Puolukka

Elokuvauramme huipentaa Puolukka, joka on meidän mittakaavassamme suorastaan suurproduktio. Elokuvan tekoon osallistuu pitkälti toistakymmentä henkilöä ja sitä kuvataan useampana päivänä. Snuffien kuvaamiseen ei mennyt päivää enempää per osa.

Puolukka kertoo egyptiläisestä mytologiasta oppinsa saaneista kissahomoista. He ovat järjestämässä orgioita, joihin kerätään osallistujia ympäri kaupunkia. Kissahomot törmäävät orgiaseuraa hakiessaan muiden muassa kumiankkaa vesisaavissa pökkivään Alokas Ankkaan, vaippaansa ulostaneeseen Kersantti Perseeseen sekä rautatiesillalta Pielisjokeen hypänneeseen itsemurhakandidaattiin, jolla on selässään ”varo putoavia esineitä” -kyltti.

Elokuvassa näytetään miten korsetissa keikistelevä kissakauppiatar kalauttaa ”No woman, no cry” -kappaletta hoilaavan mustan miespalvelijansa hengiltä kaulimella, käydään seksikaupassa ostamassa tarvikkeita saksaa mongertavalta pahviselta Teresa Orlowskilta ja runkataan porukalla metsässä.

Piimä roiskuu spermana.

Kissahomot tulevat petetyiksi ostaessaan pakastettuja kissoja. Orgioissa paketeista paljastuu vain pehmoleluja. Pääseremoniamestarina esiintyvä Kusela tekee elämänsä roolisuorituksen piiskatessaan kiimaisen juhlakansan murhanhimoiseksi laumaksi, joka teurastaa huijariksi osoittautuneen kissakauppiaan. Hengiltä otetun huijarin ruumiinjäsenet keitetään padassa ja pakataan kissanruoaksi.

Kuvausten valmisteluissa on omat haasteensa. Keittämiskohtaukseen pitää saada isoja ja näyttäviä luita. Kuulemme huhun lähistölle haudatusta hiehosta ja lähdemme kaivamaan raatoa ylös sunnuntaiaamun krapuloissamme. Hauta löytyy ja laitamme lapiot laulamaan vaikka jo pelkkä ajatuskin raadosta heikottaa.

Puoliksi mädäntyneen hiehon haju on kuvottava, mutta saamme kuitenkin tarvitut luut.

Lisää kuvottavuutta tuo oma soolo-osuuteni elokuvassa. Koska John Waters on suuri innoittajamme, niin mukaan on saatava jotain, joka vastaisi Pink Flamingos -elokuvan koirankakkakohtausta. Kuuluisassa kohtauksessa kuvataan koiraa ulostamassa ja sen saatua väännettyä tortut, kipittää paikalle elokuvan tähti Divine, joka syö kikkareen suihinsa kameralle hymyillen.

Olen huomannut puolukoiden sulavan huonosti ruoansulatuksessa ja monesti joku marjoista saattaa jäädä kellumaan vessanpönttöön vetämisen jälkeenkin. Ideana on napata puolukka vessanpytystä ja syödä se. Marjan kellumaan jääminen on kuitenkin arpapeliä, joten ideasta jää elokuvaan pelkkä nimi.

Puolukan popsimisen sijaan minua kuvataan pitkin elokuvaa istumassa vessanpytyllä. Loppukohtauksessa tahrin naamani ja suuni vessapaperilla, jolla olen juuri pyyhkinyt takapuoleni.

Nauran kameralle paskaista.

Sontaa on hampaiden raoissakin.

Nielemään en sitä sentään ala. Tunnin kurlailtuani ja yökkäiltyäni menen Kerubiin ja hädin tuskin ennätän tiskille, kun törmään paikalliseen roudariin.

”No, oliko paska hyvää?”

Pienessä kaupungissa paskatkin jutut leviävät nopeasti.

Puolukan ensi-ilta pidetään Kerubissa. Paikalla on kourallinen ihmisiä, joista suurin osa ei ymmärrä mistä elokuvassa on kyse. Elokuva junnaa muutenkin liikaa paikoillaan, joten tiivistämme sitä leikkaamalla. Sen kesto on lopulta 38 minuuttia ensi-illassa esitetyn 45 minuutin sijasta. Elokuva paraneekin mielestämme huomattavasti. Puolukka leviää kavereiden mukana ympäri Suomea.

Elokuvaideoita jää toteuttamattakin. Riivatulla on käsikirjoitettuna omia nuoruuden leiriturhautumisiaan purkava elokuva Homoleiri, mutta emme saa sitä koskaan kuvatuksi. Minä puolestani hahmottelen roisia pornoelokuvaa, mutta sekin jää vain suunnitteluasteelle.

Nuo kaksi elokuvaideaa olisi toki voinut yhdistääkin, sillä tuskinpa olisin ketään naispuolista näyttelijää pornoelokuvaani saanut.

Elokuvien tekeminen on parhaimmillaan hauskaa, mutta turhan vaivalloista puuhaa. Säätämisen määrä on moninkertainen soittohommiin verrattuna.

Keskityn jatkossa rokkihommiin vaikka elokuvista jääkin paskanmaku suuhun vain kirjaimellisesti.

Mainokset

Snuff

Soittohommien lomassa innostumme John Watersin elokuvista. Perhana, että niissä on tekemisen meininkiä. Päätämme tehdä oman elokuvan, kun tarvittava kalustokin on olemassa. Eli videokamera, jolla keikkojamme on kuvattu jo vuosia.

Olemme lukeneet jostain snuff-elokuvista, joissa ihmisiä tapetaan oikeasti. Ainakin tarinoiden mukaan. Eihän meillä ole suurempaa hajua siitä, että millaisia elokuvia ne ovat saati että olisimme moisia ikinä nähneet, mutta onpahan siinä komea nimi elokuvalle.

Ensimmäisen elokuvamme nimi on Snuff. Sen jatko-osa on luonnollisesti Snuff 2.

Koska varsinaista käsikirjoitusta ei ole ja juonikin on hieman hakusessa kuvauksia tehdessä, kirjoitamme synopsiksen, että tarina avautuisi meille itsellemmekin.

Elokuvat kertovat nuorista, jotka kokevat huumeiden avulla valaistumisen ja juoksevat alastomina talviseen metsään. Harhaillessaan munasillaan pitkin lumen peittämää Jaamankangasta he löytävät päälleen lakanat ja muuttuvat jeesuksiksi.

Jeesukset liftaavat Kajaanintiellä perverssin kreivin kyytiin ja joutuvat tämän kähmimisten kohteeksi. Kreivin riemua ei kuitenkaan kestä pitkään, koska hän ajaa poliisin ratsiaan. Poliisi, jolla ei ole manttelin alla housuja, pidättää koko porukan ja vie heidät kamarille.

Todellisuudessa jeesukset päätyvät poliisien striptease-klubille.

Minä olen yksi jeesuksista. Loppukohtauksessa tanssin Riivatun kanssa uimahousuissa vartalot öljyttyinä. Uimahousujemme lahkeista jöpöttää grillimakkarat. Poliisia näyttelevä Kusela konttaa luoksemme ja syö kyrsät suihinsa.

”Älkää nyt saatana pyöritelkö niitä munissanne!”, Kusela parkuu, kun asettelemme makkaroita kuvauskuntoon.

Elokuvista tulee mielestämme niin hyviä, että niitä täytyy myydä muillekin. Emme murehdi turhia elokuvien nimen ja samannimisen genren välistä ristiriitaa. Laitamme lehteen ilmoituksen:

”Myydään elokuvia: Snuff, osat 1 ja 2. Hinta 20 markkaa.”

Kasetteja menee kaupaksi yksi kappale.

Olen käymässä Riivatun luona, jonka lankapuhelinnumero on laitettu yhteystiedoiksi lehti-ilmoitukseen, kun puhelin soi. Linjan toisessa päässä on mies, joka haluaa tietää lisää.

”Tehdäänkö niissä filmeissä todella kaikki oikeasti?”, hän kysyy varovaisesti.

”Totta kai tehdään. Enempää ei kerrota juonesta, mutta kaikki on aitoa!”, Riivattu vakuuttelee.

”Siis oikeasti. Ihan kaikki. Kaikki näytetään oikeasti?”

”Joo. Ihan kaikki.”

”Ja te haluatte niistä vain kaksikymppiä? Eihän teille itsellenne jää mitään. Minä pistän tulemaan teille viisikymppiä!”, asiakkaamme innostuu.

”Hienoa! Me pistämme sinulle kasetin postiin!”

Filmille tallennettujen murhien ja muiden sikamaisuuksien sijaan kasetin tilannut setä saa ihmetellä alastomina talvisessa metsässä kirmaavia nuorukaisia, kierrepillillä sieraimiin nuuskittavaa perunajauhoa, pornosaksaa sönköttävää karvahattupäistä kreiviä ja rivoja grillimakkaroita pureskelevaa Kuselaa.

Ilmeisesti asiakas on tyytyväinen, koska palautetta ei kuulu.

Tehdäänhän niissä kuitenkin kaikki ihan oikeasti.