Fuck McDonald’s

Seuraavana on valloitusvuorossa Šalčininkai Liettuan ja Valko-Venäjän rajan tuntumassa. Matkaa on ajettavana lähes viisisataa kilometriä. Onneksi keli on aurinkoinen, auto toimii, kaikki ovat mukana ja juttua piisaa. Eilisen ajovuoron jälkeen on mukava vain istua autossa, hörppiä kaljaa ja puhua paskaa.

Selkeästi vahva lajini.

Matka taittuu hyvää vauhtia eikä rajanylityksissäkään tuhraannu ylimääräistä aikaa. Liettuan puolella rajaa sijaitsevassa motelliravintolassa on myynnissä avotulella paistettua saslikia. Toimii.

Moottoritie halkoo äärettömiin jatkuvaa peltomaisemaa. Pohjois-Karjalan poikana osaa arvostaa, että tieltä näkyy muutakin kuin metsää. Tiessä on syvimmät urat, jotka missään olen nähnyt. Se hieman ihmetyttää, koska kyseessä on sentään maan merkittävimpiin kuuluva moottoritie. Muuten ei valittamista löydy. Olemme niin hyvin aikataulussa, että päätämme ajaa ensin Vilnaan ja käydä katselemassa vähän kaupunkia.

Vilnassa parkkeeraamme auton Geležinis kablysin takana olevalle pikkukadulle. Geležinis kablys eli Rautakoukku, oli aikoinaan rautatieläisten kulttuurikeskus. Neuvostoaikainen paremman väen juhlapaikka, jossa tarpeeksi korkealla puolueen hierarkiassa olleet ihmiset pääsivät pyörähtelemään tanssilattialla. Sittemmin paikka on poistunut käytöstä. Ainakin osittain. Rakennuksen kellarikerroksessa toimii legendaarinen underground-klubi nimeltään Club Green. Harmi kyllä, tällä reissulla keikka siellä jää väliin.

Katselemme rakennusta. Rapistumisesta huolimatta huomaa, että se on ollut aikoinaan komea paikka. Valkoinen rakennus, jonka julkisivua koristavat pylväät ja niiden yläpuolella roikkuu hallitsevana suuri musta rautakoukku. Paikka sietäisi laittaa kuntoon.

Läheltä löytyy kioski, josta ostamme juomatäydennystä iltaa varten. Nostelen kylmäkaapista tusinan verran puolilitraisia olutpulloja tiskille. Huomaan, että ne ovat kaikki yhdeksänprosenttisia.

”Jaaha, tästä ei hyvä seuraa.”

Nostelen pullot takaisin kaappiin ja etsin miedompia tilalle. Lähdemme etsimään ruokapaikkaa, joka löytyykin nopeasti.

McDonald’s.

Kaikista maailman paikoista. Kapinaa punkkia vastaan. Suurin osa porukasta kiertää sisätilat kaukaa. Sentään jotain toivoa tässäkin sakissa. Minussa ei. Pistelen hampurilaista tuulensuojaan hyvällä ruokahalulla.

Aterioinnin jälkeen otamme kiertuevalokuvia paikan mainoskyltin edessä. Halvat huvit. Kierrämme vanhan kaupungin kautta takaisin autolle ja lähdemme ajamaan neljänkymmenen kilometrin päässä olevalle keikkapaikalle.

Šalčininkai on pieni kaupunki viisi kilometriä ennen Liettuan ja Valko-Venäjän rajaa. Kaupungissa asuu vajaat seitsemäntuhatta asukasta. Keikkajärjestäjä hyppää kyytiin ja lähtee oppaaksi. Keikkapaikka on kuulemma vähän syrjässä keskustasta. Palaamme muutaman sata metriä takaisin tulosuuntaan ja käännymme keskeltä peltoa pienelle tielle, joka johtaa pitkän autotallirivistön pihaan.

Yhdessä noista kymmenistä autotalleista on tänään rokkijuhla. Ei vastaa ihan sitä kuvaa kansainvälisestä rocktähteydestä, josta teinipoikana haaveilin ja äidille hevostilan ostamisella hehkuttelin.

Onneksi äiti ei sen kummemmin edes pidä hevosista.

Autotallin kaikki parikymmentä neliötä on sisustettu tyylikkäästi. Ei ollenkaan hassumpaa. Seinät on verhoiltu tummilla lakanoilla ja lattialla on matot. Paikka vaikuttaa kodikkaalta ja siistiltä. Täälläkin on backline paikan puolesta.

Bassorummussa lukee ”Fuck McDonald’s”.

Hymyilyttää.

Basta Basta soittaa ensin ja meno on ihan hemmetin siistiä. Nuori yleisö on täysillä mukana, ilman minkäänlaisia estoja. Näyttää ihan perhanan siistiltä, kun pieni autotalli on tupaten täynnä hikisinä poukkoilevia ihmisiä. Nopean vaihdon jälkeen on Bulldoserin vuoro ja sama meininki jatkuu. Hiki lentää niin soittajilla kuin yleisössäkin. Uskomatonta, että keskellä peltoa olevassa pienessä autotallissa voi olla niin siistiä soittaa. Hämmentävän hieno kokemus.

Nyt alkoivat hommat toimia.

Fiilistelemme keikan jälkeen vielä hetken, juomme olutta ja juttelemme paikallisten kanssa. Kiittelemme puolin ja toisin, kunnes on aika lähteä nukkumaan. Kukaan ei ole enää ajokunnossa, joten on parempi kävellä. Auto jätetään keikkapaikan pihamaalle, talliin ei mahdu. Mietin, että onkohan naapuritalleihin rakennettu muita aktiviteetteja.

Kuten kylpylä, sirkus ja jäähalli.

Lähdemme taivaltamaan usvan verhoamien peltojen poikki kohti keskustaa, josta meille on järjestetty yöpaikka keikkajärjestäjän kotoa. On hiljaista, mistään ei kuulu mitään, vain oman retkueemme askeleet harppoessamme jonossa pitkin ojan vierustaa kulkevaa polkua. Pellonlaidassa on kerrostalo, jonka parkkipaikan kautta oikaisemme. Juuri kävellessäni kahden auton välistä horjahdan ja tönäisen toista autoista niin, että sen hälyttimet alkavat soida korviahuumaavasti keskellä hiljaisuutta.

On parempi kiihdyttää kävelytahtia.

Hälyttimen huuto ei lakkaa vielä silloinkaan kun hipsimme sisään majapaikan porraskäytävään. Olo tuntuu melko rock’n’rollilta.

iloiset_punkkarit

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s