Yhdessä ulkomaille

Kesällä 1992 lähdemme autoretkelle Eurooppaan. Saabiin pakkautuu minun ja Teijan lisäksi myös Swein, joka on halukas lähtemään mukaan pienen budjetin reissulle. Mukavan matkatoverin lisäksi saamme hänestä myös toisen kuskin, koska Teijalla ei ole ajokorttia.

Hurautamme pikavauhtia Joensuusta Naantaliin, josta otamme lautan Kapellskäriin. Jatkamme tiukkaa ajamista halki Ruotsin ja Tanskan, kunnes parkkeeraamme auton Hampuriin tutuille kulmille. Saab oli parkissa lähes samalla paikalla pari vuotta aiemmin, kun olin reissussa Anan kanssa.

Toteamme paikan hyväksi ja pistämme leirin pystyyn.

Koska matkabudjettimme on pieni, emme etsi hotellia vaan nukumme autossa. Saabin liepeillä tapahtuu suurin osa ruokailuistakin. Näkkileipää ja säilykelihaa. Minulla ja Sweinillä on ruokajuomaksi Saksan-lautalta ostettua halpaa olutta. Kalja oli lautalla niin halpaa, että ostimme sitä pitkälti toistasataa tölkillistä. Riittää koko reissuksi. Teija ei ole niin perso hörppimään kädenlämpöistä kaljaa vaan räpsii mieluummin valokuvia. Yksi leirissä otetuista valokuvista päätyy Rumba-lehteen KaMu ry:n demoarvion kuvitukseksi.

Leirimme lähelle on saapunut suuri kiertävä huvipuisto. Komeita ovat saksalaisten tivolit, on vuoristoradat ja kaikki. Menen Teijan kanssa seikkailutaloon, jossa on peilejä ja köysisiltoja. Kierroksen loppupuolella on suuri juoksupyörä, josta olisi kaiketi tarkoitus vain mennä läpi.

Jäämme juoksemaan siihen kuin hamsterit.

Kerta kerran jälkeen lennämme turvallemme ja nousemme ylös yrittämään uudestaan. Laitetta käyttävä työntekijä ihmettelee puuhiamme. Näytän hänelle peukalolla, että kaikki on ok. Juoksupyöräoperaattori kaiketi tulkitsee eleen väärin ja pistää masiinaan lisää vauhtia. Lopulta älyämme poistua laitteesta polvet ruvella ja kroppa ruhjeilla. Teijalla kestää kaksi vuotta, ennen kuin viimeisetkin jäljet katoavat polvista.

Kiertelemme Reeperbahnilla ja sen sivukujilla. Swein toteuttaa haaveensa ja kävelee Reeperbahnin päästä päähän huudattaen mankastaan Irwinin St. Pauli ja Reeperbahnia non-stoppina.

Swein on fiiliksissä.

Fiilikset latistuvat kuitenkin kummasti, kun sankarimme päättää tarjota meille kierroksen yökerhossa. Pöytään tuodaan kuusi pulloa olutta tilatun kolmen sijaan. Se on kuulemma baarin politiikka, vähintään kaksi olutta kerralla. Jollain kai ne ravintolan lavalla heiluvat tissitkin täytyy rahoittaa.

Lasku on 105 Saksan markkaa. Swein maksaa satasen ja kympin seteleillä. Tarjoilija ottaa rahat ja kysyy Sweiniltä jotakin.

”Ja, ja”, Swein kuittaa ymmärtämättä posmotuksesta sanaakaan.

Tarjoilija poistuu tyytyväisenä.

”Taisit just antaa vielä vitosen juomarahaa”, totean pari vuotta saksaa lukeneena.

Katuja kierrellessämme tulemme rautaportille, joka estää näkymän sen toisella puolella olevalle kujalle. Mitähän ihmettä siellä oikein tapahtuu? Livahdamme portista sisälle. Meiltä jää huomioimatta portissa oleva teksti, joka kertoo että naisilta on pääsy kielletty.

Kadunpätkä on varattu ilotytöille, jotka eivät katso Teijan mukanaoloa suopeasti. Toiseen päähän saapuessamme meitä odottaa märkä yllätys. Kaksi ilotyttöä kastelee meidät käsikäyttöisellä paloruiskulla. Toinen pumppaa vettä minihameessaan ja korkokengissään samalla kun toinen suuntaa letkun meihin niin, että on parempi pistää juoksuksi ettemme kastuisi kokonaan.

Hetkeä myöhemmin istun jalkakäytävällä Sweinin kanssa odottamassa ostoksille lähtenyttä Teijaa, kun huomaamme ilotyttöjen opastavan karskin näköisen nahkatakkisen miehen meidän suuntaamme. Mies kävelee luoksemme ja esittelee itsensä poliisiksi.

”Ketäs te olette? Mistä tulette? Mitä olette Hampurissa tekemässä? Kuinka kauan aiotte viipyä?”

”Suomesta ollaan ja viimeistä iltaa Hampurissa. Huomenna lähdetään pois.”

”Juuri tuon halusin tietää. Saatte 24 tuntia aikaa hävitä kaupungista tai sitten teidät heivataan täältä ulos väkisin!”

Nahkatakkimiehen tehdessä lähtöä sanon Sweinille, ettei tuo tyyppi ole kyllä poliisia nähnytkään. Poliisiksi tekeytynyt sutenööri kiepahtaa ympäri kuin pistoksen saaneena ja tuijottaa meitä jäätävästi.

Katselemme taivaalle. On se ilmoja pidellyt.

Aikansa mulkoiltuaan valepoliisi muistuttaa meitä vielä 24 tunnin säännöstä ja poistuu tulosuuntaansa.

Teijan saavuttua kaupoilta lähdemme leiriimme. Swein tekee tilaa nuorelle parille ja siirtyy nukkumaan viereiseen parkkiruutuun.

Minä pääsen kullan kainaloon.

Aamulla seuraan ihaillen, miten paikalle saapuneet kaupungin työntekijät katselevat hetken parkkiruudussa nukkuvaa suomalaista ja merkkaavat katutöissä käytettävillä muovikartioilla ruudun varatuksi. Hieno varotoimenpide, ettei kukaan kurvaisi kaverin päälle.

Hampurin kaupungin työntekijät ovat tunnetusti asiallista porukkaa.

crazy

mankka

kamut

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s