Tsibadebabebou, hörhöt!

Jostain kumman syystä ensimmäisellä yhteisellä matkallani Teijan kanssa minun pitää päästä koluamaan vanhoja sekoilupaikkojani. Siispä starttaamme auton aamulla kohti Amsterdamia.

Kaupunkiin saavuttaessa autosta hajoaa stereot. Niissä oleva kasetti jää jumiin eikä sitä saa millään pois. Kasetille on nauhoitettu Remu Aaltosen koko soolotuotanto.

Tsibadebabebou soi taukoamatta.

Jätämme auton parkkiin hiljaisen kadun varteen ja lähdemme etsimään sopivanhintaista majoitusta mukanamme tärkeimmät tavarat, kuten vaihtovaatteet, kameralaukku ja Teijan lääkkeet. Kierrämme keskustan hostelleja, mutta missään ei ole tilaa. Kaupungissa vietetään jotakin massatapahtumaa, ja kaikkialla on tupaten täyttä.

Koska olen käynyt kaupungissa pari kertaa aiemminkin, ehdotan muille, että kävisin tiedustelemassa hotelleja yksin. Homma hoituisi nopeammin ilman kassien ja laukkujen raahaamista. Teija ja Swein jäävät huilaamaan keskustan baariin matkatavaroiden kanssa.

Kierrän keskustan hotelleja ja hostelleja puolijuoksua, mutta kaikkialla on joko täyttä tai hintataso on aivan liian korkea meille.

Toivotonta.

Paluumatkalla oikaisen parisataa metriä pitkän hämärän kujan kautta. Kuja näyttää lähes autiolta, sen puolivälissä palaa yksinäinen valokyltti. Valokylttiä lähestyessäni huomaan, että sen alla olevasta ovesta tulee porukkaa ulos. Jatkan kävelyäni, mutta olen jännittynyt kuin viulunkieli, valmiina toimimaan salamannopeasti, jos joku yrittää rullata. Lopulta erotan mitä kyltissä lukee.

”Gay sauna.”

Pojat ovat tulleet välillä vilvoittelemaan ulos, tuskinpa ovat rullaamassa ketään. Joku Tom of Hollandeista viheltää perääni kun viiletän ohitse pakarat jännityksestä pinkeinä.

Pidän palaverin Teijan ja Sweinin kanssa. Mitäs tehdään? Majoitusta ei tunnu löytyvän sitten millään. Päätämme nukkua yömme autossa. Muutakaan ei ole tarjolla.

Autolle palatessa huomaamme, että kadunvarteen parkkeerattujen autojen apukuskinpuoleiset ikkunat ovat rikki. Joku on putsannut autoja oikein urakalla. Saabin sivuikkuna sentään on ehjä, mutta oven lukko on murrettu.

Rosvot ovat myllänneet koko auton. Kaikki tavarat on pengottu. Sydän pamppaillen tutkimme tiekartan. Sen välissä on minun ja Teijan rahakätkö. Kartta on läväytetty auki, mutta sen viimeinen taitos on pysynyt kiinni. Sinne jemmatut setelit ovat jääneet rosvoilta huomaamatta. Murtomiehet ovat kelpuuttaneet mukaansa ainoastaan autostereot.

Siitäs saivat. Toivottavasti hörhöt tykkäävät Remusta.

Tapahtunut vituttaa minua siinä määrin, että juon vielä muutaman kaljan ennen nukkumaanmenoa. Asetun apukuskin puolelle ja napsautan tölkin auki. Muut nukahtavat pian.

Kahden aikaan yöllä huomaan, kun kaksi nuorta sälliä kävelee auton ohitse. Toisella on käsissään sivuleikkurit.

On jätkillä otsaa! Palaavat pokkana rikospaikalle!

Pomppaan autosta ulos, mutta tyypit ottavat saman tien jalat alleen ja katoavat sivukujalle. Minun on turhaa lähteä perään. Kolleilla on kotikenttäetu. Otan kaljatölkin mukaani ja lähden kuselle. Samalla on mukava vähän jaloitella. En laita edes kenkiä jalkaani vaan läpsyttelen asvaltilla avojaloin.

Lorotellessani huomaan kaksi parkkeerattua autoa reilun sadan metrin päässä. Toinen niistä on poliisiauto. Noiltahan voisi käydä kysymässä, että miten toimia rikosilmoituksen kanssa.

Poliisit ovat tekemässä ratsiaa. Heidän pysäyttämänsä henkilöauton tavaroita pinotaan kadulle tutkittavaksi. Auton kuljettaja mulkaisee minua vihaisesti kun ilmestyn paikalle kaljaa hörppien.

Vituttaisi minuakin.

Poliisit ihmettelevät hetken, että mistä hönöveikko tupsahti paikalle, mutta ovat lopulta oikein ystävällisiä ja kertovat minulle reitin lähimmälle poliisiasemalle, jossa voin käydä tekemässä aamulla rikosilmoituksen vakuutusta varten. Läpsyttelen takaisin Saabiin ja nukahdan.

Aamulla menen Teijan kanssa tekemään rikosilmoitusta. Samalla olisi saatava jotain aamupalaa. Poliisiaseman vieressä on coffee shop. Luulisi tuolta nyt saavan aamukahvia.

Paukahdamme sisälle ja kysymme aamiaista. Tiskin takana olevat tyypit katsovat meitä hölmistyneinä ja kertovat, että kahvia saa kyllä. Sämpylöistä on turha haaveilla. Tiskillä olevasta menustakin löytyy vain erilaisia kannabislaatuja.

Kevyitä ovat alankomaalaisten aamiaiset.

Rikosilmoituksen ja kahviaamiaisen jälkeen tutkimme karttaa. Aivan Amsterdamin kupeessa näyttäisi olevan pieni kaupunki nimeltään Weesp. Kurvaamme kaupunkiin ja löydämme sopivanhintaisen huoneen heti ensimmäisestä hotellista. Homma lähtee nousuun. Kysäisen hotellin respasta, että mihin voin jättää autoni.

”Jätä tuohon eteen vaan. Tämä on rauhallinen kaupunki.”

Teen pahvista kyltin ikkunaan siltä varalta, että joku saisi päähänsä murtautua autoon uudestaan.

”No radio, anymore.”

Illalla kaupunkikävelyltä palatessamme huomaan paikallisten hippien polttavan pilveä aivan Saabin vieressä. Hyvä etteivät puskurilla istu. Luotan siihen, että hörhöt osaavat lukea ja lähden nukkumaan.

On minun ja Teijan ensimmäinen yhteinen hotelliyö. Ylenpalttista romanttisuutta hillitsee hieman lisävuoteessa nukkuva Swein, mutta yöpyminen puhtaissa lakanoissa tekee hyvää. Viikon mittaisen autossa nukkumisen jälkeen sitä osaa arvostaa aivan eri tavalla kuin normaalisti. Noudatamme samaa kaavaa minun ja Teijan tulevillakin autoreissuilla, joita suunnittelemme iltaisin Euroopan tiekartastoa lukemalla. Minä olen tottunut nukkumaan milloin missäkin ja Teijakin on vanha partiolainen. Nukumme matkoilla pääosin autossa tai teltassa ja välillä nollaamme tilannetta hotelliyöllä. Pääasia, että pääsemme reissuun vaikka budjeteillamme ei ole varaa nukkua jokaista yötä hotelleissa.

Sweinin Talbotiin murtaudutaan matkamme aikana. Auto oli pysäköity minun parkkiruutuuni Kirkkokadulla. Emme menettäneet mitään. Saabin stereot olisivat päätyneet varkaille kotonakin.

Remulla tai ilman.

love

Mainokset

Yhdessä ulkomaille

Kesällä 1992 lähdemme autoretkelle Eurooppaan. Saabiin pakkautuu minun ja Teijan lisäksi myös Swein, joka on halukas lähtemään mukaan pienen budjetin reissulle. Mukavan matkatoverin lisäksi saamme hänestä myös toisen kuskin, koska Teijalla ei ole ajokorttia.

Hurautamme pikavauhtia Joensuusta Naantaliin, josta otamme lautan Kapellskäriin. Jatkamme tiukkaa ajamista halki Ruotsin ja Tanskan, kunnes parkkeeraamme auton Hampuriin tutuille kulmille. Saab oli parkissa lähes samalla paikalla pari vuotta aiemmin, kun olin reissussa Anan kanssa.

Toteamme paikan hyväksi ja pistämme leirin pystyyn.

Koska matkabudjettimme on pieni, emme etsi hotellia vaan nukumme autossa. Saabin liepeillä tapahtuu suurin osa ruokailuistakin. Näkkileipää ja säilykelihaa. Minulla ja Sweinillä on ruokajuomaksi Saksan-lautalta ostettua halpaa olutta. Kalja oli lautalla niin halpaa, että ostimme sitä pitkälti toistasataa tölkillistä. Riittää koko reissuksi. Teija ei ole niin perso hörppimään kädenlämpöistä kaljaa vaan räpsii mieluummin valokuvia. Yksi leirissä otetuista valokuvista päätyy Rumba-lehteen KaMu ry:n demoarvion kuvitukseksi.

Leirimme lähelle on saapunut suuri kiertävä huvipuisto. Komeita ovat saksalaisten tivolit, on vuoristoradat ja kaikki. Menen Teijan kanssa seikkailutaloon, jossa on peilejä ja köysisiltoja. Kierroksen loppupuolella on suuri juoksupyörä, josta olisi kaiketi tarkoitus vain mennä läpi.

Jäämme juoksemaan siihen kuin hamsterit.

Kerta kerran jälkeen lennämme turvallemme ja nousemme ylös yrittämään uudestaan. Laitetta käyttävä työntekijä ihmettelee puuhiamme. Näytän hänelle peukalolla, että kaikki on ok. Juoksupyöräoperaattori kaiketi tulkitsee eleen väärin ja pistää masiinaan lisää vauhtia. Lopulta älyämme poistua laitteesta polvet ruvella ja kroppa ruhjeilla. Teijalla kestää kaksi vuotta, ennen kuin viimeisetkin jäljet katoavat polvista.

Kiertelemme Reeperbahnilla ja sen sivukujilla. Swein toteuttaa haaveensa ja kävelee Reeperbahnin päästä päähän huudattaen mankastaan Irwinin St. Pauli ja Reeperbahnia non-stoppina.

Swein on fiiliksissä.

Fiilikset latistuvat kuitenkin kummasti, kun sankarimme päättää tarjota meille kierroksen yökerhossa. Pöytään tuodaan kuusi pulloa olutta tilatun kolmen sijaan. Se on kuulemma baarin politiikka, vähintään kaksi olutta kerralla. Jollain kai ne ravintolan lavalla heiluvat tissitkin täytyy rahoittaa.

Lasku on 105 Saksan markkaa. Swein maksaa satasen ja kympin seteleillä. Tarjoilija ottaa rahat ja kysyy Sweiniltä jotakin.

”Ja, ja”, Swein kuittaa ymmärtämättä posmotuksesta sanaakaan.

Tarjoilija poistuu tyytyväisenä.

”Taisit just antaa vielä vitosen juomarahaa”, totean pari vuotta saksaa lukeneena.

Katuja kierrellessämme tulemme rautaportille, joka estää näkymän sen toisella puolella olevalle kujalle. Mitähän ihmettä siellä oikein tapahtuu? Livahdamme portista sisälle. Meiltä jää huomioimatta portissa oleva teksti, joka kertoo että naisilta on pääsy kielletty.

Kadunpätkä on varattu ilotytöille, jotka eivät katso Teijan mukanaoloa suopeasti. Toiseen päähän saapuessamme meitä odottaa märkä yllätys. Kaksi ilotyttöä kastelee meidät käsikäyttöisellä paloruiskulla. Toinen pumppaa vettä minihameessaan ja korkokengissään samalla kun toinen suuntaa letkun meihin niin, että on parempi pistää juoksuksi ettemme kastuisi kokonaan.

Hetkeä myöhemmin istun jalkakäytävällä Sweinin kanssa odottamassa ostoksille lähtenyttä Teijaa, kun huomaamme ilotyttöjen opastavan karskin näköisen nahkatakkisen miehen meidän suuntaamme. Mies kävelee luoksemme ja esittelee itsensä poliisiksi.

”Ketäs te olette? Mistä tulette? Mitä olette Hampurissa tekemässä? Kuinka kauan aiotte viipyä?”

”Suomesta ollaan ja viimeistä iltaa Hampurissa. Huomenna lähdetään pois.”

”Juuri tuon halusin tietää. Saatte 24 tuntia aikaa hävitä kaupungista tai sitten teidät heivataan täältä ulos väkisin!”

Nahkatakkimiehen tehdessä lähtöä sanon Sweinille, ettei tuo tyyppi ole kyllä poliisia nähnytkään. Poliisiksi tekeytynyt sutenööri kiepahtaa ympäri kuin pistoksen saaneena ja tuijottaa meitä jäätävästi.

Katselemme taivaalle. On se ilmoja pidellyt.

Aikansa mulkoiltuaan valepoliisi muistuttaa meitä vielä 24 tunnin säännöstä ja poistuu tulosuuntaansa.

Teijan saavuttua kaupoilta lähdemme leiriimme. Swein tekee tilaa nuorelle parille ja siirtyy nukkumaan viereiseen parkkiruutuun.

Minä pääsen kullan kainaloon.

Aamulla seuraan ihaillen, miten paikalle saapuneet kaupungin työntekijät katselevat hetken parkkiruudussa nukkuvaa suomalaista ja merkkaavat katutöissä käytettävillä muovikartioilla ruudun varatuksi. Hieno varotoimenpide, ettei kukaan kurvaisi kaverin päälle.

Hampurin kaupungin työntekijät ovat tunnetusti asiallista porukkaa.

crazy

mankka

kamut

Rakkaus vie, minä vikisen

Eräänä marraskuisena lauantai-iltana lähden Kerubiin katsomaan Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Mars -yhtyeen keikkaa. Bändin keikka menee minulta tyystin ohi, koska isken silmäni punatukkaiseen tyttöön ja hakeudun jutuille. Meillä tuntuu synkkaavan hyvin.

Tytön nimi on Teija. Loppuillasta päätän tehdä rohkean ehdotuksen:

”Lähtisitkö kämpille?”

Teija suostuu ja minä olen innoissani.

Kämpille naisen kanssa!

Rane ja Swein heittävät meidät sinne Ladalla. Teijalle paljastuu vasta Lehmon nuorisoseurantalon pihaan kurvatessamme, etten ole puhunut omasta kämpästäni vaan bändin treenikämpästä.

En tainnut muistaa mainita sen tarkemmin.

Totuuden paljastuminen ei säikäytä ihastustani vaan menemme sisälle. Ulkona on pakkasta ainakin parikymmentä astetta eikä sisällä ole paljoakaan lämpimämpää. Säädän pattereita isommalle. Pimeässä sählätessäni onnistun kytkemään lämmityksen tyystin pois päältä. Olemme aamulla umpijäässä.

Ehdotan, että lähdemme sulattelemaan vanhempieni luokse. Saisimme aamukahvitkin. Teijan pitää myös ottaa lääkkeensä. Hän on kertonut minulle jo yöllä, että hänelle on tehty puoli vuotta aiemmin sydämensiirto. Miniäkokelas tulee esiteltyä vanhemmillekin tuoreeltaan.

Sitoutumiskammoinen mies on napattu kertaheitolla koukkuun. Aiemmat seurusteluyritykset ovat jääneet lyhyiksi. Kaljanjuonti ja kavereiden kanssa hengailu ovat kiinnostaneet enemmän, mutta nyt tilanne on muuttunut. Olen korviani myöten rakastunut. Alan viettää yhä enemmän aikaa Teijan kanssa. Nuohoudumme nuoruuden innolla.

Teija asuu iäkkäämmän naisihmisen alivuokralaisena Joensuun keskustassa. Käyn Teijan luona kylässä sielläkin, mutta useimmiten tapaamme jossain muualla.

Kerran mummeli on poissa kokonaisen viikonlopun ja saamme olla Teijan luona kaikessa rauhassa. Minulla on rahat vähissä, mutta niiden pitäisi riittää juuri ja juuri pitsoihin, muutamaan kaljaan ja kortsupakkaukseen.

Kurvaan Saabillani Jukolanportin R-kioskille. Kioskissa on jonoa. Lopulta tulee minun vuoroni.

”Paketti Sultaneja, kiitos.”

”Isompi vai pienempi?”

Vilkaisen ympärilleni, porukkaa on kioski puolillaan.

”Kröhöm. Pistä niitä isompia.”

Kioskin täti lataa tiskiin perhepakkauksellisen kortsuja. Jaa, se tarkoittikin pakkauksen kokoa. En ilkeä muuttaa ostostani, vaan maksan kiltisti isomman paketin hinnan. Sinne meni kaljarahat, mutta onpahan muuten millä rillutella.

Lopulta Teija saa tarpeekseen asumisesta mummelin luona ja muuttaa yksiöön Kirkkokadulle. Minä muutan mukana. Rane heittää Ladalla ensin Teijan muuttokuorman eli telkkarin ja stereot. Minä tuon mukanani patjat ja pullon Sorbusta. Tupaantuliaiset vietetään samana iltana.

En muuta Teijan luokse virallisesti. Sanon kavereilleni vain punkkailevani siellä silloin tällöin. Kun olen punkkaillut kaksi kuukautta yhteen menoon, muutan minäkin lopulta kirjani asuntoon.

Teijan sydämensiirrosta on kulunut niin vähän aikaa, että täytyy elää äärimmäisen varovasti. Käytän hengityssuojaa, jos minulla on pienimpiäkään flunssanoireita. Jos oireita tulee Teijalle, on hänen ilmoittauduttava välittömästi sairaalaan. Teija on alkuaikoina useampaan kertaan osastolla, mutta mitään vakavampaa ei ilmene. Aikaa myöten rajoitukset lievenevät ja elämä helpottuu. Elämme kuin mikä tahansa nuoripari.

Helmikuussa teemme ensimmäisen yhteisen matkamme. Roger on muuttanut Turkuun muutamaa kuukautta aiemmin paremman puoliskonsa kanssa ja päätämme lähteä käymään kylässä. Matkaan lähtevät myös Rane ja Kiliff. Pakkaudumme Ladaan.

Matka Turkuun menee hyvin, vaikka reissun aikaan Suomessa on koko talven kovimmat pakkaset. Vietämme Turussa loistavan viikonlopun. Esittelen Teijan Turkuun muuttaneille kavereilleni ja kierrämme yhdessä baareja. On mukavaa.

Ongelmat alkavat paluumatkalla.

Lada hajoaa. Se vuotaa jäähdytysnesteet pihalle. Matka Turusta Tampereelle kestää lähes neljä tuntia. Käymme kahvilla Kuselan luona, joka opiskelee Tampereella. Kovapäisinä lähdemme jatkamaan matkaa kohti Joensuuta, vaikka on tullut jo pimeä eikä auto toimi yhtään sen paremmin.

Neljä tuntia myöhemmin tungemme lunta syyläriin Jyväskylän eteläpuolella. Pakkasta on kolmisenkymmentä astetta. Tajuamme pelin menetetyksi kotiin asti ajamisen suhteen, mutta yritämme päästä edes Jyväskylän rautatieasemalle. Lada hyytyy lopullisesti kaksikymmentä metriä ennen aseman parkkipaikkaa. Työnnämme auton parkkiin ja mietimme mitä seuraavaksi.

Ainoastaan Teijalla on enää rahaa jäljellä. Hän ostaa junaliput koko porukalle. Vanhempani tulevat meitä vastaan junalle ja heittävät minut suoraan töihin.

Rane myy autonsa venäläisille pari viikkoa myöhemmin. Lada palaa takaisin kotiinsa kuorma-auton lavalla.

Turun-reissun vastoinkäymiset eivät hetkauta Teijaa. Rakkaallani on samanlainen reissu- ja seikkailukipinä kuin minulla. Alamme suunnitella yhteisiä autoretkiä Eurooppaan.

Onneksi sekoilukipinä puuttuu.

Järjen lisäksi hänen kokemansa sairaus vaikuttaa varmasti asiaan. Se rauhoittaa hieman myös minua. Kaljanjuonnista kun on tullut liiankin rakas harrastus. Teija pitää huolen, ettei homma lähde pahemmin käsistä. Hän antaisi minulle kenkää, jos siitä tulisi täyspäiväistä hommaa. Sellaiseksi se on ollut menossa.

Kusela kiittelee Teijaa, koska on seurannut touhuani jo parisen vuotta huolestuneena. En sylje tuoppiin vieläkään, mutta asiat ovat nyt paremmin balanssissa.

Rakkaus Teijaan voittaa kaljankin. Ihmeellistä ja ihanaa.

teijakramer