Käyn Helsingissä Terveyskeskuksen uuden Omat koirat puree -levyn valokuvaussessioissa. Mietin ensin, että jätän koko homman väliin. Sama kai tuo on, että kuka niissä kuvissa loppujen lopuksi patsastelee. Matkoille tulee hintaa ja reissuun tuhlautuu koko päivä. Kotona on meneillään makuuhuoneremonttikin.
Tunnen myös katkeruutta Rogeria kohtaan siitä, että hän on palannut Terveyskeskuksen riveihin, mutta Veljekset Perse ei enää kelpaa.
Pojat eivät hellitä vaan jatkavat houkuttelua. Lopulta hellyn ja hyppään junaan.
On hienoa nähdä bändi kasassa ensimmäistä kertaa kuukausiin. Kuvausten jälkeen jatkan Rogerin ja Tommin kanssa Kallion baareihin. Elämä hymyilee. On pakko myöntää, että nämä tyypit ovat minulle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Olen muutenkin aika surkea olemaan katkera.
Iloinen pohjoiskarjalaispoika.
Samoihin aikoihin minuun ottaa yhteyttä Bulldoserin laulajatar Kata. Hän on työstänyt Bulldoserin julkaisematta jääneistä äänityksistä levyn, jonka nimeksi tulee …Meanwhile at the Underground Fight Club. Se alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis. Kata on tehnyt hienoa työtä, sillä levy kuulostaa pirun hyvältä. Äänitysten aikainen turhautuminen, lopun tuntu ja vitutus saavat soiton kuulostamaan raivokkaalta.
Päätämme osallistua Uuden musiikin kilpailuun, jossa emme kuitenkaan pääse finalistien joukkoon. Euroviisut, jonne UMK:n voittaja pääsee edustamaan Suomea, olisivat olleet sopivasti Ruotsissa. Olen jo ehtinyt suotta kysellä työkavereilta ja sukulaisilta tuliaislistaa ruotsinlaivalle. Mutta periksi ei pidä antaa. Koska tie Euroviisuihin on noussut jostain käsittämättömästä syystä pystyyn, päätän voittaa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Alan kirjoittaa muistelmiani samana iltana. Ehdin kirjoittaa ensimmäisen luonnoksen valmiiksi, kunnes kuulen, ettei palkintoa myönnetä omaelämäkerroille.
Pahus. Jatkan kuitenkin kirjoittamista.
Bulldoser soittaa levynjulkaisukeikan Vastavirta-klubilla. On ihan hemmetin mukavaa, vaikka epäilen alkuun, että osaanko enää soittaa sitä ainoatakaan kitarasooloa. Vedän soolokitaristin roolin vahvimmalla osaamisellani.
Eli pokalla ja Teijan tekemät nahkapöksyt jalassa. Lupaan pitää kortit avoimina jatkossakin Bulldoserin suhteen.
Terveyskeskuksen levyn tiimoilta riittää keikkoja. Mustan kesän jälkeen soittorintamalla tapahtuu enemmän kuin vuosiin.
Ja paras on vielä tulossa.
Yllätyskirsikan kakkuun tarjoaa Roger, joka soittaa minulle ja kertoo ostaneensa kitaran.
”Mites, olisiko teillä kitaristiharjoittelijan paikkaa siinä teidän uudessa bändissänne? Saisin kitaransoittoon hyvää harjoitusta. Ja enhän minä näkis teitä muuten juuri ollenkaan!”
Ihana mies. Paikka irtoaa välittömästi, ei kahta sanaa.
Vitsailen kuitenkin Rogerille, että harjoittelija voi soittamisen lomassa keittää kahvia ja pitää paikat siistinä. Roger sanoo hoitavansa homman ja lupaa korjata rikki menneet piuhatkin.
Uudella yhtyeellä on vielä yksi pieni ongelma: sillä ei ole nimeä. Ajattelen, josko olisin niin härski ja nimeäisin sen lyhyesti Darwiniksi. Kysyn ajatukseen mielipidettä Ukkos-Jussilta.
”Ihan paska nimi”, Ukkos-Jussi vastaa ja palauttaa nimiasian takaisin suunnittelupöydälle.
Terveyskeskuksen kaverit ovat sitä mieltä, että meidän täytyisi jatkaa Veljekset Perseenä. Minä en ole täysin vakuuttunut, sillä olen sentään perustamassa ihan uutta bändiä enkä lämmittelemässä vanhaa.
Silmäni avautuvat, kun törmään sattumalta vanhaan keikkakuskiimme Marttaan tamperelaisessa baarissa.
”No, mites Veljekset Perse?”, hän kysyy.
”Veljekset Persettä ei enää ole, mutta meillä on uusi bändi lähes samalla kokoonpanolla, joka soittaa niitä samoja biisejä. Nimeä ei vain ole vielä keksitty”, vastaan ja tajuan samassa, miten tyhmältä se kuulostaa.
Tunnen itseni pölvästiksi.
Bussimatkalla Tampereelta Siuroon lähetän tekstiviestin bändikavereilleni.
”Meidän uuden bändin nimi on Veljekset Perse.”
Teijakin on ollut asiasta koko ajan samaa mieltä, minulla vain otti aikansa tajuta. Jääräpää.
Soittohommat saavat uutta intoa ja tulevaisuus vaikuttaa väkevältä. Kaikkien sekoilujen jälkeen tunnen olevani edelleen vahvasti hyvien puolella. Uudet seikkailut odottavat kulman takana. Ties vaikka pääsisin soittamaan ulkomaillekin. Ehkä jopa Baltiaan.
Äidillekin on vielä se hevostila ostamatta.
Puulaakirokkitähti 