Pusikoissa nukkuminen interraililla on oma taiteenlajinsa. Pitää löytää mukava ja suojaisa paikka, jonne on helppo kömpiä, mutta jossa saat nukkua rauhassa. Yleensä pieni kävely pois kylän tai kaupungin ydinkeskustasta avaa mahdollisuudet leppoisaan lepopaikkaan, jossa päässä sihisevät oluet tuudittavat sinut autuaaseen uneen.

Eräänä aamuna älysin, että jotain oli mennyt pieleen majapaikan valinnassa.

Ylitseni juoksi lammas.

Olin päässyt Riivatun kanssa Kreikkaan saakka. Ensimmäinen yö meni mukavasti rannalla, mutta koska olimme jo raahanneet reppujamme kattiloineen ja telttakeppeineen halki Euroopan ja tarkoituksenamme oli viettää kulmilla ainakin muutama päivä, olisi tavaroille etsittävä pysyvämpi piilo. Sellainen löytyi pellolta, jossa kasvoi okaisia pensaita. Tavarat säilyivät pensaan alle piilotettuina, mutta yöpyminen oli tuskaisempaa. Sen lisäksi, että vaatteemme olivat täynnä piikkejä, meillä oli myös seuraa. Pelto näemmä toimi lampaiden laidunmaana.

Jatkossa okapelto sai toimia vain tavaroiden säilytyspaikkana. Kävimme aina välillä tarkastamassa, että reput olivat tallessa. Meiltä kun ei riittänyt täyttä luottoa sen enempää paikallisiin kuin lampaisiinkaan. Onneksi kamamme säilyivät koskemattomina okapensaiden katveessa. Nukkumista varten kylästä löytyi hyviä puistoja ja uimarannallekin pääsi kiipeämällä aidan ylitse.

Vaikka majoitus oli muuten hallussa, ilmeni matkashekkejä vaihtaessa pieniä ongelmia. Pankkivirkailija halusi tietää osoitteemme ennen kuin suostui vaihtamaan matkashekit rahaksi.

”Where do you stay here?”

Ajattelin, että nyt ei taida olla oikea paikka kehua puskissa nukkumisella. Yritin keksiä mahdollisimman ympäripyöreätä vastausta ja samassa suustani livahti:

”Hotel Okapelto!”

”Hotel what?”

”Hotel Okapelto”, mutisin hiljaa itseäni manaten.

”Do you mean Hotel Apollonia?”

”Yes, same place”, vastasin pokkana ja kuittasin rahat.

Okapellon ja rannan välille jäi rakennustyömaa. Rakenteilla oleva kerrostalo oli edennyt jo kahden kerroksen korkeuteen. Toisen kerroksen seinällä roikkuivat iltaisin farkkushortsit, jotka rakennuksella töissä ollut mies ripusti naulaan työpäivän päätteeksi. Pari paivää shortseja katseltuaan Riivattu ei voinut enää vastustaa kiusausta vaan kiipesi illan hämyssä rakennukseen ja kävi pöllimässä housut itselleen.

Housujen alkuperäinen omistaja oli kuitenkin Riivattua parikymmentä kiloa rotevampi mies, joten shortsit eivät tahtoneet pysyä jalassa ollenkaan. Ratkaisuksi löytyi narunpätkä, jolla Riivattu kiskaisi housut tiukemmalle. Ja naru tietysti umpisolmuun, että varmasti pysyy.

Riivatun ilon pilasi myöhemmin iskenyt kakkahätä. Tietäähän sen, kaljanjuonti saa suolen toimimaan joskus yllättävästi. Ja nyt tuli kiire. Riivattu koukkasi postin taakse johtavalle kapealle käytävälle, jonka seinät olivat kalkittu valkoisiksi.

Oli niin kiire, ettei umpisolmun aukaisemiseen sormin ollut aikaa. Kohta ruilahtaisi housuun. Onneksi Riivattu muisti kassissaan olevan metsästyspuukon, jonka isäni oli antanut meille matkalle mukaan. Eikun puukko esille ja nyrhäämään narua poikki kyykkykakka-asennossa.

Ja samassa paikalle pelmahti postireissullaan oleva mummo.

Mummo ihmetteli puukko kädessä kykkivää Riivattua, mutta ei osannut lähteä poiskaan. Kreikkalaisrouva vain katseli suu auki ja silmät lautasina nuoren suomalaismiehen hätää. Kun mummo ei selvästikään aikonut antaa ulostusrauhaa, ei Riivatun auttanut kuin paeta hätäänsä pidätellen sivummalle mummon posmotuksen säestämänä.

Vaikka kakkahätä, umpisolmu, puukko ja mummo eivät totta vieköön kuulosta hyvältä yhdistelmältä, pahimmalta vältyttiin tälläkin kertaa.

Pöksyt pysyivät puhtaina.