Ikkunasta tulviva auringonvalo herättää minut olohuoneen lattialta. Päivästä näyttäisi tulevan jälleen kaunis. Menen parvekkeelle tupakalle ja katselen sieltä avautuvaa näkymää. Aika korutonhan tuo on. Parvekkeelta näkyy rapistuneita kerrostaloja ja niiden välissä heinittynyttä aluetta, jonka ehkä voisi kuvitella joskus olleen hoidetun. Kauempana siintää rivistö kulahtaneita autotalleja, joista yhdessä oli edellisiltana maailman paras meininki. Juomme aamukahvit ja kävelemme autotallille pakkaamaan kamat autoon.

Roudauksen jälkeen käymme ruokaostoksilla keskustassa. Olen silminä silmälasinsa kadottaneelle Rebelille. Kuvailen makkaroita lihatiskillä, jotta bassotaiteilija osaa tehdä valintansa. Päädymme tiskin oikeassa laidassa oleviin grillimakkaroihin. Juomaostoksilla Rebel ei tarvitse apua vaan osoittaa kadehdittavaa sitkeyttä. Hän tiiraa puolitoistalitraista pulloa pitkään lähietäisyydeltä.

”Tässä on etiketissä susi. Hetkinen. Joo, tuossa. Viisi prosenttia! Tää on viisiprosenttista!”

Tyytyväisenä myhäilevä Rebel latoo olutpullot ostoskoriin makkarapaketin seuraksi. Itselläni on hyvin pitkälti samat ostokset. Muutkin ovat saaneet ostoksensa tehtyä. Lähdemme katsomaan Valko-Venäjän rajaa.

Pakkaudumme autoon, nostamme bassorummun kyytiin ja hurautamme muutaman minuutin matkan rajalle. Pysähdymme tienposkeen satakunta metriä ennen varsinaista raja-asemaa. Luulisi, että raja on hieman tiukemmin vartioitu kuin ne rajat mitä viime päivinä olemme ylittäneet. Onhan Valko-Venäjä vielä Euroopan harvoja sosialistisia diktatuureja. Hyppäämme ulos autosta ja fiilistelemme, että nuokin puut tuolla ovat jo Valko-Venäjän puolella. Eivät näytä yhtään sen enempää sirpin ja vasaran raiskaamilta kuin tällä puolen rajaa olevat puutkaan.

Puolivälissä tietä ja metsänrajaa on hauskan näköinen pylväs. Menemme lähemmäs ihmettelemään, että mikä lienee. Kierrän tolppaa joka puolelta ja yritän pähkäillä, että minkähän vuoksi tuommoinenkin on tänne pystytetty. Käyn kusella metsänlaidassa ja palaan pylvään luo.

”Mitähän nää vaakunankuvat on? Ja nää kirjaimet?”

”Oisko ne jotain lyhenteitä?”

”Helvetti, tää on rajatolppa! Ollaan Valko-Venäjällä!”

Kävin juuri lorauttamassa valkovenäläiseen pusikkoon. Eikä edes viisumia kyselty!

Samassa alkaa kuulua kiivas korkokenkien kopse raja-aseman suunnasta. Sieltä saapuu ryhdikäs naispuolinen liettualaisrajavirkailija pistooli vyöllään kertomaan, että olemme syyllistyneet rajaloukkaukseen Valko-Venäjälle.

”Äkkiä takaisin tielle tai ei hyvä seuraa!”

Selitän, että ei huomattu koko rajaa ja muutenkin eksyttiin vahingossa koko seudulle. Rajavirkailijatar osoittaa meille autoa, että nyt hyppäätte kyytiin ja ajatte takaisin tulosuuntaan. Täti tehostaa kehotustaan ojentamalla kädet eteensä ja puristamalla ne nyrkkiin.

”Next, handcuffs!”

”Lupaat vaan”, ajattelen.

Täti on sen verran vakuuttava, että on parempi totella. Onneksi sentään valkovenäläiset eivät ehtineet paikalle ensin. Reissuun olisi saattanut tulla pientä viivästystä. Nousemme autoon ja ajamme pois. Hetken päästä uskallamme jo tuulettaa.

Rajaloukkaus Valko-Venäjälle! Siistiä!