaa soittajia Baltiasta, majoittaa heidät liiteriinsä ja antaa aamulla pari kolikkoa kouraan. Loppumatka menee naureskellen. Meinasi jo unohtua miten mukavaa puuhaa tämä onkaan, kun olemme painaneet puoli vuorokautta perse puuduksissa.

Tässä touhussa ei ole järjen hiventäkään, joten pakkohan tämän on olla siistiä.

Saavumme lopulta keikkapaikalle varttitunti ennen toista autokuntaa. Paikalliset ovat olleet jo huolissaan, että ehtivätkö suomalaiset paikalle ollenkaan. Napsautan kaljan auki.

Voi hemmetti, että maistuukin hyvälle.

Basta Basta kurvaa paikalle. Bändin solisti Leksa kertoo Saabin kytkimen reistailevan. Pääasia, että kaikki ovat päässeet perille. Basisteja myöten. Vaihdan keikkakuteet päälle. Tänään heilun kitarasupersankarina. Käyn ulkona möykkäämässä ja poseerailemassa asussani. Se huvittaa ulkona maleksivia ihmisiä sen verran, että he alkavat valua pihalta sisätiloihin.

Tälläkin kertaa Basta Bastan hardcore puree Bulldoserin punkrokkia paremmin. Pojat soittavat tiukan keikan, joka saa yleisöön liikettä.

Ei hassumpi keikka ollenkaan. Kuldiga on Basta Bastan paikka.

Meidän vuoromme on seuraavana. Meininki ei ole yhtä kova mitä kavereiden keikalla, mutta jokunen ihminen sentään tykkää meistäkin. Kaikki eivät tosin jaksa seurata keikkaa virkeänä. Keikan loppupuolella huomaan yhden tytön nukkuvan salin perällä. Käyn herättelemässä. Tyttö katsoo minua kuin idioottia, jolta kieltämättä näytänkin supersankaripuvussa heiluessani, kääntää kylkeään ja jatkaa unia. Mielialaa nostaa sentään muutaman tyypin pogoaminen lavan edessä. Ja se, että keikan jälkeen bileet jatkuvat myöhään yöhön.

Syömme kaalisoppaa ja juomme olutta. Juttelemme jääkiekosta paikallisten kanssa. Meininki on mukavan leppoisaa. Edelleenkään minulla ei ole hajua, että mistä tämä porukka tänne peltojen keskelle oikein tulee. Elämän suuria mysteerejä.

Yövymme jälleen keikkapaikan vintillä muutaman paikallisen seurana. Huomaan itselleni varatussa sängyssä kotoa asti raahaamani peiton heiluvan rytmikkäästi. Lienee parempi, etten mene häiritsemään. Viereisen sängyn laidalla tyypit nappailevat Subutexia kielen alle. Rock’n’rollin jälkeen vintin on täyttänyt sex and drugs.

Juon viimeisen oluen, etsin itselleni paikan patjankulmalta ja nukahdan.