Rane suuntaa Veljekset Perseen vanin kohti Liettuaa. Seuraava keikkapaikka on Siauliain kaupungissa sijaitseva DIY-luola nimeltään Didelis Dalykas. Matkaa Tallinnasta kertyy lähes neljäsataa kilometriä. Wilson jää päiväksi Tampereelle työkiireidensä vuoksi. Hän joutuu jättämään Siauliain keikan väliin, mutta lentää sitä seuraavalle keikalle Riikaan.

Laivalla Jonsson hukkaa laukkunsa passeineen päivineen. Kassi on arvatenkin jäänyt sinne, missä Jonsson on ottanut päiväunet. Ongelmana on vain se, ettei Jonssonilla ole varmaa muistikuvaa päikkäripaikasta. Hyvin alkaa. Etsimme laukkua porukalla, kunnes satamaan saapuessa Jonssonia kuulutetaan saapumaan laivan infotiskille. Onneksi joku rehellinen kanssamatkustaja on löytänyt laukun ja toimittanut sen laivan henkilökunnalle.

Ajelemme kaikessa rauhassa Liettuaan. Paikallinen nuori keikkajärjestäjänainen soittaa matkalla huolissaan useammankin kerran. Hän epäilee, että olemmeko ylipäätään tulossa.

”Matkalla ollaan ja hyvin keretään. Myykää niitä pääsylippuja vaan”, vakuuttelen ja ihmettelen sitä, miten kovia nuo liettualaiset ovat huolehtimaan tekijämiesten perään.

Pienen harhailun jälkeen löydämme keikkapaikan, joka on rakennettu nyttemmin lähes tyhjillään olevaan teollisuuskiinteistöön. Ympärillä sijaitsee muita vastaavanlaisia rakennuksia, joista parissa näyttää olevan vielä jotain liiketoimintaakin. Kapuamme rapistuneen teollisuusrakennuksen toiseen kerrokseen.

Ei hassumpi paikka. Kaksi huonetta, joista suurempi toimii soittotilana. Soittotilan perälle on rakennettu matala lava. Paikalla pitäisi olla toinenkin bändi, mutta se on kuulemma hajonnut keikkapäivänä. Näitä sattuu. Ymmärrän keikkajärjestäjän huolestuneet puhelinsoitot. Hän lienee epäillyt, että hajoamme matkalla mekin.

Heitämme rojut sisälle ja alamme odottamaan keikan alkua tutun kaavan mukaan. Teemme olomme kotoisaksi. Paikalle on saapunut myös kolme autolastillista tšekkiläisnuoria. He ovat juuri autolomalla Baltiassa ja nähneet illan keikkajulisteen. Pääsemme avaamaan samalla kertaa myös Tšekin markkinat.

Meillä on mukana oma backline, keikkajärjestäjän on pitänyt huolehtia paikalle laulukamat. Jonkinlaiset vehkeet he ovat saaneet hommattuakin, mutta yhtään mikrofonia keikkapaikalta ei löydy. Onneksi olemme ottaneet mukaan yhden partahöylämallisen mikrofonin. Minä hoidan päälaulut ja taustalaulupaikoissa sukellan alta, kun Roger ja Jonsson syöksyvät huutamaan omat osuutensa mikkiin.

Keikalla on perkeleellinen meininki. Yleisössä on Tšekki-Liettua -riehumismaaottelu. Tšekki on voitolla, vaikka se on lukumääräisesti altavastaaja. Kaikki ovat yltä päältä hiessä, eivätkä vähiten soittajat. Annamme kaikkemme niin kuin tapoihin kuuluu.

Jossain vaiheessa minut tempaistaan lavalta kitaroineni surfaamaan yleisön käsien päällä. Huonolla menestyksellä.

Tyyppien ote lipsahtaa ja tipahdan tennarit vilahtaen betoniin aivan kuten entinen kitaristimme Kukka vuotta aiemmin Vilnassa. Ehdin onneksi pistää kitaran väliin. Sekä pää että kitara säilyvät ehjinä. Yleisö auttaa minut ylös lattiasta ja kaikkia naurattaa. Seuraavan kappaleen aikana uusi yritys ja nythän se jo sujuukin. Ote pitää, huitelen menemään katonrajassa. Siistiä!

Keikan jälkeen jatkamme seurustelua yleisön kanssa. Siauliai on kuulemma Liettuan natsikeskus. Keikkapaikkakin on hajotettu jo kertaalleen kuulapäiden toimesta. No, ehkä ne älyävät pysyä tänään poissa.

Roger ja Ukkos-Jussi keräävät porukkaa jameihin. Kuuntelen aikani, kun sekalainen kokoonpano soittaa bluesia.

Ei saatana. Kuulostaa niin kauhealta, että päätän lähteä autoon nukkumaan. Jonsson tekee minulle seuraa.

Menemme autoon, korkkaamme viimeiset oluet ja kuuntelemme paikallista iskelmäradiota.

”Tämä on vissiin sitä rockglamouria”, naureskelemme ennen nukahtamista.

Aamulla heräilen vanista. Suussa maistuu kissanpaska ja kakattaa. Nappaan laukustani hammasharjan, turautan siihen valmiiksi hieman tahnaa ja lähden etsimään vessaa. Se löytyy yläkerrasta läheltä soittotilaa.

Tuijotan hammasharja ojossa lattiassa olevaa paskaista reikää. Vessa on siivottomassa kunnossa. Saastaisuuden kruunaa lattialle hyljätty repaleinen muovipussi.

Juu, ei. Täällä ei hampaita pestä. Ovisuussa olevassa sangossa on vettä, mutta sekin näyttää sen verran epäilyttävältä, että päätän etsiä jonkin toisen paikan aamutoimilleni. Lampsin pihalle. Pistäydyn metsikössä tarpeillani ja peseydyn läheisellä uimarannalla.

Puhdas naama, puhdas mieli ja mies on taas valmis seikkailuun. Palaan keikkapaikalle kuuntelemaan järjestäjän selitystä siitä, että jostain syystä pääsyliput jäivät eilen perimättä eikä heillä ole rahaa maksaa meille sovittua keikkapalkkiota. Ihan kuin olisin elänyt tämän hetken joskus ennenkin.

Puulaakimurmeli.

Paria kuukautta myöhemmin Siauliain munapäänatsit tekevät Didelis Dalykakseen iskun ja tuhoavat paikan lopullisesti.