Silmienraotustalkoot

Hyvää Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää. Tänä päivänä muistetaan niitä asioita, jotka ovat luoneet perustan sille demokraattiselle yhteiskunnalle, jossa nyt elämme.

Tällä aasinsillalla minäkin loikkaan ihmettelemään Elokapinan aiheuttamia vastareaktioita. Itse olen ollut aika neutraali mielipiteissäni. Olen miettinyt, että ajatukset tuon taustalla ovat jaloja, mutta toteutustapa ei oikein vie sanomaa perille. Nyt viime aikoina olen ihmetellyt yhä enemmän sitä vihaa ja jopa suoranaista raivoa, jota tuo mielenosoitus herättää. Mistä se voi johtua?

Nythän Elokapinan vaatimuksena on se, että hallitus julistaisi ilmastohätätilan ja tekevät sen osoittamalla mieltä Eduskuntatalon edessä ja tukkimalla Mannerheimintien yhdellä kohtaa.

Minusta on todella vaikeata ymmärtää, miten se aiheuttaa noin suuria tunteita. Eihän se voi johtua siitä, että joku satojen kilometrien päässä asuva ihminen kokee itseään loukatun sillä, että jos nyt päättäisin lähteä autoilemaan Helsingin keskustaan, niin joutuisin ehkä kiertämään yhden korttelin? Niitä kortteleita kun joutuu kiertämään milloin mistäkin syystä muutenkin.

Ei, tuo ei käy oikein järkeen. Ovatko syyt siis syvemmällä?

Kokevatko ihmiset pelkoa siitä, että joku ryhmä vaatii asioita, jotka tulevat vaikuttamaan heidän omaan elämäänsä?

Valitettavasti vain on niin, että meidän tapamme elää tulee muuttumaan. Halusimme sitä tai emme. Siihen muutoksen vastaanottamiseen on monia eri tapoja. Kevyimpänä se, että me itse muutamme omia kulutustottumuksiamme. Astetta kovempana tulee se, että ne muutokset sanellaan ylhäältä päin ja kovimmillaan niin, että niitä on toteltava sanktioiden uhalla. Ja viimeisimpänä niin, että elinolosuhteet muuttuvat sillä tavalla, että on pakko sopeutua ja yrittää selvitä. Tuohon viimeksi mainittuun olemme luisumassa, jos emme tee mitään vaan jatkamme kuten aina ennenkin.

Mutta tuo eka vaihtoehto tuntuisi mielekkäältä. Olisiko silloin tunne, että asiat ovat kuitenkin edes vähän omissa käsissämme? Olisiko järkevämpää kohdistaa pahan mielen ruokkimiseen ja raivoamiseen käytetty aika ja energia siihen, miten voisi itse muuttaa asioita parempaan suuntaan? Vaikka alkuun raottaa uteliaana silmiään. Tutkia ja katsoa vähän laajemmin omaa elämäntapaansa ja niitä mahdollisuuksia, mitä olisi tarjolla, mutta joita ei ole aiemmin edes halunnut nähdä. Ja sitten toteuttaa niitä pieniä eleitä, joista kasvaa merkityksellisiä tekoja, koska meitä on monta. Ja me kaikki olemme lopulta ihan samassa veneessä.

Haastan kaikki ihmiset silmienraotustalkoisiin. Kurkistetaan, josko me voisimme muuttaa asioita yhdessä paremmiksi ja vaikuttaa tulevienkin sukupolvien elämään merkityksellisellä tavalla. #silmienraotustalkoot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s