Papandreua lämppäämässä

Omaksumme uudet rutiinit nopeasti. Päivisin lojumme rannalla kittaamassa kaljaa, illan tullessa lähdemme puoluehommiin liput heiluen. Puolueen asuntovaunulla meille tarjotaan juotavaa, opetetaan kannatuslauluja ja annetaan vaalikrääsää. Baskereita, muovisia knalleja, lippuja. Kaikki valkovihreissä Pasokin väreissä.

Puolueväki kertoo, että Uusi demokratia -puolue on pahin vastustajamme. Kerromme huomanneemme, että ne ovat täysiä mulkkuja koko porukka.

Aamuyöstä lampsimme hotellille koiralauman seuratessa. Koirat norkoilevat aina jossain lähistöllä. Emme anna niille edes mitään syötävää, karvaturrit tykkäävät hengailla mukanamme muuten vaan. Hotellin yöportieeri on helisemässä kun koirat pyrkivät sisälle samalla ovenavauksella. Joku piskeistä käy pulahtamassa uima-altaassakin.

Levittelemme käsiämme, minkäs teet.

Parin päivän päästä puolueen perustaja ja pomo Andreas Papandreu puhuu reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä Ateenassa. Koko kylän sosialistit ovat lähdössä kuuntelemaan ukon puhetta. He haluaisivat meidät mukaansa, jos meitä vain kiinnostaa.

Totta helvetissä.

Päivää ennen Papandreun puhetta on pahimman vihollisemme kokoontuminen Thessalonikissa. Katsomme hotellissa tv-uutisia ja mietimme, että tulikohan liityttyä väärään puolueeseen. Kaupungin kadut kylpevät sinivalkoisissa väreissä. Paikalla on satojatuhansia ihmisiä.

Mitäs jos tämä meidän puolueemme onkin vain pieni haastaja ja vastustajat lynkkaavat koko sakin kun lähdemme kylille?

Hotellin henkilökunta on puolueemme kannattajia ja vakuuttaa suureen ääneen, että Pasokin tapahtuma tulee olemaan vähintäänkin yhtä iso. Kilpailu noiden kahden puolueen välillä on todella tiukka.

Varkizan pasokilaisten on määrä lähteä Ateenan yhtenä autokulkueena. Kokoontumispaikkana on kylän tori. Paikallinen puoluepamppu tahtoo meidän laulattavan ihmisiä ennen lähtöä. Tunnelma pitäisi saada kohotettua huippuunsa.

Jumaliste, keikka!

Nousemme japanilaisen pick-upin lavalle liput tanassa. Kysyntä kohtaa lahjat ennen näkemättömällä tavalla.

Nyt lävähtää!

”Let’s go all crazy! Pasok, irini, dimokratia!”

”Pasok!”

”Everybody, c’mon! Louder! Pasok, irini, dimokratia!”

”Pasok, Pasok!”

Heilutamme pitkiä hiuksiamme ja moshaamme pitkin auton lavaa. Uhoaminen on hurjaa. Minä meuhkaan keskellä heiluttaen vaaleita hiuksiani, Riivattu sinkoilee ympäriinsä ruskeat kiharat hulmuten.

Yleisö alkaa lämmetä. Ihmiset laulavat mukana. Heitämme lisää löylyä. Meillä ei ole hajuakaan mitä oppimamme kreikankieliset iskulauseet tarkoittavat, mutta porukkaan ne uppoavat. Kohta koko tori on yhtä mölyävää laumaa.

”Are you still alive out there?”

”Yeah!”

”I can’t fuckin’ hear you!”

”YEAH!”

”Pasok, Pasok, deksa prosmo me! Pasok, Pasok, deksa prosmo me!”

”PASOK! PASOK!”

Porukka on hurmoksessa. Riekumme ja villitsemme. Paikallispuoluepamput myhäilevät tyytyväisinä.

On aika lähteä Ateenaan.

Matkustamme samaisen pick-upin lavalla. Meidän on heilutettava lippuja ja laulatettava ihmisiä aina kun auto pysähtyy. Vihjaamme, että laulaminen kuivaa kurkkua.

”Älkää huolehtiko, olutta piisaa kyllä”, kuljettajaksemme esittäytyvä mies lupailee.

”Pasok, Pasok!”

Letkassa on kymmeniä autoja ja me olemme paraatipaikalla johtamassa kulkuetta. Mukanamme auton lavalle on kavunnut hiljainen nuori kaveri. Hänen tehtävänään on huolehtia, että kestämme mukana kyydissä. Tuore lavamanagerimme ei vaikuta kovin innostuneelta. Hän istuutuu lavan nurkkaan eikä osallistu koko touhuun millään tavalla.

Kuljettajallamme sitä vastoin riittää virtaa. Hän hyppää ulos joka kerta kun tulee pienikin pysähdys ja tulee huitomaan eteemme kuin kapellimestari.

”Pasok, irini, dimokratia!”

Kaupunkia lähestyessämme liikenne ruuhkautuu. Kuskimme kipaisee tien varressa olevalla kioskilla. Hän ojentaa meille viisi oluttölkkiä viittoen samalla, että nyt laulua ja lujaa. Ihmiset ovat nousseet ulos autoistaan. Napsautamme kaljat auki ja pistämme parastamme.

”Do you want some more? I said, do you want some more? Pasok, Pasok, deksa prosmo me!”

”PASOK, PASOK!”

Saavumme lähelle Akropolis-kukkulaa. Papandreun on määrä puhua siellä parin tunnin päästä. Pistämme auton parkkiin.

Väkeä on valtavasti. Liput liehuvat ja kannatuslaulut raikuvat. Jatkamme yleisön lämmittämistä samalla kun kävelemme kohti Akropolista. Kuljettajamme kiertää keräämässä kolehtia, jotta voi ostaa meille lisää juotavaa. Ihmiset kyselevät naureskellen, että olemmeko Jugoslaviasta, koska aksenttimme kuulostaa samanlaiselta. Äidit ja isoäidit hymyilevät, lapset antavat meille kukkia ja kirjekuoria.

Lähetän yhden kuorista äidilleni. Kirjoitan siihen terveisiä Kreikasta:

”Vaihdettiin puoluetta.”

Kotona äiti ihmettelee kirjekuorta, joka on täynnä Papandreun kuvia.

pasok

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s