Orlandina

Orlandina on hulppea keikkapaikka verrattuna edellisiltaiseen Deepsoundiin. Backstagena toimii alakerrassa sijaitseva baari, josta löytyy pieni lavakin. Varsinainen keikkapaikka on yläkerrassa. Levynjulkkareitaan viettävää Need For Treatmentia ei paikalla näy.

Tuhon rumpali Ile saapuu alakerran baariin kamojaan kantaen. Meitä lapsettaa.

”Hei, sinun pitäisi mennä kiireesti kasaamaan rumpuja lavalle!”

Pila menee täydestä ja Ile alkaa pystyttää rumpuja backstagelle vimmatulla kiireellä. Ammattimieheltä homma hoituu tohinalla. Ihmiset ympärillä ihmettelevät, että mitä oikein on tapahtumassa.

Setti on jo lähes kokonaan pystyssä ennen kuin raaskimme paljastaa, että mitään kiirettä ei ole ja soittopaikkakin on kokonaan toisessa kerroksessa.

Aikamme alakerrassa lorvittuamme lähdemme tutustumaan keikkapaikkaan. Vaikuttaa hemmetin hyvältä. Ihan mukavan kokoinen lava, jolle pääsee pienen virityshuoneen kautta. Salin takaosasta löytyy baari, jonne pystytämme krääsäkioskin. Rane rakentaa paidanmyyntipisteen kahdesta pöydästä.

Kauppa varmasti kävisi, jos myyjä ei olisi niin pelottavassa kunnossa. Ranen karjumat myynninedistämispuheet eivät ota toimiakseen. Ihmiset kiertävät kioskin kaukaa. Toivottavasti paikalliset joisivat itsensä yön mittaan rohkeammiksi.

Yö menee haahuillessa kahden kerroksen välillä, kunnes lopulta tulee meidän vuoromme soittaa. Pikainen soundcheck enteilee kaaosta. Paikalle on toimitettu vain kaksi kitaravahvistinta sovitun kolmen sijaan eikä toisessa niistäkään ole minkäänlaista etuastetta. Minulla itselläni ei ole äänensärkijää, kun en sellaista normaalisti tarvitse. Wilson antaa minulle oman särkijänsä lainaan. Vaihtelemme kamoja edestakaisin. Jonsson vetää suoraan linjaan efektilaitteen kautta. Tunnelma lavalla on kireähkö, keskisormiakin vilahtelee äänenpainojen kiristyessä. Yleisö katselee spektaakkelia lavanedustalle pakkautuneena.

Keikan alkajaisiksi Ukkos-Jussi viskoo kaikki kapulansa yleisöön. Ensimmäisen kappaleen pitäisi alkaa, mutta rumpali levittelee käsiään. Ei voi mitään, ei ole millä soittaa.

Onneksi Rane on tällä välin laittanut kioskinsa kiinni ja tullut lavamanageriksi. Hän ottaa vanhasta tottumuksesta rumpaliteknikon roolin. Rane marssii virityshuoneeseen ja kertoo siellä istuksivalle Ilelle kyseessä olevan hätätilanteen. Ile antaa Ranelle kaikki kapulansa, joita onkin kunnon nippu. Rane vie kapulat tuumaustaukoa pitävälle Ukkos-Jussille. Ensimmäinen kappale jyrähtää käyntiin.

Sen päätteeksi Ukkos-Jussi mättää kaikki saamansa lainakapulat yleisöön. Vilkaisen rumpalia odottaessani hänen laskevan alkutahdin seuraavaan kappaleeseen. Ukkos-Jussi levittelee käsiään. Katson yleisöä. Kaikilla eturivissä olevilla on käsissään rumpukapula, parhaimmilla kaksi. He heiluttelevat niitä iloisina.

Rumpaliteknikko reagoi nopeasti. Hän kävelee lavan etuosaan ja kumartuu nappaamaan parin kapuloita yleisöltä.

”Sorry, we need these”, Rane sanoo ja vie keräämänsä kapulat Ukkos-Jussille.

”Ja äskeiset oli sitten viimeiset kapulat, jotka lentävät yleisöön. Nyt soitat näillä keikan loppuun.”

Kolmen vartin settiimme mahtuu lopulta kahdeksan pariminuuttista kappaletta. Muu aika menee yleisön huudatukseen, säätöön, flyereiden heittelyyn ja muuhun sekoiluun. Yleisö kuitenkin tykkää. Lavalla on tarjolla jotakin ihmeteltävää koko ajan.

Keikan jälkeen Ile käy ymmärrettävästi kuumana. Kukapa ei kävisi. Ukkos-Jussi lupaa korvata kapulat ja asia saadaan sovittua.

Hevikääpiö on soittanut bassoa meitä ennen esiintyneessä Införnal Fuckissa. Hän ryntää virityshuoneeseen heiluttaen kädessään jättimäistä dildoa. Hevimiehen yllä on metallista tehty rinnan peittävä paita, jonka on kaiketi tarkoitus mallata rintapanssaria.

Viritys näyttää enemmänkin rintaliiveiltä.

”You are the best fuckin’ band from Finland!”, hän karjuu innoissaan.

Dildo viuhuu villisti.

Menneistä viisastuneena mietin, että olisi hyvä ottaa jonkun järjestäjän puhelinnumero talteen paperille. Olisi edes jokin yhteystieto, jos tässä sattuu eksymään tai hukkaamaan puhelimensa.

Menen kysymään asiaa Vladimirilta, jolla on taas tukka sekaisin ja naula päässä. Synttärisankari kaivaa taskustaan paperilapun ja yrittää kirjoittaa puhelinnumeronsa siihen.

Toivotonta. Parista ensimmäisestä numerosta saa selvää, loput ovat tunnistamatonta töherrystä. Ehkä on parempi vain olla eksymättä.

Alakertaan johtavassa portaikossa törmään siivoojiin, jotka jynssäävät verijälkiä seinästä. He kertovat, että joku on tapettu siihen aiemmin illalla paikallisen artistin levynjulkaisukeikalla. Verityö on tapahtunut samaan aikaan, kun me sekoilimme minibussin ja taksien kanssa. Paikka ollut täynnä sairaanhoitohenkilöstöä ja poliiseja. Need For Treatment on kaiketi saanut tietää tapahtuneesta tuoreeltaan ja päättänyt skipata omat levynjulkkarinsa.

Siinä ihmetellessäni paikallista meininkiä luokseni saapuu kaunis goottityttö.

”Olen tulossa Tuska-festivaalille ensi kesänä. Voisimmeko nähdä siellä?”, hän kuiskaa korvaani.

”En tiedä, olen varmaankin Joensuussa silloin. Mutta moikataan jos nähdään.”

Tyttö katsoo minua syvälle silmiin ja palaa poikaystävänsä kainaloon.

Aikamoista touhua tämä kansainvälisen seksisymbolin elämä.

yhteystiedot

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s