Kuopio

Vanha tuttumme Hobo hommaa Veljekset Perseelle keikan Kuopioon. Hän järjestää teemaillan, jossa soittaa Kassarockissa mukana olleita bändejä. Veljekset Perseen lisäksi keikalla esiintyvät Terveyskeskus ja Kivesveto Go-Go. Lähden Tampereelta kolmistaan Jonssonin ja Ukkos-Jussin kanssa. Matkustamme Jonssonin autolla. Roger on Joensuussa kimppakeikalla ollessamme liittynyt myös Terveyskeskukseen ja matkustaa Kuopioon bändin kyydillä.

Arvomme lähtiessä ajovuorot. Minä ajan alkumatkan, Ukkos-Jussi loput ja Jonsson koko matkan takaisin seuraavana päivänä. Ukkos-Jussi ei ole ajanut autoa muutamaan vuoteen, joten pidämme ajoharjoitukset Lievestuoreella vaihdon yhteydessä. Pojat kiertävät ympyrää parkkipaikalla sillä välin kun minä käyn kusella.

”Hyvinhän tämä sujuu! Hyppää kyytiin vaan!”, pojat huikkaavat minulle parin kiekon jälkeen.

”Onko kaikki varmasti ok?”, varmistan Ukkos-Jussilta varttituntia myöhemmin.

”Joo, on. Anna mennä vaan.”

Napsautan kaljatölkin auki.

Saavumme perille ja tervehdimme paikalle saapuneita kavereita. Kivesvedon tyypit tarjoavat autonsa takakontista Virosta tuotua vodkaa. Meininki alkaa muodostua mukavaksi. Keikkajärjestäjä Hobo haluaa, että Veljekset Perse soittaisi illan viimeisenä bändinä. Ihmettelemme moista, mutta suostumme pyyntöön. Ei sillä nyt isompaa väliä ole.

Kyselen yöpaikastamme ja saan kuulla, että yövymme Hobon serkun luona. Tapaan hänet baarissa ja saan puhelinnumeron, johon voin soittaa yöllä kun olemme valmiita majoittumaan. Hän kertoo sitten tarkemmat koordinaatit. Tallennan numeron puhelimeen.

Keikat alkavat myöhässä. Kivesveto Go-Gon aloitus myöhästyy puolisen tuntia. Normaalisti sillä ei olisi suurtakaan väliä, mutta illan keikkapaikka on saanut metelistä niin monta varoitusta, että yhdeltätoista on oltava täysi hiljaisuus. Kun lopulta tulee meidän vuoromme, saamme kuulla, että meillä on tasan viisitoista minuuttia soittoaikaa.

Annamme palaa täysillä. Soitamme niin perkeleellisen hyvin kuin suinkin osaamme. Ja ehdimme. Fiilikset ovat katossa koko tynkäkeikan ajan. Hobo ihmettelee, miten jaksan hymyillä tapahtuneesta huolimatta.

Miksipä ei. Olisihan tuota soittanut mielellään koko setin, mutta näillä mentiin tällä kertaa. Mitäs tässä murjottamaan, siistiä oli kuitenkin.

Hobo maksaa meille keikkapalkkion, joka kattaa sopivasti polttoainekulumme. Hyvä homma. Ostin tulomatkan dieselit omalla rahallani. Laitan oman osuuteni rahoista lompakkooni ja annan loput rahat Jonssonille.

Keikan jälkeen hengailen baarissa paikallisten kanssa. Porukka vaihtuu pöydissä tiheästi. Takkini on roikkunut keikkapaikan seinällä ja tipahtanut siitä jossain vaiheessa sohvalle. Pistän takin päälleni ja lähden käymään vessassa.

Kusella ollessani huomaan, että povitasku on tyhjä. Poissa ovat lompakko, puhelin ja viritysmittari.

Iskee paniikki.

Kerron asian Rogerille, joka yrittää soittaa puhelimeeni. Numero ei vastaa.

Loogisesti menen Rogerin kanssa keikkapaikan ovelle ja ratsaamme jokaisen paikalta poistuvan asiakkaan. Tutkimme heiltä taskut ja kassit. Eihän meillä ole tietysti siihen mitään valtuutuksia, jonka pian ymmärrämmekin.

Ei perkele. Ei näin.

Soitan palvelunumeroon ja kuoletan pankkikortin. Vitutus on suunnaton.

Samassa älyän, että eihän meillä ole mitään tietoa yöpaikastakaan. Paikalla ei näy enää sen enempää Hoboa kuin tämän serkkuakaan. Kaikki yhteystiedot ovat puhelimessani, joka on vaihtanut jo omistajaa. Kömmin Jonssonin ja Ukkos-Jussin kanssa autoon nukkumaan. Mukana on yksi makuupussi, joka toimii koko kolmikon yhteisenä peittona. Tunnelma on tapissa ja etenkin sen tuntumassa.

Herään Ukkos-Jussin kanssa aikaisin aamulla hampaat kalisten. Toukokuun yöt ovat kylmiä Kuopiossakin. Lähdemme kaupungille jaloittelemaan ja etsimään poliisiasemaa. Tapahtuneesta täytyy tehdä rikosilmoitus. Samalla Jonsson saa nukuttua paremmin ennen ajovuoroaan, kun käytössä on koko makuupussi.

Rikosilmoituksen tekemisen jälkeen menemme baariin ottamaan tuikkua murheeseen. Omat rahani lämmittävät jonkun toisen sunnuntain viettoa, onneksi ystäviltä löytyy empatiaa.

Paikalle saapuu myös Terveyskeskuksen porukkaa. Solisti Salttu on löytänyt viritysmittarini keikkapaikalta. Se ei ole varkaille kelvannut. Puhelimesta ja lompakosta ei ole tietoakaan.

Palaan kotiin lyötynä miehenä. Kuopion valloittaneesta hymystä ei ole enää tietoakaan, kun ilmoitan poliisille IMEI-koodin, jolla luuri saadaan suljettua.

Pahin on kuitenkin vasta tulossa.

Mainokset

Kassarock ja Rokumentti

Kesällä 2010 soitamme Kassarockissa, joka järjestetään Tikkalan kylän Kassan baarissa. Festivaali on omistettu Sorbukselle, jonka valmistus lopetetaan myöhemmin samana vuonna. Sorbusta on tarjolla keikkapalkkioksikin. Veljekset Perse soittaa festivaalilla perjantaina yhdessä Kivesveto Go-Gon ja Radiopuhelimien kanssa.

Keikka ei lukeudu parhaimpiimme, mutta sujuu kuitenkin tyydyttävästi. On hemmetin kuuma, kylvemme hiessä. Baarin mentyä kiinni festivaalin järjestäjiin kuuluva Hongiston Janne opastaa meidät kotiinsa. Saunomme koko yön.

Aamulla Hurjien Hippien Gonzales tulee hakemaan minua Tikkalasta. Hän on ilmoittanut meidät duona Alanko katutähdeksi -kilpailuun.

Olen osallistunut samaiseen kilpailuun aiemminkin. Taskussa on jopa voitto. Pari vuotta aiemmin teimme KaMu ry:n kanssa re-unionin ja muistelimme vanhoja biisejämme kaljanjuonnin lomassa. Seuraavana päivänä kävimme soittamassa kilpailukeikan Joensuun torilavalla. Järjestäjät tulivat ajamaan meitä pois lavalta kahden kappaleen jälkeen. Esitys kuitenkin riitti voittoon, koska olimme koko sarjan ainut osanottaja.

Tällä kertaa palkinnot jäävät saamatta. Tuomariston mielestä välispiikkimme ovat musiikkiesityksiä tasokkaampia.

Palaan Tikkalan metsiin. Jonsson on onnistunut kadottamaan laukkunsa tavaroineen päivineen Jannen luokse hortoillessaan. Haravoimme metsää kuumeisesti, mutta laukku pysyy kadoksissa. Sen sijaan Kassan baarilta löytyy Kotiteollisuuden Hynysen kamera. Laskemme housumme nilkkoihin ja teemme baarin takapihalla persepyramidin, josta Janne napsii kuvia bändikaverinsa kameralla.

Pila piristää kummasti myös tavaroidensa katoamista harmittelevaa Jonssonia. Laukku löytyy vasta seuraavana keväänä Hongiston liiterin takana olevasta pusikosta.

Kassarockin keikat taltioidaan ja julkaistaan dvd:nä. Kassarock-dvd:n ennakkokatselu järjestetään Kassan baarissa Rokumentti-rockfilmifestivaalin yhteydessä. Siellä esitetään myös Jonssonin kuvaama ja editoima Veljekset Perse -dokumentti Baltiasta. Janne kutsuu minut edustamaan bändiä paikan päälle ja osallistumaan paneelikeskusteluun ”Mitä vittua, miksi punkkareiden pitää aina tehdä tämmöistä paskaa”.

Heti illan alkajaisiksi onnistun turmelemaan puhelimeni. Kävelen vessaan ja kirjoitan samalla tekstaria Teijalle. Lähetän viestin ja isken luurin rintataskuuni rennolla ranneliikkeellä.

Ohihan se tietysti menee. Puhelin solahtaa vessanpönttöön. Kassan baarin henkilökunnan suorittamien kuivaustoimenpiteiden ansiosta puhelin suostuu toimimaan vielä hetken kunnes mykistyy lopullisesti.

Siirryn yöllä Joensuuhun jatkamaan juhlia Popmuusikoiden toimistolle. Herään aamulla Kotiteollisuuden Sinkkosen hotellihuoneen lattialta ja mietin mitä tekisin. Anopin luona saisi sultsinoita, mutta autoni sattuu olemaan Tikkalassa. Kotiteollisuuden kaverit houkuttelevat minut mukaansa rock-keilauksen SM-kisoihin, jotka starttaavat aamukymmeneltä. Keilahallilla minua odottaa lankomieheni Markku, joka iskee nenäni eteen tarjottimellisen kossuvissyä.

Lankomies vetää tällä kertaa anoppia pidemmän korren. Skippaan sultsinat.

Keilakilpailun jälkeen siirrymme torin poikki Teatteriravintolaan. Kulkuamme seurannut kaveri kertoo myöhemmin, että asiallisten ihmisten joukossa kulkiessamme olemme näyttäneet laumalta zombeja.

Viikonloppu jatkuu sumuisissa merkeissä. Lähdemme takaisin Tikkalaan, jossa on luvassa lisää dokumenttielokuvia, paneelikeskusteluja ja yleistä rälläystä. Pakkaudumme Hynysen autoon, joka täytyy ääriään myöten. Tarjoan paikkaa sylissäni viimeisenä kyytiin pyrkivälle kauniille naiselle. Hän kiittää hymyillen ja istuutuu poikittain syliini auton takapenkille.

Auto kiitää kohti Tikkalaa ja minä yritän heittää juttua, vaikka paras keskusteluterävyys on kadonnut jo aikoja sitten. Sylissäni istuvan naisen ääni kuulostaa oudon tutulta. Se särähtää korvaani joka kerta kun nainen saa suunvuoron selitykseltäni. Olen taatusti kuullut tuon äänen jossain aiemminkin.

Hammaslahden kohdalla älyän, että sylissäni istuu Mariska.

Hittolainen! Tässä sitä istutaan Hummerin takapenkillä kaljatölkki kädessä ja idoli sylissä. Isojen poikien touhua!

Tikkalaan päästyämme lahjoitan Mariskalle kopion Veljekset Perseen kiertuedokumentista. Lainaan puhelinta ja soitan rehvastellen Ranelle.

”Etpä muuten ikinä arvaa kuka istui äsken sylissä!”

”No, kuka?”

”Mariska! Se laulaja!”

Tieto ei tee vaikutusta.

”Sehän istui jo koko eilisillan meidän pöydässä. Istuit siinä sinäkin, milloin et haahuillut ympäri baaria. Et tietysti muista taas yhtään mitään.”

Loput paneelikeskustelut perutaan. Niihin osallistuvat ovat niin juovuksissa, että tuskin saisivat sanaa suustaan. Filmit sentään pyörivät juopottelun taustalla ongelmitta. Ohjelmassa on muun muassa Kotiteollisuuden uuden dvd:n ennakkokatselu. Edelliskesäinen pila tekee paluun. Tallenteen kylkiäisenä julkaistaan No Sori!-lehti, jonka sivuilta löytyy tuttu persepyramidi.

Herään keskellä yötä Tohmajärven Veljesmajalta. Olen saapunut sinne Kassan baarissa esiintyneen Kamala-yhtyeen mukana. Bändin basisti Emppu tönii minua hereille.

”Olisko sulla antaa yhtä huopaa tälle?”

”Tälle? Mille?”

Käännän päätäni ja näen kylmissään tärisevän Hynysen. Piruparka ei saa sanaa suustaan, vaan tyytyy ainoastaan kalisuttelemaan hampaitaan. Olen nukahtanut mökin huopavaraston päälle. Nousen ylös ja Emppu kaivaa tärisijälle huovan. Jatkan uniani.

Aamu valkenee ankeana. Päässä humisee. Ihmettelen tuvan pöydän ääressä, miten Kamalan naiset ovat varustautuneet keikkareissulle järkevämmin kuin minä koskaan. Heillä on kahvia ja aamiaistarpeita. Moisesta hämmentyneenä onnistun kaatamaan aamukahvini pöydälle. Dippailen saamaani sämpylää pöydälle levinneeseen lätäkköön ja tuumaan, että olisikohan nämä juhlat jo juhlittu. Tärinä on tarttunut minuunkin eikä se tunnu johtuvan pelkästä lämpötilasta. On parempi karata kotiin Siuroon.

Krapula kestää viisi päivää.

KassarockKuvaRepe

KassarockKuvaRepe2

Keikka levy-yhtiön edustajille

Veljekset Perse äänittää muutamia uusia kappaleita. Pääsen soittamaan pitkästä aikaa myös rumpuja. Perustamme bändin sisällä toisen bändin, jossa minä soitan rumpuja, Roger kitaraa, Jonsson bassoa ja Ukkos-Jussi laulaa. Soitamme hardcorepunkkia nimellä Persaus. Veljekset Perseen uudelle demolle päätyy Persauksen esittämä rykäisy ”Tappo, murha, kuolema”.

Samoissa sessioissa äänitämme myös kappaleen nimeltä ”Riika”. Bändikaverini ovat ilkkuneet siihen kertosäkeen heti tuoreeltaan sen jälkeen, kun olen kaatuillut polveni ruvelle juostessani karkuun minua lähennellyttä miestä Riian yössä.

”Mä oon sun Raipe,
jos oot mun Juti.
Mut mietin vaan,
että kestääkö polvet,
kun takaa tulee kuti?”

Talvella teemme biisiin jääkiekkoaiheisen videon. Kuvaamme videon Tampereella Tammerlammen luistelukentällä. Meillä kaikilla ei ole tarvittavia varusteita, mutta lainaamme luistimia ja mailoja kavereiltamme. Ukkos-Jussi ottaa yhteyttä paikalliseen lätkäbaariin ja kysyy sieltä pelipaitoja.

”Joo, saadaan kuulemma ne paidat lainaan, mutta niillä on pari ehtoa. Kohtelun pitää olla kunnioittavaa sekä paitoja että jääkiekkoa kohtaan. Lisäksi ne sanoivat, että niihin paitoihin ei saa runkata”, Ukkos-Jussi välittää hämmentävät lainaehdot.

Paidat jäävät lopulta hakematta logistisista syistä. Olisimme kyllä malttaneet olla heittämättä niihin kuivia, mutta koko kuvauspäivä on yhtä säätöä. Milloin hukassa on kuvaaja, milloin bändin jäsenet. Kaiken huipuksi onnistumme lukitsemaan itsemme Ukkos-Jussin kodin ulkopuolelle. Luistimet jäävät tietysti sisälle. Odotamme huoltomiestä toista tuntia. Ehdimme kuvata videon juuri ja juuri ennen hämärän tuloa.

En ole koskaan osannut luistella ja se näkyy myös videolta. Yritän pysyä pystyssä mailaan nojaten. Muut osaavat paremmin ja saavat aikaiseksi peliäkin, joka näyttää hurjalta. Isot ukot törmäilevät ilman kunnollisia varusteita. Vääntö on kovaa. Kuvaaja kertoo kuvauksen jälkeen touhun sekä naurattaneen että pelottaneen ihan hemmetisti. Hän traumatisoituu niin, ettei pysty jatkossa enää kulkemaan luistelukentän ohitse.

Kolme päivää kuvasten jälkeen lähdemme keikalle Helsinkiin. Tavastian alakerrassa sijaitsevaan Semifinaliin on tulossa levy-yhtiö Universalin edustajia katsomaan bändejä. Tiistai-illan keikalla soittaa kolme bändiä, jotka on valittu mukaan musiikkipalvelu Hitlantiksen järjestämän kilpailun perusteella.

Olemme mukana, vaikka suhtaudummekin skeptisesti kilpailunjärjestäjän hehkutuksiin paikalle saapuvista levymoguleista.

Samapa tuo, keikka kuin keikka.

Viikonlopun urheiluvammat painavat orkesteria. Ukkos-Jussi on telonut itsensä kuvauksissa niin, etteivät hänen kätensä nouse olkapäitä korkeammalle. Jonsson puolestaan ei saa nostettua jalkojaan matonreunojen yli. Katson kavereiden köpöttelyä perse kipeänä ja mietin, että onpa taas lupaavat lähtökohdat keikalle.

Kurvaamme Helsinkiin ja parkkeeraamme auton Tavastian eteen. Koska yksi paikalla esiintyvistä bändeistä haluaa käyttää omaan soundcheckiinsä puolitoista tuntia, meitä pyydetään kiirehtimään omamme kanssa. Sanomme yrittävämme parhaamme. Soundcheck roudaamisineen on tehty 18 minuuttia siitä hetkestä, kun olemme saaneet automme parkkiin. Pikaisesti tehty roudaus ja soundcheck kertovat miesten olevan jonkinlaisessa soittokunnossa.

Vastoinkäymiset ovat kuitenkin vasta edessä. Tavastian puolella esiintyy amerikkalainen Rickie Lee Jones, joka on myynyt paikan täyteen akustisella setillään. Semifinalista kuuluva soitto on peittää naisen musiikkiesityksen alleen, vaikka alkuillasta esiintyneet poppibändit soittavat meihin verrattuna pienellä volyymillä. Saamme kiellon, että keikkamme ei saa alkaa ennen kuin ohjelma Tavastian puolella on ohitse.

Lavamanageri antaa meille kaljalippuja hyvitykseksi.

Kun lopulta pääsemme aloittamaan keikkamme puolenyön jälkeen, ei paikalla ole enää juuri ketään. Levy-yhtiön edustajista ei näy vilaustakaan. Ilmeisesti he ovat tehneet johtopäätöksensä jo bändin nimen perusteella. Soitamme silti kokonaisen keikan ja vieläpä pirun hyvin. Yleisö tykkää vaikka siitäkin puolet on paikalla työnsä puolesta.

Käyn kiittämässä jokaista yleisön edustajaa kädestä pitäen muun bändin vielä soittaessa loppurymistelyjä.

logopaljaana

Navettarok

Pari viikkoa myöhemmin Vladimir ilmoittaa, että hänen suunnittelemansa keikat Venäjällä eivät toteudukaan. Kukaan meistä ei ole erityisen pahoillaan. Itse asiassa olen itsekin niin helpottunut, etten kysele Vladimirilta edes peruutuksen syitä. Edellisreissun kolhut saavat parantua rauhassa. Katsellaan myöhemmin.

Saan buukattua keikkoja harvakseltaan Suomeenkin. Rahaa keikoista ei saa vieläkään, mutta miksipä sotkea hyvin soljuvaa rahavirtaa muuttamalla sitä toiseen suuntaan.

Rane ei saavu kuskiksemme Suomen keikoille. Ajamme joko itse tai pestaamme kuljettajaksi jonkun kavereistamme. Yhdelle keikkamatkallemme saamme kuskiksi parikymppisen Martan, johon olemme tutustuneet Pietarin-reissulla.

”Ai niin. Yksi pieni juttu tässä on”, Martta muistaa lähtöä tehdessämme.

”No mikä?”

”Mulla ei ole voimassaolevaa ajokorttia. Autokoulun kakkosvaihe jäi suorittamatta.”

”Jaa, no kait osaat ajaa kuitenkin? Ei meistä kukaan muu ole enää ajokunnossakaan.”

Martta ajaa hienosti ja komentaa renttulaumaa kuin Rane konsanaan. Ranella tosin on isompi hauis ja kovempi ääni, mutta Martalla parempi perse. Tottelemme kiltisti.

Veljekset Perseen ensimmäinen kotimaan festarikeikka on Liedon Navettarokissa. Järjestelyt toimivat hienosti. Liki satavuotiaan Mannin navetan taakse on rakennettu iso kiinteä lava. Rokmanni ry:n toimesta kerho- ja kulttuuritilaksi kunnostettu navettarakennus toimii backstagena. Takahuoneella on tilaa hulppeat 400 neliötä. Sieltä löytyy soittajille oma baarikin. Kyllä kelpaa.

Festivaalin kuuluttajana toimii Maukka Perusjätkä. Nousemme lavalle moottorisahan pärinän säestämänä. Komeaa touhua, keikka on muutenkin hyvä.

Istun myöhemmin Maukan ja Rogerin kanssa backstagella ja päätämme kaljapäissämme tehdä yllätysesiintymisen. Tarkoituksenamme on esittää Maukan ”Kun sä tuomitset mut” nopeasti bändien vaihtumisen yhteydessä.

Syöksymme lavalle edellisen yhtyeen lopettaessa ja menen kysymään rumpuja lainaksi. Yritän selittää asiaani, mutta kukaan ei ehdi kuunnella. Roudarit tekevät hommia vauhdilla. Seisoa tojotan rumpukorokkeen vieressä ja yritän sönkätä asiaani.

”Mites, saanko lainata noita rumpuja?”, saan lopulta korotettua ääntäni.

”Mitä rumpuja?”, joku roudaajista ihmettelee.

Tarkennan katsettani rumpulavan suuntaan. Korokkeella seisoo enää yksinäinen rumpujakkara.

Samassa lavamanageri tekee selväksi, että ilta jatkuu alkuperäisen ohjelman mukaan ilman yllätysesiintymisiä.

Parempi niin. Siirrymme suosiolla takaisin takahuonetiloihin.

navettarock1

navettarock2