Alte Schauburgin tuho

Posted by darwinsorjonen

Keikkapaikan mentyä kiinni roudaamme soittokamat autoon ja hyvästelemme henkilökunnan. Lähdemme paahtamaan kohti lentokenttää. Ukkos-Jussi ja Wilson ovat varanneet itselleen lennot Berliinistä Helsinkiin. Jätämme heidät odottamaan lentoaan ja jatkamme kohti Tanskaan menevää lauttaa. Satamassa teemme visiitin rajavyöhykkeellä sijaitsevaan suureen tax-free-myymälään. Varastomaisesta liikkeestä tullaan selvästi hakemaan isoja lasteja. Minun rahani riittävät enää pariin puteliin, joista toisen ostan viemisiksi vaimolle.

Ostan Teijalle myös karkkia. Tarkistan tällä kertaa huolellisesti, että ne todella ovat makeisia eivätkä paahdettuja siemeniä.

Tuliaisostosten jälkeen jatkamme lautalle lippuautomaatin kautta. Roger on porukan ainoa rahamies ja vinguttaa luottokortillaan meille lauttaliput. Lautalla laskeskelen aikaa, vauhtia ja etäisyyksiä. Älyän, ettemme ennätä millään Tukholmasta lähtevään lauttaan, jos jatkamme tällä vauhdilla. Jonsson ilmoittaa olevansa valmis ajamaan osan matkaa, että Rane saa levätä. Ehdimme lauttaan, jos kiidämme tulevana yönä pikavauhtia halki Tanskan ja Ruotsin.

Juuri ennen lautan rantautumista Tanskaan kaikkien puhelimet piipaavat.

”Missä haahuatte?”, kyselee Ukkos-Jussi tekstiviesteillä ja saa vastaukseksi jokaiselta eri maan.

”Jossain Saksassa.”

”Tullaan vissiin Tanskaan.”

”Ruotsinlautalla.”

Hyvin menee.

Ruotsiin saavuttuamme Rane siirtyy apukuskin paikalle nukkumaan ja Jonsson istuu ratin taakse. Lupaan Rogerin kanssa pitää seuraa uudelle kuskillemme. Huolehdimme, että kaveri kestää hereillä. Kuningasajatuksena on, että lauomme huonoja juttuja koko matkan Tukholmaan saakka samalla kun ryyppäämme tuliaisviinoja.

Sammumme puoli tuntia myöhemmin.

Herään Tukholmassa. Jonsson on painanut kaasua pohjaan koko yön kahvin voimalla. Rane on saanut nukuttua ja palannut puikkoihin pirteänä. Toimivan tiimityön ansiosta ehdimme lauttaan hienosti. Hyvä meidän joukkue!

Lautalla huomaan, että pankkikorttini toimii taas ja voin ostaa oikeata ruokaa ensimmäistä kertaa pariin päivään. Aterian jälkeen soitan tutulle mekaanikolle. Vanin syyläri täytyisi tutkia, laturin hihna on alkanut luistamaan ja jarruissakin on jotain outoa. Sovimme, että ajan auton korjaamolle heti kun palaan Siuroon.

Soitan myös Teijalle, jolle olen kertonut autossa olevista ongelmista.

”Älä huolehdi, rakas. Homma on hallussa, aika korjaamolle varattu ja kohta ollaan kotona!”

Vaimo on helpottunut, edes yksi huoli vähemmän. Lepertelemme hetken puhelimessa ennen kuin palaan kavereiden luokse hyttiin.

”Joskus kannattaa olla skarppina!”, myhäilen kavereille.

”Jaahas. Eiköhän lähdetä pilaamaan Sorjosen kotiinpaluu”, Roger huikkaa hytin alapetiltä.

Hän heiluttaa lonkkupatteria silmieni edessä ja lähtee kannelle. Seuraan häntä kuin saksalaiskakara Hamelnin pillipiiparia.

Saavumme Turkuun. Auto haisee todella karulta. Viinan, hien ja pakokaasun yhdistetty lemu on tyrmäävä. Ostan elämäni ensimmäisen Wunderbaumin. Pakkauksessa luvataan, että sen pitäisi tuoksua metsältä.

Se tuoksuu paskalta.

Kotiin päästyäni Teija pistää minut siivoamaan auton sisätilat. Vania tuuletetaan vuorokauden ajan ovet avoinna, mutta se ei juurikaan auta. Etenkin pakokaasun haju tuntuu jääneen verhoiluihin pysyvästi.

Käyn näyttämässä vania korjaamolla. Syyläri on haljennut ja neljästä jarrusta toimii vain yksi. Oikea etujarru on kunnossa, vasemman etujarrun sylinteri on jumissa ja takajarruille ei mene edes jarrunestettä. Rane ja Jonsson kertovat ihmetelleensä, että kovin tuntui tehottomalta ja tuppasi puoltamaan oikealle jarruttaessa. Onneksi ei tarvinnut tehdä äkkijarrutuksia.

Maanantaina menen töihin. Olo on taas kuin jyrän alle jäänyt. Luen sähköpostit. Niiden joukossa on viesti meitä auttaneelta saksalaismanagerilta.

”Mitä helvettiä te oikein teitte siellä Jüterbogissa? Alte Schauburgin katto on romahtanut alas koko rakennuksen matkalta!”

Löydän linkin uutiseen. Ilmakuvissa näkyy tuttu rakennus ilman kattoa. Sen tilalla on tummanpuhuva aukko.

Näky on hurja. Paria päivää aiemmin tutuksi tullut hieno paikka näyttää nyt lohduttoman erilaiselta. Onneksi ketään ei ole ollut sisällä romahduksen sattuessa.

Jäämme viimeiseksi paikassa soittaneeksi bändiksi. Jytäpunkki on purrut paikallisten lisäksi myös rakenteisiin. Ikävä juttu, mutta toisaalta tässä voisi paukutella vähän henkseleitäänkin.

Televisioiden heittely hotellihuoneiden ikkunoista on pikkupoikien puuhastelua.

Tekijämiehet romahduttavat kokonaisia elokuvateattereita.

Kuva http://www.jueterbog-entertainment.de/index2.php, Jüterbog Entertainment.

Kuva http://www.maz-online.de/Lokales/Teltow-Flaemin, Kathrin Burghardt.

Kuva http://www.allekinos.com/JUETERBOGSchauburg.htm, Christian Neff.

Hikeä ja minttuviinaa Alte Schauburgissa

Posted by darwinsorjonen

Baarinpitäjä on tykästynyt rentoon juopotteluumme ja haluaa osallistua talkoisiin. Emme oikein uskalla mennä enää sisälle baariin ennen keikkojen alkua, koska omistaja raahaa meidät välittömästi baaritiskille juomaan kirkkaita. Karkkipussit ovat päässeet jo loppumaan, mutta se ei tunnu haittaavan menoa.

”Nyt juodaan minttuviinaa!”, amerikanautomies hihkuu, kun kaataa meille snapseja litran minttuviinapullosta.

Ukkos-Jussi saa tiskiltä metrin mittaisen kaljalippuliuskan.

”Mitäs jos nämä loppuvat?”

”Sitten tulet hakemaan lisää.”

Asia selvä. Liput riittävät hyvin, koska baarin henkilökunta ei jaksa kysellä niiden perään muutenkaan kaljapulloja tiskin yli ojennellessaan. Saksalaisilla on homma hallussa.

Seven Circles aloittaa pääasiassa covereista koostuvan settinsä. Pojilla on hyvä meininki. Kavereiden mukana saapuneet fanit kannustavat omiaan. Näyttää hienolta, kun tytöt heiluttavat hiuksiaan musiikin tahdissa. Minä ja Ukkos-Jussi intoudumme metallin vietäviksi ja käymme tanssimassa eturivissä. Wilsonin painostuksesta käymme vierailevina solisteina Metallican ”Seek and Destroyn” aikana. Bändillä ei tunnu olevan mitään vierailuamme vastaan. Tosin eivät kai he uskaltaisi mitään sanoakaan.

Eikä heiltä kysytä.

Syntymäpäiviään juhliva rumpali on selkeästi tekijämiehiä. Päivänsankari kestää komeasti rumpupallilla humalatilastaan huolimatta. Ainoastaan naaman punoitus paljastaa kaverin käyvän pientä taistelua kestääkseen mukana kompeissa. Povaamme kaverille pitkää ja menestyksekästä uraa.

Seven Circles saa settinsä soitettua ja on meidän vuoromme. Suurin osa porukasta on vielä pihalla fiilistelemässä edellistä keikkaa.

”Alkakaas valua pikkuhiljaa sisätiloihin. Kohta jyrähtää!”, spiikkaan mikkiin.

Tupa pamahtaa täyteen.

Ensimmäisestä kappaleesta saakka käy ilmi, että olemme soittamassa erästä bändin parhaimmista keikoista. Yleisö on pähkinöinä. Ketään ei tunnu häiritsevän, että kaikki kappaleet ovat suomeksi. Ennen keikkaa olemme miettineet, että pitäisikö kappale ”Natsisikaäpärä” muuttaa muotoon ”Jatsisikaäpärä”, mutta eipä tuo tunnu saksalaisyleisöä häiritsevän.

Välispiikit hoituvat totutusti englannilla ja korkeajännityssaksalla. ”Are you still alive there?” -huuto saa tällä kertaa vastaukseksi asiaankuuluvaa mölinää.

Ihanaa!

Jossain vaiheessa katson miksauspöydän suuntaan varmistaakseni, että kaikki on kunnossa myös siellä. Miksaajaa ei näy pöytänsä takana. Se sama särmä jätkä, joka hoiti soundcheckin ammattimaisella rutiinilla, heiluu nyt yleisön joukossa ilman housuja. Bokserit ovat sentään vielä pysyneet jalassa.

Baarin omistaja saapuu lavalle minttuviinapullonsa kanssa ja sen kummemmin kyselemättä alkaa kaataa viinaa soittajien suihin. Berliiniläiset metallimiehet istuvat lavan vieressä kuin halolla päähän lyötynä. Ilmeisesti he alkavat käsittää, että keikat voi hoitaa meidänkin tavallamme. Loppukeikasta he heiluvat mukana siinä missä muutkin.

Soitamme keikan päätteeksi pari encorea ja painumme ulos haukkaamaan happea. Sisällä ilma on muuttunut liian tunkkaiseksi väenpaljoudesta johtuen. Vaatteet ovat likomärkinä hiestä. Porukkaa kertyy ympärillemme kehumaan keikkaa. Kirjoitamme nimikirjoituksia ja poseeraamme valokuvissa.

Välillä käyn hakemassa uuden kaljan baaritiskiltä. Sitä ei tarvitse enää edes pyytää.

Älyän, että tätä lähemmäksi rokkitähteyttä ei meikäläinen tule pääsemään koskaan. Onneksi olen vetänyt pään niin täyteen, ettei sinne mahdu nousemaan kusta.

Kuvat: Jüterbog Entertainment http://www.jueterbog-entertainment.de

Saksalaisrumpalin syntymäpäivä

Posted by darwinsorjonen

Illan keikalla soittaa myös berliiniläinen metallibändi Seven Circles, joka saapuu paikalle henkilöautolla, soittokamat peräkärryssä. Nuoria soittajia seuraa pari autolastillista naispuolisia faneja. Pojat ovat ottaneet siskonsa mukaan.

Me maleksimme pihalla ja syömme Sandran tekemiä voileipiä, kun berliiniläishevarit roudaavat kamojaan sisälle. Baarinpitäjä saapuu paikalle ja pyytää meitä tulemaan baaritiskille.

”Minulla on teille karkkia!”, hän ilmoittaa hymyillen.

Paikan pomo on iso, lihaksikas ja tatuoitu jenkkiautomies, joka sopii oivallisesti paikan muuhun sisustukseen. Hän antaa meille jauhepussit kouraan.

”Hujauttakaapas nuo tuosta suuhunne, mutta älkää nielkö.”

Samassa hän alkaa kaataa viinaa laseihin. Suut ovat täynnä jauhetta ja nyt pitäisi vetää viinaa päälle.

”Kertahuikalla. Prost!”

Jauhe alkaa poksahdella suussa. Onpas jännä efekti, viinakin maistuu hyvältä.

Tämähän on hauskaa!

Parin karkkikierroksen jälkeen Rane käyttää meitä kaupassa. Ostamme pullotolkulla kermalikööriä, vodkaa ja muita herkkuja. Seven Circles on jo aloittanut oman soundcheckinsä, kun palaamme kauppareissulta. Ensimmäisenä soittava bändi tekee yleensä soundcheckin viimeisenä, että kamat ja säädöt ovat valmiina kun keikka alkaa. Berliiniläisnuoret yrittävät olla ovelia ja säätää soittojärjestystä kiilaamalla. Onneksi meiltä logiikka ja käytännöllisyys ovat jääneet Suomeen jo matkalle lähdettäessä.

Seven Circlesin kitaristi-laulaja saapuu neuvottelemaan soittojärjestyksestä.

”Nyt meidän täytyisi päättää, että kumpi soittaa ensin.”

Wilson mulkaisee kaveria.

”Te soitatte ensin”, hän vastaa ja kääntyy saman tien jatkamaan kesken jäänyttä juttuaan.

Berliiniläisbändin nokkamies katsoo minuun huolestuneena.

”You heard the man”, vastaan kohauttaen olkapäitäni.

Nuori metallimuusikko palaa soittajakavereidensa luokse allapäin.

Veljekset Perseen soundcheckissä ei mene kauaa. Miksaaja osaa hommansa ja saa väännettyä tasot nopeasti kohdalleen. Siirrymme vanille, joka on parkkeerattu keikkapaikan eteen. Ulkona on mukavan lämmintä ja keikkapaikalle valuu väkeä tasaisena virtana. Pistämme musiikit soimaan ja valmistaudumme illan keikkaan rentoutumalla.

Paikallisia kiinnostaa rempseä meininkimme ja ihmisiä alkaa kokoontua automme luokse. Heidän joukossaan on nuori nainen, joka esittelee itsensä paikallislehden toimittajaksi. Hän haluaa tehdä meistä jutun. Vastailemme kiltisti toimittajan kysymyksiin ja poseeraamme valokuvissa.

Meininki on taas kuin Scorpionsilla.

Berliiniläisyhtyeen rumpali kävelee pihalla tyttöystävänsä kanssa. Päätämme tehdä lämppäribändille källin ja juottaa rumpalin känniin. Odotamme valppaina, kun kaveri kulkee seuraavan kerran automme ohitse.

”Hei, sullahan on tänään synttärit!”, hihkumme yhteen ääneen.

Rumpali alkaa selittää, ettei tänään ole hänen syntymäpäivänsä, mutta emme ole kuulevinammekaan. Laulamme kuorossa ”Happy birthday to you” ja tarjoamme pulloa.

”Otahan tuosta, synttärit ja kaikkea! Onneksi olkoon!”

Kaveri on selvästi perso viinalle. Pienen alkuvastustelun jälkeen rumpali käyttää tilanteen hyväkseen ja alkaa juhlia syntymäpäiviään.

”Otahan lisää, sankari. Tänään juhlitaan!”

Rumpalin tyttöystävä on fiksu mimmi. Hän aavistaa mitä on tekeillä ja raahaa tuoreen päivänsankarin pois paikalta. Rumpali kuitenkin palaa hetken päästä jatkamaan synttärijuhliaan. Iskemme hänelle pullon kouraan välittömästi. Pari minuuttia myöhemmin tyttöystävä saapuu noutamaan vastustelevan sankarin muualle.

Sama kuvio jatkuu koko illan. Rumpali saapuu juhliinsa aina kun hänen tyttöystävänsä silmä vain välttää. Nousuhumalainen päivänsankari kiittelee, että meidän ansiostamme hänellä on tästä lähtien kaksi syntymäpäivää vuodessa.

Meidän miehiämme.

Rokkituristit

Posted by darwinsorjonen

Välipäivä menee rattoisasti. Käymme Berliinin keskustassa kyselemässä keikkaa legendaarisesta Köpistä, kaupungin vanhimmasta vallatusta talosta, mutta emme löydä sieltä ketään, joka tietäisi keikka-asioista. Olkoon. Palaamme motellille pitämään grillijuhlia Wilsonin toimiessa kokkina. Jonsson tepastelee kaupungilta ostamassaan merimiespaidassa. Hän näyttää Aku Ankalta ilman housuja.

Pari motellissa yötä motellissa tekee ihmeitä. Kunnon yöunet puhtaissa lakanoissa tulevat tarpeeseen, kun takana on muutama yö pakokaasulta haisevassa vanissa tai ahtaassa teltassa, naama kiinni kaverin perseessä.

Nyt on virtaa.

Lähtöpäivän aamuna isäntämme esittelee motellin remonttia ja suunnitelmiaan. Harmittelen, ettei emäntää pornotisseineen näy mailla, ei halmeilla.

Vani starttaa kohti Jüterbogia aamukymmeneltä. Jüterbog on Berliinin eteläpuolella sijaitseva pieni kaupunki, joka on aiemmin kesällä viettänyt tuhatvuotisjuhlaansa. Se kuulostaa jo etukäteen maailman mahtavimmalta paikalta.

Olen fiiliksissä ja minulla on päällä hirmuinen näyttämisenhalu. Missattu keikka ja eilinen välipäivä painavat mielessä niin, että tänään on homman noustava lentoon kunnolla. Tänään täräytetään niin, että keikkapaikasta lentää katto.

Jyryyttäessämme pitkin saksalaismetsiä halkovaa tietä joku löytää autosta sinne pari päivää aiemmin unohtuneen kermalikööripullon. Pistän piruillessani ajanoton päälle sillä hetkellä kun pullon korkki sanoo ”narsk” ja pullo lähtee kiertämään autossa. Tarkalleen kolme minuuttia myöhemmin kuuluu ”klang”, kun tyhjä pullo lentää isoon kukkaruukkuun, jonka Rane on virittänyt etupenkkien väliin roskikseksi.

Turnauskestävyys alkaa olla huipussaan.

Saavumme Jüterbogiin puoliltapäivin. Etsimme ensitöiksemme keikkapaikan, joka osoittautuu vanhaksi elokuvateatteriksi. Paikka on nimeltään Alte Schauburg. Rakennus on melko ränsistynyt, tuskinpa täällä on esitetty elokuvia enää vuosiin. Teatteri on varmasti ollut aikoinaan kaupungin ykköspaikkoja. Nyt paikka ei vaikuta päällisin puolin kuumalta rokkiklubiltakaan, mutta ovessa oleva keikkajuliste kertoo meidän olevan oikeassa paikassa. Julisteessa komeilee Veljekset Perseen logon ja HIMin Heartagrammin härskisti yhdistelevä Arsegrammi.

Pirautan keikkajärjestäjälle, joka on nuori nainen nimeltään Sandra. Hän kertoo olevansa töissä lähistöllä ja pääsevänsä parin tunnin päästä paikalle.

”Ei hätää, tulet kun ehdit. Me jätämme auton parkkiin ja lähdemme tutustumaan kaupunkiin.”

Kaupunkihan on kaunis kuin mikä. Siellä täällä näkyy vanhoja rakennuksia. Ihmekö tuo tuhatvuotisessa kaupungissa. Komeita linnan- ja kirkontorneja näkyy joka puolella. Kiipeämme korkeimpaan kirkontorniin katsomaan maisemia. Torneja on kaksi ja niiden välillä kulkee kapea silta. Se on liikaa korkeanpaikankammosta kärsivälle Ukkos-Jussille, joka nojaa seinään pysytellen kaukana sillasta ja kaiteista. Minä räpsin hänelle kuvia muistoksi. Hieno paikka, maisemat ovat hulppeat.

Pistäydymme kebab-paikassa. Lounastauolle tullut sähkömies kertoo tarjoilijattarelle, että hän tietää meidän olevan illalla Alte Schauburgissa soittava bändi. Kaupungissa ei ilmeisesti muita turisteja pahemmin käy.

Palaamme keikkapaikalle. Rokkiklubi sijaitsee elokuvateatterin eteisaulassa. Toisessa päässä on baaritiski, toisessa päässä esiintymispaikka bändeille. Saliin johtavat ovet ovat visusti kiinni.

”Voisinko käydä katsomassa salia?”, kysyn Sandralta.

”Ei. Sinne ei saa päästää ketään. Siellä on sortumavaara”, vaalea saksatar kertoo samalla kun tekee meille voileipiä.

Baari itsessään on hieno. Sen sisustukseen on laitettu Amerikkaa isolla kädellä. Lattiassa on shakkiruutukuvio ja seinillä amerikanrautojen kuvia. Stereoista raikaa viisikymmentäluvun rock.

Olemme kuulemma vasta toinen paikassa soittava ulkomaalainen bändi. Joku belgialaisyhtye on pysähtynyt paikassa viikkoa aiemmin. Belgialaisten keikalla ei ole juuri yleisöä ollut.

Saapa nähdä, että miten käy tänään.