Eräänä marraskuisena lauantai-iltana lähden Kerubiin katsomaan Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Mars -yhtyeen keikkaa. Bändin keikka menee minulta tyystin ohi, koska isken silmäni punatukkaiseen tyttöön ja hakeudun jutuille. Meillä tuntuu synkkaavan hyvin.

Tytön nimi on Teija. Loppuillasta päätän tehdä rohkean ehdotuksen:

”Lähtisitkö kämpille?”

Teija suostuu ja minä olen innoissani.

Kämpille naisen kanssa!

Rane ja Swein heittävät meidät sinne Ladalla. Teijalle paljastuu vasta Lehmon nuorisoseurantalon pihaan kurvatessamme, etten ole puhunut omasta kämpästäni vaan bändin treenikämpästä.

En tainnut muistaa mainita sen tarkemmin.

Totuuden paljastuminen ei säikäytä ihastustani vaan menemme sisälle. Ulkona on pakkasta ainakin parikymmentä astetta eikä sisällä ole paljoakaan lämpimämpää. Säädän pattereita isommalle. Pimeässä sählätessäni onnistun kytkemään lämmityksen tyystin pois päältä. Olemme aamulla umpijäässä.

Ehdotan, että lähdemme sulattelemaan vanhempieni luokse. Saisimme aamukahvitkin. Teijan pitää myös ottaa lääkkeensä. Hän on kertonut minulle jo yöllä, että hänelle on tehty puoli vuotta aiemmin sydämensiirto. Miniäkokelas tulee esiteltyä vanhemmillekin tuoreeltaan.

Sitoutumiskammoinen mies on napattu kertaheitolla koukkuun. Aiemmat seurusteluyritykset ovat jääneet lyhyiksi. Kaljanjuonti ja kavereiden kanssa hengailu ovat kiinnostaneet enemmän, mutta nyt tilanne on muuttunut. Olen korviani myöten rakastunut. Alan viettää yhä enemmän aikaa Teijan kanssa. Nuohoudumme nuoruuden innolla.

Teija asuu iäkkäämmän naisihmisen alivuokralaisena Joensuun keskustassa. Käyn Teijan luona kylässä sielläkin, mutta useimmiten tapaamme jossain muualla.

Kerran mummeli on poissa kokonaisen viikonlopun ja saamme olla Teijan luona kaikessa rauhassa. Minulla on rahat vähissä, mutta niiden pitäisi riittää juuri ja juuri pitsoihin, muutamaan kaljaan ja kortsupakkaukseen.

Kurvaan Saabillani Jukolanportin R-kioskille. Kioskissa on jonoa. Lopulta tulee minun vuoroni.

”Paketti Sultaneja, kiitos.”

”Isompi vai pienempi?”

Vilkaisen ympärilleni, porukkaa on kioski puolillaan.

”Kröhöm. Pistä niitä isompia.”

Kioskin täti lataa tiskiin perhepakkauksellisen kortsuja. Jaa, se tarkoittikin pakkauksen kokoa. En ilkeä muuttaa ostostani, vaan maksan kiltisti isomman paketin hinnan. Sinne meni kaljarahat, mutta onpahan muuten millä rillutella.

Lopulta Teija saa tarpeekseen asumisesta mummelin luona ja muuttaa yksiöön Kirkkokadulle. Minä muutan mukana. Rane heittää Ladalla ensin Teijan muuttokuorman eli telkkarin ja stereot. Minä tuon mukanani patjat ja pullon Sorbusta. Tupaantuliaiset vietetään samana iltana.

En muuta Teijan luokse virallisesti. Sanon kavereilleni vain punkkailevani siellä silloin tällöin. Kun olen punkkaillut kaksi kuukautta yhteen menoon, muutan minäkin lopulta kirjani asuntoon.

Teijan sydämensiirrosta on kulunut niin vähän aikaa, että täytyy elää äärimmäisen varovasti. Käytän hengityssuojaa, jos minulla on pienimpiäkään flunssanoireita. Jos oireita tulee Teijalle, on hänen ilmoittauduttava välittömästi sairaalaan. Teija on alkuaikoina useampaan kertaan osastolla, mutta mitään vakavampaa ei ilmene. Aikaa myöten rajoitukset lievenevät ja elämä helpottuu. Elämme kuin mikä tahansa nuoripari.

Helmikuussa teemme ensimmäisen yhteisen matkamme. Roger on muuttanut Turkuun muutamaa kuukautta aiemmin paremman puoliskonsa kanssa ja päätämme lähteä käymään kylässä. Matkaan lähtevät myös Rane ja Kiliff. Pakkaudumme Ladaan.

Matka Turkuun menee hyvin, vaikka reissun aikaan Suomessa on koko talven kovimmat pakkaset. Vietämme Turussa loistavan viikonlopun. Esittelen Teijan Turkuun muuttaneille kavereilleni ja kierrämme yhdessä baareja. On mukavaa.

Ongelmat alkavat paluumatkalla.

Lada hajoaa. Se vuotaa jäähdytysnesteet pihalle. Matka Turusta Tampereelle kestää lähes neljä tuntia. Käymme kahvilla Kuselan luona, joka opiskelee Tampereella. Kovapäisinä lähdemme jatkamaan matkaa kohti Joensuuta, vaikka on tullut jo pimeä eikä auto toimi yhtään sen paremmin.

Neljä tuntia myöhemmin tungemme lunta syyläriin Jyväskylän eteläpuolella. Pakkasta on kolmisenkymmentä astetta. Tajuamme pelin menetetyksi kotiin asti ajamisen suhteen, mutta yritämme päästä edes Jyväskylän rautatieasemalle. Lada hyytyy lopullisesti kaksikymmentä metriä ennen aseman parkkipaikkaa. Työnnämme auton parkkiin ja mietimme mitä seuraavaksi.

Ainoastaan Teijalla on enää rahaa jäljellä. Hän ostaa junaliput koko porukalle. Vanhempani tulevat meitä vastaan junalle ja heittävät minut suoraan töihin.

Rane myy autonsa venäläisille pari viikkoa myöhemmin. Lada palaa takaisin kotiinsa kuorma-auton lavalla.

Turun-reissun vastoinkäymiset eivät hetkauta Teijaa. Rakkaallani on samanlainen reissu- ja seikkailukipinä kuin minulla. Alamme suunnitella yhteisiä autoretkiä Eurooppaan.

Onneksi sekoilukipinä puuttuu.

Järjen lisäksi hänen kokemansa sairaus vaikuttaa varmasti asiaan. Se rauhoittaa hieman myös minua. Kaljanjuonnista kun on tullut liiankin rakas harrastus. Teija pitää huolen, ettei homma lähde pahemmin käsistä. Hän antaisi minulle kenkää, jos siitä tulisi täyspäiväistä hommaa. Sellaiseksi se on ollut menossa.

Kusela kiittelee Teijaa, koska on seurannut touhuani jo parisen vuotta huolestuneena. En sylje tuoppiin vieläkään, mutta asiat ovat nyt paremmin balanssissa.

Rakkaus Teijaan voittaa kaljankin. Ihmeellistä ja ihanaa.