Täältä tullaan, Venäjä!

Internetin voima on mahtava. Syksyllä meille ehdotetaan, että soittaisimme pari keikkaa Pietarissa tulevana keväänä. Veljekset Perseen venäläinen Myspace-ystävä Vladimir juhlii kaverinsa Faustin kanssa yhteisiä kolmikymppisiään järjestämällä ison tapahtuman pääsiäisenä. Bändejä saapuu paikalle sekä Venäjältä että Suomesta. Vladimir haluaa Veljekset Perseen mukaan.

Tartumme ehdotukseen huutaen.

Samoihin aikoihin Kukka saa tarpeekseen ja lähtee bändistä. Veljekset Perseen touhu lienee hänelle liian raskasta niin musiikillisesti kuin meiningiltäänkin. Korvaaja löytyy studiosta, jonne olemme menneet tekemään toista demoamme. Studion omistaja Wilson liittyy bändiin Pietarin-reissun ajaksi.

Studiosessioissa äänitämme kuusi uutta jytäkappaletta. Muutkin bändistä ovat alkaneet osallistua kappaleiden tekemiseen. Etenkin Jonsson, jonka kanssa sanoitan kappaleita tekstiviestein. Toinen heittää idean, josta toinen jatkaa ja heittää pallon takaisin toiselle. Tekstiviestisanoittaminen on hauskaa ja se toimii.

Kappaleet ladataan luonnollisesti nettiin kaiken kansan kuultavaksi.

Vladimir ilmoittaa tulevansa Tampereelle veljensä Arsin ja ystäviensä kanssa katsomaan kaupungissa esiintyvää Slayeriä.

”Join us to see Slayer and get some beers. It would be fun! Unless I will end up in putka”, Vladimir houkuttelee.

Tarjous on niin houkutteleva, että liityn seurueeseen mielelläni.

Uudet pietarilaiset ystäväni osoittautuvat mukaviksi tyypeiksi. Tapaan heidät iltapäivällä kaupungilla ja lähdemme Rosendahliin, jonne he ovat majoittautuneet. Vladimir on hyvässä tuiskeessa jo Rosendahlissa ja katoaa miltei heti kun saavumme keikkapaikalle Hakametsän jäähalliin. Katson keikan muun seurueen kanssa, jatkamme baariin ja sieltä jatkoille hotelliin.

Aamulla selviää, että Vladimir on viettänyt yönsä putkassa.

Pääsiäinen osuu sinä vuonna maaliskuulle. Olen pitänyt yhteyttä Pietariin pitkin talvea ja selvittänyt matkan yksityiskohtia. On selvinnyt, että soitamme kaksi keikkaa, joista ensimmäinen on pienellä punk-klubilla ja toinen 700 hengen rokkiklubilla. Lisäksemme mukana ovat suomalaiset Need For Treatment ja Tuho sekä venäläiset Fatal, Dr Faust, Införnal Fuck ja metalliyhtye Besheny Ravvin eli Vihainen Rabbi. Viimeksi mainitussa on mukana myös Arsi. Hän soittaa siinä sähköviulua.

Sovimme, että järjestäjät tulevat noutamaan meidät Helsingistä isolla bussilla. Sen vuokraaminen Pietarista tulee halvemmaksi kuin kyydin hoitaminen Suomesta, ja mukaan mahtuu kavereitakin. Keikkajärjestäjät kattavat kuluja myymällä paikkoja bändien ystäville ja muille matkalaisille. Lisäksi syntymäpäiväsankarit pääsevät ryyppäämään Helsinkiin.

Vihjaan Vladimirille, että hän varaisi bussiin reilusti vodkaa matkaevääksi.

”I’m sorry, but bands are not allowed to drink heavy booze before the concert. Only during the gig and in the after-party”, Vladimir vastaa tiukasti ja ehdottomasti.

Mikäpäs siinä, näillä mennään. Onneksi olutta sentään saa nauttia.

Viikkoa ennen keikkoja tulee tieto, että jälkimmäinen keikka Arktika-klubilla on peruttu. Pietarin viranomaiset sulkevat koko klubin, koska se ei kuulemma vastaa sitä kuvaa, jonka Pietari haluaa antaa itsestään kulttuuripääkaupunkina.

Keikkajärjestäjät eivät jää toimettomiksi. Nopealla aikataululla löytyy toinen klubi, 1000 henkeä vetävä Orlandina. Paikka on varattu jo jonkun paikallisen tähden levynjulkaisukeikkaa varten, mutta Vladimir ystävineen on saanut sovittua asian luovasti. Levynjulkkaribileet loppuvat puoliltaöin, jonka jälkeen siellä ollut yleisö pistetään pihalle ja meidän yleisömme otetaan sisään. Synttäribileet kestävät siitä aamuun saakka.

Vauhtia piisaa, vaikka matka ei ole vielä edes alkanut.

Vladimir kertoo, että jälkimmäinen keikoista kuvataan ja julkaistaan myöhemmin dvd:nä. Vihaisen Rabbin solisti on töissä pornoelokuvia tuottavassa yhtiössä ja on jo puhunut sieltä kuvauskaluston lainaksi.

Meininkihän on kuin Scorpionsilla.

Älyämme, että homman kasvaessa meillä on oltava mukanamme myytävääkin. Varaamme mukaan matkalaukullisen Veljekset Perseen logolla varustettuja t-paitoja, naisten pikkupöksyjä, rintanappeja, hihamerkkejä ja flyereitä. Jonssonin kehittelemä logo on pelkistetty piirros takapuolesta. Olen vakuuttunut, että tuotteet tulevat menemään kuumille kiville. Tällä tehdään vielä rahaa. Rane lähtee mukaan myymälänhoitajaksi.

Lähtöä edellisenä iltana juhlimme Pyynikin treenikämpillä bändin kymmenensiä treenejä. Juhlimisen ohessa muistamme treenatakin. Keikkasetti kulkee mainiosti. Joukossa on tukku uusia kappaleita, joiden soittamista yleisölle odotamme innolla. Jos ei tällä setillä Pietari valloitu, niin ei sitten millään.

Juhlatreenien jälkeen koluamme Tampereen baareja valomerkkiin saakka ja hyppäämme aamuyöstä Helsinkiin menevään junaan.

Pietari, täältä tullaan!

vp_2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s