Raihnainen Karate-Kid

Minulla oli mennyt selkä aika huonoon kuntoon. Alaselkään koski niin pirusti ja olin sen takia pariin otteeseen saikulla päivätöistä. Rokkitouhutkin sujuivat vain kipulääkkeen voimin – keikkoja kun oli mukavasti niin Veljekset Perseellä kuin Terveyskeskuksellakin. Bulldoserkin oli julkaisemassa levyä, joten rokkia riitti.

Vaivaa oli jatkunut jo jonkin aikaa. Välillä helpotti, mutta kipu palasi aina entistä voimakkaampana. Ei auttanut muu kuin hakea apua.

No, minähän menin fysioterapeutille, joka opetti minulle jumppaliikkeitä, jotka vahvistaisivat syviä vatsalihaksia.

Eräässä liikkeessä seisottiin asennossa, sitten ojennettiin toinen jalka eteen ja hitaasti laskeuduttiin hieman alas. Samalla pidettiin toisella kädellä kiinni pakarasta, että nähtiin lihaksen olevan tarpeeksi jäykkä.

Minähän ajattelin mennä kuntosalille sitä kokeilemaan. Hain ensin kevyttä lämpöä ja astelin sitten peilin eteen. Aloin tehdä liikettä keskittyneenä.

Kesken liikkeen vilkaisin sivuilleni. Molemmin puolin minua oli kaksi sonnin kokoista sälliä tekemässä hauiksia jumalattoman isoilla painoilla. Jätkät pumppasivat niin, että otsasuonet meinasivat räjähtää.

Ja minä olin siinä heidän välissään kuin raihnainen Karate-Kid yrittämässä epätoivoisesti kurkipotkua, käsi tiukasti pakarassa!

Oli pakko lopettaa siihen ja poistua nauramaan pukuhuoneen puolelle.

Sittemmin olen kyllä palannut aneemisen kurkipotkun pariin paremmalla menestyksellä ja kovemmalla pokalla.

Mainokset