Herään aamulla rumpusoundcheckiin. Studiossa paukutetaan virveliä. Vilkaisen ympärilleni ja huomaan, että huoneen toinen vuode näyttää koskemattomalta. Löydän huonekaverini nukkumasta vessan edestä lattialta. Kukka ja Ukkos-Jussi eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi joutuu nukkumaan sängyssä, joten molemmat ovat päätyneet lattiamajoitukseen.

Nautimme siivut Riga Black Balsamia. Tujakka yrttilikööri karistaa viimeisetkin unenrippeet silmistä. Toisenkin huoneen väki alkaa heräillä. Jonsson ja Rane saapuvat huoneeseemme.

Rogeria ei näy. Hän on simahtanut yöllä autoonsa keikkapaikalta hotellille tullessa eikä ole yrityksistä huolimatta suostunut heräämään. Basisti saapuu lopulta paikalle manaillen kohtaloaan, reissun ainoa hotelliyö meni autossa maaten.

Lähdemme etsimään aamiaista. Samalla olisi löydettävä kauppa, josta ostaa jalkapallo rannalle. Suunnitelmissa on ajaa Jurmalaan viettämään rantapäivää, kun keikallekaan ei ole kiirettä.

Löydämme kaupan ja sen yhteydestä pienen kahvila-ravintolan vain parinsadan metrin päästä hotellista. Matkalla ehdimme analysoimaan edellisyön keikkaa ja päätämme, ettemme soita karmeasti takelleltua intro-kappaletta enää koskaan.

Syömme aamiaiseksi pitsat, joiden halkaisija on puoli metriä. Kaupasta löydämme sopivan pallon rantapelejä varten. Läheiseltä autokorjaamolta saamme siihen ilmaa. Suuntaamme Jurmalaan mainioissa fiiliksissä.

Jurmala on kolmenkymmenen kilometrin matkalle levittäytynyt rantakaupunki Riian länsipuolella. Ajamme Riiasta reilun parinkymmenen kilometrin matkan Majorin kaupunginosaan. Majorista löytyy rannan lisäksi kilometrin mittainen kävelykatu, jossa sijaitsee lukuisia ravintoloita terasseineen. Selvästi meidän paikkamme. Mietimme huvilan ostamista bändin tukikohdaksi, jahka nämä kiertueet alkavat tuottaa. Uimme, pelaamme jalkapalloa ja käymme istumassa terasseilla.

Rokki ei ole hassumpi harrastus.

Leppoisan rantapäivän jälkeen hurautamme pieneen Baldonen kaupunkiin ja löydämme sen kupeesta Zaljumballe-festivaalin. Porukkaa on paikalla mukavasti, metsä on täynnä telttoja. Festivaalin järjestyksestä huolehtii Latvian armeija. Järjestysmiehiksi on saapunut joukkueellinen maastopukuisia varusmiehiä.

Soittoaikamme on vasta puoli neljän aikaan aamuyöllä. Yritän odotellessa kaupata mukaani tekemiä cd-r:iä huonolla menestyksellä. Ne eivät kiinnosta ketään. Poljen levyt turhautuneena sammalikkoon ja menen autoon nukkumaan.

Herään, kun Kukka saapuu vessasta.

”Käytin puhelinta taskulamppuna, kun se tipahti kädestä. Katsoin alas reiästä ja siellä se loisti paskan keskellä. Ei sitä yltänyt noukkimaankaan. Mietin, että entäs jos joku muu huomaa puhelimen, kun se loistaa siellä. Päätin kusta sen sammuksiin. Siinä kustessa sitten älysin, ettei tässäkään ole kyllä mitään järkeä. Sinne jäi”, kitaristi kertoo huussikäynnistään.

Samassa festivaalijärjestäjältä tulee tieto, että soittoaika on siirtynyt tunnilla eteenpäin. On aivan hemmetin pimeää, vain lava ja myyntikojut ovat valaistut. Siellä täällä metsää näkyy taskulamppujen valoa, kun ihmiset käyvät teltoillaan. Makailen selälläni kuusen juurella ja ihastelen tähtitaivaan kirkkautta.

Neljän jälkeen lähdemme lavan taakse valmistautumaan. Ukkos-Jussi on herätetty juuri uniltaan. Rumpali kaatuilee pitkin pressuja, joilla lavan takaosa on suojattu. Meitä edeltävän yhtyeen keikka venyy ja siirtää aloitustamme entisestään. Päätämme tehdä nopean vaihdon heti kun edellinen bändi suvaitsee lopettaa.

Lopulta pääsemme lavalle, kello lähenee aamuviittä. Rane ryhtyy rumpaliteknikoksi. Hän iskee Ukkos-Jussille kapulat kouraan.

”Lyö peltiin.”

Ohi menee. Rane siirtää telinettä lähemmäksi.

Nyt osuu.

Rane katsoo hetken pallillaan keekoilevaa rumpalia.

”Pysy paikallasi. Palaan kohta.”

Rane käy ostamassa myyntikojulta vodkasta ja energiajuomasta tehdyn drinkin.

”Nyt juot tämän.”

Ukkos-Jussi kietaisee paukun naamaansa ja piristyy silmissä. Rumpali on taas täydessä iskussa.

Keikka menee olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin. Yleisöäkin on hereillä vielä jonkin verran. Jotkut joraavat lavan edessä, osa istuu lavan reunalla. Biisit kulkevat komeasti. Setin loppupuolella aamu alkaa sarastaa. Eipä ole tullut moista aiemmin koettua.

Keikan jälkeen tutustumme venäläisiin, jotka ovat tulleet festareille autolla Moskovasta. Auton takakontti täynnä vodkaa ja sitä riittää meillekin. Samassa käy ilmi, ettemme olleetkaan yön viimeinen yhtye. Hieman ennen aamukuutta lavalla aloittaa latvialainen Pirdienu Vitamīni, joka soitti edellisiltana Depossakin. Kukka houkuttelee minut mukaansa laulamaan taustoja. Kipuamme lavalle raakapuusta kyhättyjä tikkaita pitkin ja valtaamme yhden mikrofoneista. Eihän meillä tietystikään ole mitään hajua, että mitä lauletaan, mutta kaikilla tuntuu olevan hauskaa.

Kappaleen jälkeen Kukka laskeutuu alas lavalta näppärästi tikkaita pitkin. Mietin, että itseltäni tikkaita pitkin laskeutuminen ei onnistu yhtä tyylikkäästi. Venäläisten tarjoamat vodkat ovat kihahtaneet nuppiin. Tikkaat ovat yleisön puolella lavaa, ei ilkeäisi köpötellä.

Mieleeni välähtää, että jos minulla vain on tarpeeksi kova vauhti, niin suorastaan rullaan tikkaat alas.

Wrrrrrrummm.

Olen nero. Pakitan rumpulavan viereen ehtiäkseni kiihdyttää itseni maksimaaliseen vauhtiin ja spurttaan kohti tikkaita.

Ensimmäinen askel osuu harhaan askelmasta.

Tipahdan puolien väliin ja kaadun eteenpäin. Könyän loput tikkaista alas mahallani ja turpa edellä. Haukon henkeäni sen mitä suu mullassa pystyn. Jalat sojottavat tikkaiden päällä kohti taivasta. Jalkojen nahkat ovat kuoriutuneet tikkaisiin ja muniakin vähän aristaa.

Tyylikkyys ennen kaikkea.