Neropatit roudaavat

Tunnelma takahuoneessa on kaoottinen. Koko porukka on ympäripäissään. Käymme tapahtunutta läpi. Puolet bändistä konttailee pitkin lattioita, Wilson karjuu suoraa huutoa.

”Vittu, mitä paskaa. Pitäkää bändinne!”

Wilsonin parempi puolisko on tullut juuri keikkapaikalle ja saapuu takahuoneeseen.

”Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?”, hän kysyy katsellessaan takahuoneen sekavaa menoa.

”Soitettiin keikka”, Roger vastaa lattianrajasta.

Yöllä hortoilemme keikkapaikan pihalla taksia odotellen. Kumikameli pakkautuu omaan autoonsa. Minä menen juttelemaan. Kamelit eivät jaksa kuunnella selostustani vaan pyytävät Rogeria hakemaan minut pois autostaan. Roger tulee paikalle ja kiskaisee minut ulos niin, että pääni kolahtaa auton ovenkarmiin. Matkani jatkuu samalla rykäisyllä paikalle tulleen taksin takapenkille. Taksi lähtee kiitämään kohti Siuroa.

Seuraavana päivänä palaamme Vastavirralle hakemaan kamojamme. Myös Kumikameli saapuu roudaamaan. Roger käy läpi edellisiltaista keikkaa.

”Meidän on vissiin pestattava bändiin vähän lisää kitaristeja. Nyt oli kolme, mutta ei ne vaan riittäneet keikan loppuun saakka.”

Ihmettelen, kun kitara- ja peltilaukut ovat odottamassa noutajaansa nätisti lavan kupeessa. Melko outoa, yleensä noihin eivät muut koske.

Lähden kantamaan kitaralaukkuja autoon ja ihmettelen, miten ne tuntuvat kumman kevyiltä. Avaan laukut. Eihän niissä ole kitaroita ollenkaan, tyhjää täynnä.

Minulle iskee paniikki. Säntään takahuoneeseen. Kitarat nojaavat seinään samassa paikassa, jonne muistan ne keikan jälkeen jättäneeni.

Tämä muuttuu yhä oudommaksi. Miksi kukaan on kanniskellut tyhjiä kitaralaukkuja?

Maanantaiaamuna saan puhelun Ukkos-Jussilta. Hän kertoo kuulleensa Väärien vieraiden Peteltä eriskummallisen tarinan. Pete oli ollut matkalla aamuyöstä kotiinsa, kun hän oli yllätyksekseen nähnyt Vastavirta-klubin ja Vaakon nakin välissä sijaitsevan lyhtypylvään kupeessa jotain outoa. Siihen oli hylätty läjä kitaralaukkuja ja peltilaukku, joiden päälle sateli hiljalleen lunta.

Pete oli mennyt Vastavirta-klubille, jossa henkilökunta oli vielä siivoamassa.

”Tuolla ulkona on jotain kitaroita. Onko teillä jotain hajua niistä? Etteivät olisi unohtuneet Kumikamelilta?”

”Ne kuuluvat niille helvetin Perseille. Nehän hortoilivat yöllä edestakaisin pitkin baaria ja pihamaata niiden kamojensa kanssa.”

Tyhjät laukut olivat jääneet lyhtypylvästä vasten, kun hyppäsimme taksiin. Kukaan ei muistanut niiden olemassaoloa. Sinne jäivät napottamaan.

Onneksi kamat löysi tuttu mies eikä kukaan pitkäkyntinen. Toisaalta menetys ei olisi ollut niin musertava, koska kitarat olivat joka tapauksessa takahuoneessa turvassa. Taidokas suoritus.

Roudaaminen erottaa pojasta miehen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s