Herään aamulla Liepajassa. Olemme ajaneet koko yön ja pysähtyneet huoltoasemalle juomaan aamukahvia. Huomaan, että lompakkoni on kadonnut. Se on varmasti jäänyt Pärnuun. Laitan tekstiviestin keikkajärjestäjälle, että ottaa lompakon talteen jos sattuu näkemään. Käymme noutamassa sen palatessamme Liepajasta.

Roger tarjoaa minulle kahvit. Ahdistus nostaa päätään. Tässä sitä ollaan taas rahattomana, toisten armoilla.

Vaimokin varmasti kiittelee.

Päätän tutkia vielä kitaralaukkuni. Lompakko löytyy varakitaran laukusta, jota en muista edes avanneeni koko matkan aikana. Lähetän Pärnuun toisen tekstiviestin, vaikka keikkajärjestäjä ei ole kuitannut ensimmäistäkään.

”Lompakko löytyi kitaralaukusta. Älä suotta etsi klubilta. Palataan.”

Kuittaus jää saamatta tähänkin.

Olemme taas hyvissä ajoin keikkapaikkakunnalla, mutta Pärnusta oppineina käytämme sen tervehenkisemmin lepäilyyn. Kirjaudumme hotelliin jo päivällä ja käymme nukkumassa päikkärit.

Herättyämme käymme katsomassa maisemia läheisen kirkon tornista ja torilla ostoksilla. Ostan itselleni uudet aurinkolasit, joita minulle ei ensin meinata myydä. Ne ovat kuulemma naisten mallia. Vastaan niiden pukevan minua täydellisesti. Laseja myyvä rouva ei ole asiasta vakuuttunut, mutta suostuu lopulta kauppoihin.

Olo tuntuu taas rokkitähdeltä.

Ennen keikkaa syömme kaikessa rauhassa keikkapalkkiopitsoja. Uskallan ottaa kaljankin. Olen selvistellyt veden voimalla koko päivän. Tekee hyvää.

Kaikille.

Illan toisena bändinä pitäisi olla jonkin saksalaisyhtyeen, mutta se ei ilmesty koskaan paikalle. Hardcoreillan hardcoret jäävät vähiin.

Yleisöäkään ei ole vaivautunut paikalle niin paljon kuin edellisvuonna. Lama on puraissut Latviaa pahasti. Ihmiset käyvät ulkona vähemmän kuin ennen.

Keikan kuluessa porukkaa kuitenkin saapuu paikalle niin, ettei tarvitse soittaa tyhjälle salille. Osa jopa tanssii.

Kaupungin ykköspaikka, bändi liekeissä, yleisö joraa, kaikki viihtyvät. Näin asiat pitää hoitaa. Jatkamme juhlia baarissa myöhään yöhön mukavaksi mieheksi osoittautuvan miksaajan kanssa.

Aamulla tutustumme hotellin saunaosastoon. Pulahtelemme ja painimme uima-altaassa. Meininki on jopa niin rock, että toinen altaaseen heitetyistä uimapatjoista tyhjenee.

Tämä se on elämää!

Saunomisen jälkeen fiilistelemme hetken hotellin terassilla, kunnes lähdemme ajelemaan hiljakseen kohti Jurmalaa, jossa olemme päättäneet viettää rantalomaa ennen paluuta kotiin. Jonsson muistuttaa, että se videokin on tekemättä.

Mikäpäs siinä, nyt onnistuu kaikki!