Matkamme jatkuu kohti Kööpenhaminaa. Juuri ennen saapumistamme Helsingborgin satamaan vodkapullon imaissut Ana onnistuu tipahtamaan istuimeltaan pöydän alle ja iskee siellä silmäkulmansa roskakoriin.

Verta tulee hillittömästi.

Vuotoa yritetään hillitä paperipyyhkeillä. Talutamme vertavuotavaa hönöveikkoa kohti Tanskaan menevää lauttaa. Mies kävelee päin seiniä. Ennätämme juuri ja juuri nousta lauttaan ennen kuin se lähtee liikkeelle.

Verenvuoto ei lakkaa Kööpenhaminassakaan. Ei muuta kuin taksi alle ja sankari sairaalaan tikattavaksi.

Anan silmä on muurautunut umpeen. Herttainen ilmestys.

Palattuamme takaisin asemalle törmäämme siellä Tipeen, joka on lähtenyt reilaamaan yhdessä tyttöystävänsä kanssa. He kuuntelevat hetken kertomustamme reissun tähänastisista vaiheista ja poistuvat takavasemmalle.

Kontrastihenkilöiden seura ei viehätä.

Me hyppäämme junaan ja suuntaamme kohti Amsterdamia.

Seuraavan päivän iltana törmään pari vuotta nuorempaan suomalaismieheen savuisen kuppilan baaritiskillä. Hän on juuri ostamassa itselleen ja kaverilleen marihuanasätkää. Jutellessamme käy ilmi, että olen tutustunut hänen isoveljeensä pari vuotta aikaisemmin Münchenissä, kun olin Anan kanssa Oktoberfesteillä. Nyt pikkuveli on kavereineen reilaamassa kuten mekin.

Vittulainen, että maailma osaa olla pieni!

Tällaisen tapaamisen mahdollisuus on yksi miljoonasta. Ja kun siinä jutellessa huumesätkää tarjotaan, niin minä päätän, että mikäpä ettei.

Nyt on atmosfääri kohdillaan!

Jos joskus jossain täytyy kokeilla niin juuri nyt ja tässä paikassa.

Otan sätkän ja vetäisen savut vuorollani.

Yleensähän rehvastellaan, ettei tuntunut missään. Ei tälläkään kertaa, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. En älyä pidättää savua keuhkoissani. Polttelen jointista parit savut aivan samalla tavalla kuin normaalitupakasta. Tämä maistuu vain pahemmalta. En ole perso makealle.

Vaan tulipahan kokeiltua.

Nousen pöydästä ja haen tiskiltä lisää olutta. Juttelemme vielä hetken kunnes lähdemme ulos baarista ja hyvästelemme kaverit. Ana ja Rane lähtevät hostelliin nukkumaan.

Minä lähden naisiin.

Kävelen parin minuutin matkan punaisten lyhtyjen alueelle. Jo aiemmin päivällä livahdin erään kymmenisen vuotta itseäni vanhemman kultahampaisen mustan naisen luokse sillä aikaa kun matkakumppanit tutustuivat paikalliseen kirkkoon.

Säkenöivähymyinen kaunotar taputteli mahaani.

”You must be a big boss in Finland.”

Totta turisi.

Harrastelijamuusikko ja osa-aikainen postimies.

Siinä taputellessaan hän veloitti minua palveluksista, jotka olivat niin sujuvia, etten kerennyt niitä huomatakaan

Kirkkokierros olisi tullut halvemmaksi. Komeita kultauksia olisi varmasti ollut ihasteltavaksi sielläkin.

Nyt toljotan ikkunoissaan patsastelevia naisia Amsterdamin yössä suu auki. Parikymppisestä maalaispojasta näkymä tuntuu syntisen houkuttelevalta.

Panettaa.

Viereisissä ikkunoissa seisoskelee kaksi vaaleaa naista, joista toinen on pukeutunut jakkupukuun ja korkokenkiin. Toisella on päällään vaaleanpunaiset bikinit. Jälkimmäinen viittoilee luokseen. Menen jutuille ja bikinibeibe avaa minulle oven.

Astun sisälle käytävään, jonka pienessä syvennyksessä on vuode. Sanon naiselle, että eipä tästä taida tulla nyt mitään. Minulla ei nimittäin ole yhtään guldeneita. Taskussa ei ole kuin muutama kolikko paikallista valuuttaa. Pengon taskuni ja näytän rahani. Kaikki jäljellä olevat setelirahat ovat Saksan markkoina.

”Eipä hätäillä. Selvitellään asiaa.”

Nainen astuu kolme metriä taaksepäin käytävällä sijaitsevan oven luo, koputtaa oveen ja hämmästyksekseni se avautuu. Kuulen tiivistä keskustelua naisen ja oven avanneen miehen välillä.

Ei helvetti.

Parempi olisi poistua. Olen jo tekemässä lähtöä, kun nainen saapuu takaisin, katsoo silmiini ja pyytää näyttämään rahani uudestaan. Saksan markat käyvät kuulemma maksuksi siinä missä guldenitkin. Yhden suhde yhteen.

Rypistyneistä seteleistä löytyy sopiva summa ja ennen kuin huomaankaan, istun kapealla sängyllä riisuttavana.

Toimituksesta ei meinaa tulla mitään.

Päässä pyörii mielikuva kaapissa kyttäävästä puukenkäveijarista, joka seuraa touhuamistamme parin metrin päässä vähintäänkin silmä kovana. Tästä se on eroottisuus aika hemmetin kaukana. Ihan kuin tuota en olisi aavistanut muutenkin.

Lopulta otan mielikuvituksen käyttöön. Suljen silmäni ja kuvittelen itseni intiimimpään ympäristöön. Eli omaan sänkyyni vetämään käteen.

Tule apuun, Tiina Tiikeri!

Mielikuva toimii.

Tästä se kannatti maksaa.

Hostellissa levitän kaikki jäljellä olevat rahani sängylle. Matka on vasta alussa ja kolmannes rahoista on jo nussittu taivaan tuuliin.

Sai olla saatana viimeinen kerta kun sorrun maksulliseen seksiin.

Sitä ne huumeet teettää.