Analle selviää vasta Madridissa, että hän on telonut silmäkulmansa junavaunun roskakoriin ihan itsekseen. Hän on luullut koko matkan, että minä ja Rane olemme pistäneet häntä kimpassa turpaan.

Ilmanko kaveri on välillä vähän murjottanut.

Suuntaamme kohti Portugalin Lagosia. Rantaloma Algarvessa, Atlantin aalloissa pulikoiden, ei tekisi yhtään pahaa. Lissabonissa Ana ostaa itselleen pullollisen viiniä terästämään ainaista kaljanhörppimistä. Hän kutsuu sitä action-pulloksi.

Kuulostaa pahaenteiseltä.

Edellinen ruotsinlaivalta ostettu action-pullo vei miehen sairaalaan tikattavaksi.

Alkumatka Lissabonista kohti Lagosia sujuu leppoisasti. Illan hämärtyessä Ana kaivaa viinipullonsa esille ja älyää, ettei hänellä ole korkkiruuvia matkassa. Yritämme miehissä saada korkkia auki. Meillä ei ole muita työkaluja kuin mustekynä ja nippu avaimia.

Touhu on humalaisten nyhräämistä. Lopulta en kestä enää jännitystä vaan otan pienet unet.

Herättyäni on jo täysin pimeää. Pojat jatkavat edelleen korkin aukaisemista. Homma ei ole juuri edennyt. Käytävän toisella puolella istuu perhe, joka katsoo taistelua huvittuneena. Ehdin juuri vaihtaa heidän kanssaan muutaman sanan ja hymyn, kun Rane tekee läpimurron.

Korkki tipahtaa pullon sisään.

Rane ojentaa pullon Analle, joka ei tietenkään älyä tapahtunutta vaan jatkaa pullon avaamista mustekynällä. Hän iskee napakan iskun kohti korkkia, jota ei enää ole, ja kynä lipsahtaa sisälle pulloon.

Ana ei kynän katoamista edes huomaa.

Riemastunut sankari vie pullon huulilleen ja kaataa viiniä suuhunsa sillä seurauksella, että pulloon pudonnut mustekynä menee kurkkuun. Viini tekee äkkikäännöksen ja tulee saman tien ulos muun mahalaukun sisällön mukana.

Oksennuksen haju on tyrmäävä.

Keskustelu vieressä istuneen lapsiperheen kanssa tyrehtyy kuin seinään. Hymyilen heille ääliömäisesti samalla kun Ana köhii vieressäni viimeisiä oksennuksen rippeitä. Kanssamatkustajat eivät hymyile takaisin vaan vaihtavat paikkaa. Saman tekevät kaikki muutkin.

En ole koskaan nähnyt täyden junanvaunun tyhjenevän niin nopeasti. Vaunuun ei jää ketään muita kuin me.

Pari tuntia myöhemmin saavumme päätepysäkille. Hämmästykseksemme emme olekaan Lagosissa vaan olemme päätyneet toiselle puolelle Algarvea. Olemme San Sebastianissa Espanjan rajalla. Ilmeisesti vaunu ei tyhjentynyt ainoastaan oksennusepisodin vuoksi. Myös meidän olisi pitänyt vaihtaa junaa.

Kyllä menee putkeen.

Vietämme yön San Sebastianin asemalla ja nousemme aamulla ensimmäiseen Lagosiin menevään junaan.

Lagosissa vuokraamme pienen huoneen erään vanhemman naisihmisen pitämästä hostellista. Pienikokoisesta emännästämme lähtee jumalattomasti ääntä. Täti ei vaivaudu lähestymään turhan hienotunteisesti tai opettelemaan asiakkaidensa nimiä vaan kutsuu näitä sukupuolen ja värin mukaan. Kerrosta ylempänä majaileva musta mies on ”Man Black”, minä pitkien vaaleiden hiusteni takia ”Man Yellow”.

Man Blackillä ja emännällämme on jotain kiistaa rahasta. Emäntä huutaa alakerrassa:

”Mään Bläk! Mään Bläk! No pay, no pay! Mään Bläk!”

Man Black juoksee hakemaan rahaa huoneestaan korvat luimussa.

Minä saan itselleni lattiapaikan. Se ei haittaa. En vietä öitä huoneessa muutenkaan. Tutustumme kahteen suomalaiseen tyttöön, joista toisen kanssa minulla on muutaman päivän mittainen lomaromanssi. Vietämme yömme tyttöjen hotellihuoneessa tai kuunvalossa hiekkarannalla.

Romanssi kestää kiihkeänä neljä päivää. Myös toinen tyttö saa itselleen seuraa ja päädymme touhuamaan tyttöjen hotellihuoneeseen nelistään. Vaikka pidämme visusti kiinni omista kumppaneistamme, yltyy meno parisängyssä niin kiihkeäksi, että toinen pari tipahtaa kesken kaiken lattialle.

Kuuluu vain mätkähdys ja kiroilua.

Naurattaa. Onneksi me touhuamme seinän puolella sänkyä.

Pari päivää myöhemmin on hyvästien aika. Tytöt jatkavat matkaansa. Minä pääsen keskittymään taas olennaiseen.

Anan silmäkulmasta pitäisi poistaa tikit. Kaverini ovat käyneet etsimässä lääkäriä tai terveysasemaa, mutta eivät ole löytäneet.

Istumme majapaikkamme oleskelutilassa ja mietimme mitä tehdä. Seuranamme on kaksi muuta asiakasta. Ruotsalainen ja norjalainen ovat syömässä eväitään. Norjalainen ehdottaa, että hänellä olisi tässä hedelmäveitsi.

Päätämme koettaa.

Minä yritän ensin, mutta huomaan heti alkuunsa ettei siitä tule yhtikäs mitään. Käteni tärisevät aivan liikaa.

”Ei saatana, antakaas kun minä näytän!”, uhoaa Rane ja ottaa veitsen itselleen.

Aamun loiventavat näyttävät hieman huojuttavan hoitajaa. Ruotsalainen ja norjalainen toteavat yhteen ääneen:

”Helvete, tästä on saatava kuva!”

Seuraan kauhuissani, miten Rane heiluu hedelmäveitsen kanssa ja yrittää osua tikkeihin. Ana seuraa pupillit laajentuneina sentin päässä silmämunastaan sohivaa hedelmäveistä. Ruotsalainen ja norjalainen hääräävät ympärillä kameroineen.

”Lopettakaa. Tuossa käy vielä huonosti!”, parahdan.

Onneksi muut ovat samaa mieltä. Ana päättää poistattaa tikit vasta Suomessa. Skandinaavit harmittelevat, että parhaat kuvat jäivät saamatta.

Paluumatkalla Lissabonissa huomaamme kaupan mainostavan ikkunassaan edullista giniä ja sijoitamme jäljellä olevat escudot siihen. Hyppäämme Pariisiin menevään junaan.

Menomatkan missattu junanvaihto mielessäni päätän varmistaa perille pääsemisen. Ennen ensimmäisen ginipullon korkkaamista askartelen pahvista kyltin kaulaani.

”PARIS. Wake me up before you go-go!”

Junamatkasta tulee yksi miellyttävimmistä koskaan. Kyltti herättää huomiota ja junan täyttäneet reilaajat ottavat sen hyvällä huumorilla. Hyväntuulisia kavereita ja juttuseuraa riittää vaeltaessani junaa päästä päähän. Poikkeuksen tekee tietysti ainoa junaan eksynyt nuori purjehduskenkäinen suomalaismies, joka tuntuu olevan suorastaan närkästynyt.

”Ei pitäis lähteä koko reissuun, jos ei osaa jäädä edes junasta pois. Mahtaa nämä ulkomaalaisetkin ajatella. Minä kyllä voin kertoa teille milloin ollaan Pariisissa.”

Hieno homma.

Jätän tyypin puhisemaan Suomi-kuvaa keskenään ja jatkan sukkulointiani.