Batman parkkeeraa naapuriin

Isän metsästyspuukko on ollut mukana reissussa ennenkin. Kaksi vuotta aiemmin isä vaati pakkaamaan sen mukaan samalla kun lainasi minulle metsästysreppuaan.

”Pitäähän se reissussa puukko olla, mitenkä muuten sitä eväitäkään saa syödyksi?”

Milanossa päädyin Riivatun kanssa nukkumaan kadunvarsipusikkoon alueella, joka näytti juuri sellaiselta, että siellä tulee rullatuksi. Olimme niin väsyneitä, ettei muuta paikkaa jaksanut enää etsiä, joten iskimme telttakankaan pusikkoon. Päätimme aseistautua, että voimme pelotella kutsumattomat vieraat tiehensä. Niinpä me valopäät kömmimme telttakankaan sisälle veitsien kanssa. Minulla oli kourassa metsästyspuukko, Riivatulla stiletti.

Nerokasta. Onneksi emme sohineet niillä itseämme nukkuessamme.

Yö sujui tietysti rauhallisesti, mitä nyt aamulla paikalliset roskakuskit viheltelivät kiimoissaan naiseksi luulemiensa pitkätukkien perään.

Kreikassa poliisit nappasivat Riivatun tämän sammuttua jonkun talon pihamaalle. He veivät sankarin poliisiasemalle ja tutkivat häneltä löytyneet haavapulverit ja piilolinssijauheet. Kun tutkimuksissa selvisi, ettei kaverilla ole huumeita matkassa, he laskivat Riivatun menemään.

Riivatun kassissa ollut puukko takavarikoitiin.

Minä odotin koko ajan baarissa. Meillä oli sovittuna treffit kahden suomalaisen tytön kanssa puolen tunnin päästä, kun Riivattu saapui baariin.

”Jos haluat puukkosi takaisin, niin se pitäisi käydä hakemassa poliisiasemalta.”

”No, totta helvetissä. Isän puukko!”

Lampsimme poliisiasemalle pikavauhtia.

Olin niin kiihdyksissäni, että poliisiasemalle saavuttuamme potkaisin oven auki ja karjaisin keuhkojeni pohjasta:

”Where’s my fucking knife?”

Kahden päivystävän poliisin kääntyessä katsomaan sanomalehtiensä takaa ajattelin, että tämä ei ollut kyllä oikein hyvä aloitus. Vaihdoin taktiikkaa nopeasti ja aloin kysellä puukkoni perään hieman kohteliaammin. Poliisit kertoivat, että puukko on heillä ja heillä se myös pysyy. Vaadin tietää syyn.

”If you hit someone?”

”Mitä? Eihän puukko ole sellaista varten, sillä leikataan leipää. Eihän me tulla toimeen ilman sitä. Nälkään kuollaan.”

Molemminpuolinen tivaaminen jatkui lähes tunnin. Riivattu ei osallistunut keskusteluun ja toinen poliisimiehistäkin syventyi taas sanomalehteensä. Tivasin ja jankkasin vanhemman poliisin kanssa.

”Antakaa nyt se puukko. Me ollaan jo puoli tuntia myöhässä treffeiltä, tässä menee nyt kaikki saumat”, parkaisin lopulta.

”Mitä tarkoitat?”

”Meillä oli treffit sovittuna jo puoli tuntia sitten kahden tytön kanssa, mutta nyt tämä puukkoepisodi sotki kaiken.”

Vanhempi poliisimies käveli kaapille, otti puukon ja ojensi sen minulle.

”Te suomalaiset olette kyllä ihan pähkähullua porukkaa. Naiset saavat odottaa niin kauan, että puukko on saatu pelastettua.”

Nyt puukko on pelastanut meidät norjalaishörhöjen kynsistä.

Palloilemme ympäri Hammerfestia tarkkaillen koko ajan ympäristöä. Ajattelemme, että spurguilta voi odottaa kovia otteita. Maleksimme automme lähellä miettien, että nostamme kytkintä heti kun olemme ajokunnossa.

Swein ei malta odottaa kovin kauaa.

”Hypätkää kyytiin. Minä ajan.”

Asetun makaamaan takapenkille ja lähdemme ajamaan pitkin mutkaisia vuoristoteitä kohti Suomea. En osaa arvioida kaverin kuntoa, mutta minä olen ainakin vielä ihan sihneessä. Pistän silmät kiinni ja toivon parasta.

Pysähdymme vasta Enontekiöllä, jonka hautausmaan parkkipaikalle majoitumme. Syömme iltapalaksi valkoisia papuja tomaattikastikkeessa ja nukumme yön autossa.

Rovaniemellä otamme mökin leirintäalueelta. On ihan hemmetin tylsää. Yritämme kehittää jotain tekemistä.

Lopulta napsimme toisistamme alastonkuvia.

Meininki on melko homoa, mutta ilmapiiri piristyy kummasti.

Roger pukee päälleen ja menee ulos.

”Hei, tulkaa katsomaan! Batmanin auto!”

Leirintäalueen portilla on kuorma-auto ja sen lavetilla Batmobile. Sama auto, joka on esiintynyt Tim Burtonin Batman-elokuvissa. Menemme koputtelemaan autoa ja jättämään siihen sormenjälkiämme.

”Lasikuituahan tää taitaa olla.”

Paikalle paukahtaa autosta vastaavia ihmisiä valkoiset hansikkaat käsissään.

”Hei, näpit irti! Se auto on vakuutettu miljoonasta markasta eikä siihen kosketa kuin silkkihansikkain.”

Rogerin painama peukalonjälki paistaa auton kyljestä kymmenen metrin päähän. Olemme hissukseen.

Auto on elokuvaan rakennetuista kolmesta autosta ainut, jolla voi ajaa oikeasti. Nyt se on kiertämässä Suomea. Täällä sillä ei ajeta, vaan sitä siirretään kuljetusautolla kaupungista toiseen ihmisten pällisteltäväksi.

Suuren maailman touhussa ihmetyttää, että miksi auto viettää yönsä rovaniemeläisellä leirintäalueella, Talbotin vieressä ja hönöveikkojen naapurissa.

Illalla istumme leirintäalueen baarissa. Naureskelen kusilaarilla, kun Roger juttelee iltapäivälehden työntekijän kanssa journalismista.

”Oot sinä varmasti ihan hyvä tyyppi, mutta kyllä se sinun lehtesi on täyttä paskaa!”

”Pahapa tuota on kieltääkään.”

Rahojen säästämiseksi ostamme sätkävehkeet. Olen joukosta ainut, joka ei osaa kääriä sätkää käsin. Yritän kääriä niitä hönöpäissäni leirintäalueen kahvilan pöydässä, kunnes hermo pettää.

Menen tiskille ja höylään pankkikorttini miinuksille kolmen Marlboro-askin verran. Oma osaamattomuuteni vituttaa.

Kotiin palattuani istun sätkävehkeiden kanssa keittiön pöydän ääreen enkä nouse siitä ennen kuin kääriminen sujuu.

Pari tuntia myöhemmin olen parempi ihminen.

Pistän sätkävehkeet taskuuni ja lähden Maailmat kohtaavat -festivaalille juomaan kiljua, jota on käynyt maitotonkallinen reissumme aikana.

batmobile1

batmobile2

Mainokset