Hukassa

Heinäkuussa 1988 lähden Riivatun kanssa reilaamaan. Reuhakkaat rokkaripojat pääsevät näkemään maailmaa. Sex, drugs and rock’n’roll. Ilman rokkia. Ja huumeetkin jäävät vähiin. Eikä siinä seksissäkään ole kehumista.

Matkustamme ensin Joensuusta Ouluun. Käymme katsomassa Stonen ja Death Angelin Kuusrockissa ja jatkamme matkaa Haaparannan ja Bodenin kautta kohti Tukholmaa. Matkalta ostettujen kakkoskaljojen turvin etenemme Tanskaan. Jossain vaiheessa ostamme kassikaupalla Carlsbergin vahvaa elefanttiolutta.

Ja siihen loppuvat muistikuvat.

Herään keskellä yötä, kun tuuheaviiksinen taksikuski roikkuu rinnuksissa ja tivaa, että minne oikein olen menossa.

Ei mitään käryä.

Taksikuskin viiksistä ja mongerruksesta päättelen, että olen Saksassa.

Missähän Riivattu on?

Meillä on ollut puhe säästää majoituskuluissa ja nukkua koko reissu pusikoissa. Katuvalojen loisteessa vihertää. Riivattu on varmasti siellä.

”Jätä tähän, tässä on hyvä.”

Maksan kyydistä taskusta löytämälläni setelillä ja säntään ulos. Juoksen huojentuneena kohti lähintä puskaa vain törmätäkseni metallilangasta pudottuun aitaan.

Kapuan aidan yli puistoon. Kiertelen katsomassa, näkyisikö Riivattua puiden tai pensaiden juurilla.

Eipä näy.

Puiston penkeillä nukkuu ihmisiä sanomalehdet peittonaan. Nostelen lehtien kulmia nähdäkseni kasvot. Yksikään ei näytä Riivatulta.

Olen väärässä puistossa.

Lähden kävelemään siihen suuntaan, mistä oletan taksin tulleen. Parin minuutin kävelyn jälkeen näen suuren rakennuksen, jonka tunnistan Hampurin päärautatieasemaksi.

Kartalla ollaan.

Ympäristöstä ei löydy yhtään sopivan näköistä pusikkoa. Älyän, ettei minulla ole mukana juuri mitään. Ei passia, interrailkorttia, matkashekkejä eikä suurinta osaa rahoistanikaan, vain muutama ryppyinen seteli ja pari kolikkoa taskussa. Matkatavaroista ei tietoakaan.

Pistäydyn läheisessä oluttuvassa. Baaritiskillä empaattinen saksalaispariskunta tarjoaa minulle lohtukaljan. Minun pitäisi kuulemma vielä vähän opetella juomishommia.

Myönnän, vaikka en oikein älyä, että miksi. Hyvinhän tämä tuntuu sujuvan.

Riemua koko rahalla.

Vielä tunnin harhailtuani älyän vilkaista asemarakennuksen toisellekin puolelle. Sadan metrin päässä kasvaa yksinäinen puu. Juoksen sydän pamppaillen sen luokse.

Riivattu löytyy puun juurelta. Hänen vieressään on reppuni, jonka kätköistä löytyvät myös passi, paperit ja rahat. Viereisellä kiviaidalla on elefanttiolutpulloja tyylikkäästi riviin aseteltuina.

”No, löytyikö sitä säpinää?”, Riivattu kysyy.

”Ai, mitä säpinää?”

”No, sitä sinä sanoit lähteväsi kylältä etsimään.”

”No joo, aika hiljaista oli.”

reilaamassa

Mainokset