Ananasnarkki

Paluumatka Kuldigasta, Baltian johtavasta pistokeikkapaikkakunnasta, starttaa aamupäivästä. Illalla on keikka Tallinnassa. Ongelmat Saabin kytkimen kanssa pahenevat, mutta matka etenee. Pysähdymme naapurikaupunkiin katselemaan baltialaista markkinameininkiä. Hyvinhän tässä keretään. Pistäydymme terassilla ottamassa loiventavat ja ihmettelemme torikojujen tarjontaa. Ostan itselleni pientä purtavaa ja vaimolle tuliaiskarkit.

Mukavaa puuhaa tämä rokkitouhu.

Pari tuntia kestäneen kaupunkikierroksen jälkeen pakkaudumme autoihin. Fiksuina ihmisinä ajattelemme, ettei meidän tarvitse ajaa yhtä matkaa, vaan kumpikin autokunta etenee omaan tahtiinsa.

Olemme jo lähellä Tallinnaa, kun saamme puhelun toisesta autosta. He ovat viitisenkymmentä kilometriä perässämme ja tukevasti tienposkessa. Saabin kytkin on sanonut sopimuksensa irti lopullisesti.

Meidän ei kannata kääntyä enää takaisin, sillä olemme myöhässä jo itsekin. Päätämme yksissä tuumin ajaa toimivalla autolla Tallinnaan, että edes osa porukasta on paikalla. Tienposkipartio jää etsimään apua.

Illan isäntänä toimii Tallinnassa asuva virolainen punkikoni Villu Tamme. Hän on järjestänyt meille keikan Woodstock-nimiseen baariin, joka sijaitsee Tallinnan vanhan kaupungin kupeessa. Soitan Villulle ja ilmoitan tapahtuneesta. Villu ei voi oikein auttaa, matkaa on sentään 85 kilometriä. Pyydän kyselemään, josko jotain kautta voisi kuitenkin saada apua. Hajonnut laina-autokin olisi hyvä saada Suomeen.

Keikkapaikalle saapuessamme on jo pimeää. Porukkaa on paikalla hämmästyttävän paljon. Keikkapaikan ulkopuolella, oven tuntumassa, päivystää poliisipartio.

Suuren maailman meininkiä.

Olisi selkeästi tulossa hyvät bileet, kunhan vain nyt saisimme kaikki soittajat ehjinä ja ajoissa paikalle. Baarin ikkunassa on iso mainosjuliste keikasta. Se peittää puolet ikkunasta. Villu on laittanut siihen oman kuvansa, vaikkei keikalla itse soitakaan. Kuvan vieressä lukee kissankokoisin kirjaimin:

”Villu suosittelee!”

Bändien nimet löytyvät julisteen alalaidasta puolta pienemmällä fontilla kirjoitettuna. Nerokkaasti laadittu. Meitä ei tunne Tallinnassa kukaan, Villun tuntevat kaikki.

Sovimme, että illan aloittaa virolainen Conflict O.K., joka on tuttu bändi edellisvuoden Sindin tapahtumasta. Toivomme, että ehtisimme sillä välin saada loputkin soittajat paikalle. Bulldoserkin on toista kitaristia vajaa, koska The L soittaa nykyään myös Basta Bastassa ja on matkustanut rikki menneessä autossa.

Juuri kun meille on selvitetty, ettei kavereillemme saada apua Tallinnasta, saamme huojentavan tiedon. Sankarimme ovat kohta autoineen keikkapaikalla. Joku paikallinen on pysähtynyt auttamaan nähtyään bändin tienposkessa ja ottanut kavereiden auton hinaukseen 500 kruunun korvausta vastaan. Hän on hinannut Basta Bastan koko 85 kilometrin matkan Tallinnaan.

Karpo antaisi tuosta hyvästä kylmäsavuporopaistin!

Itse en enää poroa tai mitään muutakaan elukkaa syö. Minusta on tullut ituhippi. Edellisen Baltian-kiertueen jälkeen Väntäsen Ari haastatteli Bulldoseria rocklehti Sueen. Kerroin haastattelussa kärkkäästi rokkireissusta ja jaoin jyrkkiä näkemyksiäni kasvissyönnin älyttömyydestä.

”Minä haluaisin sanoa punkkareille, että lihansyönti kannattaa. Jos nyt kaikki lopettaisivat lihansyönnin, mihin siat pistettäisiin? Sehän olisi massamurha. Nehän pitäisi lopettaa, ei niitä voi luontoonkaan vapauttaa. Nehän paskoisivat joka paikkaan. Mitä siinä sitten sanoo? Että ”siat!”, vai…?”, lauoin kieli poskessa.

Onkin aivan loogista, että samoihin aikoihin kun juttu tuli ulos, aloin itsekin kasvissyöjäksi. Ja nimenomaan eettisistä syistä. Päätös oli kypsynyt jo pitkään ja jossain vaiheessa tuli mitta täyteen. Ei minua varten tarvitse tehotuottaa eläimiä lahdattavaksi. Viimeisin pisara oli radiosta tullut ohjelma sikatilalta. Pitäkööt possut kyljyksensä.

Olen varautunut reissuun hedelmäsäilykkeillä siltä varalta, että kasvisruokaa ei olisi saatavilla. Fiksu veto, etenkin kun aikataulut ovat kusseet niin, ettei ole aikaa lähteä etsimään ruokapaikkaa.

Käyn hakemassa autosta purkin ananasta ja toisen hedelmäsekoitusta. Hansikaslokerosta nappaan rintataskuuni lusikan, josta tulee palautetta välittömästi. Saan kehotuksen panna lusikka piiloon ja varoa pitämästä sitä esillä.

”Etkö tiedä, että nistit käyttävät noita lusikoita heroiinin kuumentamiseen? Poliisit pidättävät heti, jos näkevät sinut lusikan kanssa!”

Kuuntelen hämmennyksen vallassa. Mitä helvettiä? Minulla on lusikka ja kaksi säilykepurkkia. Millaisiakohan johtopäätöksiä tuosta voisi vetää? Loppuuko ananasnarkomaanin urani poliisin pamppuun virolaisen keikkapaikan pihalla ennen kuin se ehtii edes alkaakaan?

Otan riskin ja kohtaloa uhmaten lusikoin ananakset parempiin suihin poliisien edessä. Jännitys on niin kova, että mehut valuvat rinnuksille. Tai sitten on vaan nälkä ja kylmä. Pamppu ei heilahda, sireenit eivät soi eivätkä valot välky, vaikka katson poliiseja kohti häpeilemättä samalla kun mätän säilykehedelmiä uhmakkaasti suuhuni.

Pienoinen pettymys. Kerrankin oli vaaraa ja katu-uskottavuutta tarjolla kahmalokaupalla.

Pukeudun keikalle taas The D-Deviliksi. Puku ja show toimivat mainiosti täälläkin. Soitamme hyvän ja hikisen keikan. Käytän hyväkseni aikoinaan Kuopiossa keikkareissulla ostamiani langattomia kitarasysteemejä ja säntäilen ympäri baaria. Baari on täynnä yleisöä ja tunnelma on katossa.

Ilo loppuu lyhyeen. Keikan jälkeen iskee julmettu päänsärky. Epäilen syyksi salakavalaa ananasyliannostusta.

woodstock

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s